lauantai 25. toukokuuta 2019

Mokkapaladonitsit


Vappu oli ja meni aikaa sitten! 🎈 Ja tällä(kin) kertaa hyvin hyvin rauhallisissa merkeissä. Tämä oli siitä poikkeuksellinen vuosi, että moneen vuoteen ensimmäistä kertaa vietin vapun Suomessa. Yleensä ollaan aina perinteisellä kevätreissulla vapun aikoihin. Tai mies oli nytkin Ruotsissa, minä ja koira Suomessa. 
Ennen vappua sain taas yökyläläisiä veljeni perheestä ja ehdotin heille munkkien leipomista. Munkit saivat kyllä kannatusta, mutta koska tekemistä lasten kanssa riittää, niin aika ei antanut myöden munkkien leipomiselle. Siispä päädyimme leipomaan mokkapaladonitseja. Bongasin ohjeen Leivontalaboratorion blogista. 

Paistoin donitsit sydämen muotoisella donitsipellillä. Yhdellä pellillä saa paistettua 6 donitsia. Ensimmäisiin donitseihin pursotin ihan liian vähän taikinaa ja ne jäivät vähän turhan ohuiksi. Eivät oikein muistuttaneet pulleita donitseja. Onneksi opin virheestäni ja seuraavat alkoivatkin jo muistuttaa ihka oikeita donuja. 
Lapset teki taikinan, minä leivoin ja lapset koristeli. Ja söi! 😁 Työnjako oli selvä.

Mokkapaladonitsit


Taikina:
100 g voita
2 munaa
1 1/4 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl maitoa tai vettä

Kuorrute:
2 rkl vahvaa kahvia
35 g voita
3 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
Koristeluun:
nonparelleja / strösseleitä

 Sulata voi. Vaahdota sokeri ja munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muna-sokerivaahdon joukkoon vuorotelleen nesteen kanssa. Sekoita viimeiseksi voi taikinaan. Pursota taikina donitsipellin koloihin. Paista 200 asteisessa uunissa noin 6-8 minuuttia. Jäähdytä.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi kattilassa ja lisää muut ainekset kattilaan. Dippaa jäähtyneet donitsit kuorrutteeseen yksi kerrallaan ja koristele heti nonpareillein tai strösselein. Jos kuorrute kerkeää jähmettyä liikaa saat sen takaisin notkeaksi lämmittämällä sitä hieman.


Ja mikä meidän aikaa vei leipomiselta - no tietenkin toinen lempiharrastukseni KALASTUS. Lasten ensimmäinen kysymys meille tultua oli, että pääseekö kalaan. No tottakai pääsee, meillä saa aina kalastaa. Mutta koska lähes kaikki kalavehkeet oli kerennyt lähteä jo miehen matkassa Ruotsiin, päädyttiin silakan ongintaan. Lapsille tämä oli ensimmäinen kokemus tästä kalastuksen lajista.


 Kävimme perinteiseen tapaan silakkaa onkimassa Strömman vanhalla kanavalla. Pappa lähti myös onkiseuraksi.


Silakkaa tuli juurikin sopivasti omiin tarpeisiin eli vajaa ämpärillinen vajaassa tunnissa.  


Silakat päätyivät savupönttöön. Olin eritysen ylpeä siitä, että lapsetkin suostuivat maistamaan savusilakkaa. Kyllä sillä vaan on vaikutusta, kun on saanut itse olla mukana sekä kalastamassa että itse valmistamisessa.



4 kommenttia:

  1. Herkullisilta näyttää mokkapaladonitsit! Kiitos ohjeesta ja mukavaa viikonlopun jatkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Herkulliselta näyttävät donitsit myös maistuivat herkullisilta. Näihin saa ihanan paljon tuota kuorrutetta päälle! ;)
      Mukavaa alkavaa viikkoa!! <3

      Poista
  2. Uuh, nyt on pakko mennä tutkimaan, löytysikö jotain makeaa herkkua kaapista, niin hyvän näköisiä ovat mokkapalasi. Ja savusilakkaa, oikein herahti kielelle tuo maku. Itse savustimme eilen ihan peruskirjolohta. Savukala on kyllä hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savukala on niiiin hyvää! Ja kuinka helposti ja takuuvarmasti saa älyttömän hyvää ruokaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)