perjantai 5. lokakuuta 2018

Kurpitsa-pekonipiirakka


Löytyi sen verran erikoisen kuuloinen piirakkaohje Yhteishyvän sivuilta, että tätä oli suorastaan pakko kokeilla. Myskikurpitsa oli mulle tuttu edellissyksynä tekemästäni sosekeitosta, mutta suolaiseen piirakkaan en sitä kyllä ole koskaan laittanut. Enkä oikein edes muistanut tarkalleen miltä kyseinen kurpitsa maistuu. No sehän maistuu, ainakin tässä piirakassa (karkeasti sanottuna) juuri sille minkä makuiseksi sen maustaa. 
Aika jännitys momentein lähdin tätä piirakkaa maistelemaan. Mutta oi ja voi ♥ tämähän oli hyvää! Ja mukavan erilainen koostumus tuossa piirakkatäytteessä. 

Ja tätä voi hyvällä omalla tunnolla syödä monta palaa, niin saa hyvin päivän kasvismäärän täytettyä! 😉😉 Pohjassa porkkanaa ja täytteessä myskikurpitsaa. 👍

Kurpitsa-pekonipiirakka
25 x 35 cm vuokaan

 Pohja:
150 g voita
1 dl hienoa porkkanaraastetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

Täyte:
200 g pekonia
300 g myskikurpitsaa
1 rkl öljyä
1 chili
0,25 tl suolaa
150 g juustoraastetta
2 dl ranskankermaa
2 kananmunaa
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

Paloittele rasva kulhoon. Lisää porkkanaraaste ja kuivat aineet. Nypi taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan (25 x 35 cm) pohjalle ja reunoille. Tue reunat foliolla, etteivät ne valu paistamisen aikana. Pane pohja jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Kuori ja kuutioi kurpitsan malto. Pane kuutiot uunivuokaan, kääntele sekaan öljy, silputtu chili ja suola. Paahda kuutioita 200-asteisessa uunissa 25 minuuttia. Paloittele pekoni ja paista palat rapeiksi paistinpannulla.
Sekoita munat ranskankermaan. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa 12 minuuttia. Poista foliot reunan ympäriltä.
Levitä kurpitsakuutiot ja pekonipalat pohjan päälle. Kaada päälle muna-ranskankermaseos. Ripottele päälle juustoraaste. Kypsennä piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.



Eilen vietettiin valtakunnallista Eläinten päivää.
Oli hyvä muistutus taas siitä, kuinka onnellinen olen näistä kolmesta karvaturrista ❤



Eilen oli myös mulla kolmas kerta kamerakurssia. Tällä kertaa harjoiteltiin esinekuvausta. Olipa kiva kun sai vinkkejä erilaisiin taustoihin, valaistuksiin, peileihin jne jne. Tässä muutamia mun eilisiä tuotoksia.
On kyllä tosi kiva kurssi 👍


Toivotaan paljon aurinkoa ja valoa viikonlopulle (ihan vaan valokuvausta silmällä pitäen) 😇

10 kommenttia:

  1. Kurpitsahulluna tätä on pakko tehdä pikimmiten, vaikuttaa ihanalta reseptiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tää oli tosi hyvää!! Kurpitsa ja pekoni maistui hyvältä yhdessä. Mun mies taas ei tykännyt kurpitsan suutuntumasta, mutta sainpahan syödä itsekseni lähes koko piirakan! ;)

      Poista
  2. Onpas hyvän ja mehevän näköinen piirakka!

    VastaaPoista
  3. Tosi herkullisenoloinen piirakka! Tuota täytyykin testata. Kiitos vinkistä! Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todellakin erittäin positiivinen yllätys! Miksei sitä ole jo aimmin rohkeasti testaillut erilaisia kasviksia suolaisiin piirakoihin. Kokeile ihmeessä!
      Ja kiitos samoin, oikein mukavaa syysviikkoa! ♥

      Poista
  4. Oi nam! Vaikuttaa tosi herkulta suolaiselta piiraalta. Tosi harvoin tulee vaan suolaisia leivottua. :o Pitäisi useammin. Itsekin oon testaillut porkkanaa pohjassa, ja sopii super hyvin. :) Ihania kuvia taas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nämä suolaiset tahtovat mennä paremmin kuin makeat, mutta kyllä silti itsekin myönnän että mielummin melkein leivon jotain makeaa! :)
      Porkkana tuo kyllä mukavan maun piirakkapohjaan. Pitää usemminkin käytää.
      Ja kiitos ♥ toivotaan että järkkärikamerakurssista jäis mahdollisimman paljon käteen ihan blogiakin ajatellen! :)

      Poista
  5. Hih hi! Ihanaa, että joku toinenkin säilyttää Yhteishyvän ruokaliitteet! ��
    Pitänee yllättää Mies vielä tuolla piiraalla, kun sattui iso myskikurpitsa ostoskoriin. Hänen mielestään kaikki, jossa on pekonia, on pakko olla hyvää! �� Taas on lämpöä luvassa, ei paha! Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkisitpä mun ruokalehtien ja -liitteiden määrän...APUA... Yritän aina saada niitä vähän vähemmälle, mutta jostain niitä aina kertyy.
      Yllätä ihmeessä, toivottavasti tykkäätte!
      Oikein ihanaa loppuviikkoa! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)