torstai 2. toukokuuta 2019

Katkarapu-avokadococktailit


Nämä katkarapu-avokadococktailit tein myös pääsiäisbrunssille. Ja nämä oli kyllä niin hyviä, että aion tehdä uudestaankin. Hölmönä vaan valmistin nämä noin pari tuntia ennen brunssia, koska jotenkin ajattelin että nämä vähän kärsisivät pidemmästä säilytyksestä. Väärin! Onneksi näitä jäi meille muutama iltapalaksi ja sillonhan ne vasta olivat herkullisimmillaan. 
Älkääkä unohtako tuota konjakkitujausta kastikkeesta! Antoi todella hyvän maun.
Ohje on Yhteishyvän

Katkarapu-avokadococktailit
n.14 kpl pieniä cocktaileja


180 g isoja pakastekatkarapuja
ruukku vihreää salaattia
1-2 avokadoa
sitruunanmehua
½-1 tuore kurkku

Kastike:
1 dl kuohukermaa
1½ dl majoneesia
2 rkl tomaattipyrettä
1/4 tl chilijauhetta
½ tl suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria
tilkka konjakkia

Anna katkarapujen sulaa siivilässä huoneenlämmössä. Vatkaa kastiketta varten kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita tomaattipyree ja mausteet majoneesiin. Kääntele sekaan kermavaahto ja mausta halutessasi konjakilla.

Revi salaatti annoskulhojen pohjalle. Halkaise avokadot, poista kivet ja irrota hedelmäliha kuoresta. Leikkaa avokadot kuutioiksi. Puserra päälle sitruunamehua.

Leikkaa kurkku pieniksi kuutioiksi. Pane avokado- ja kurkkupalat salaatin päälle. Lisää pinnalle katkaravut ja pyöräytä päälle mustapippuria. Lusikoi kastike annosten pinnalle ja koristele tillillä ja sitruunaviipaleilla.



Ainoa mikä asia näissä cocktaileissa ärsytti oli tuo muoviroskan määrä. Nuo käyttämäni "kertakäyttöastiat" oli sen verran paksua muovia että olishan ne voinut toki tiskata ja käyttää uusiksikin. Ja fiksumpaahan tämä olisi ollut tehdä esim. laseihin, mutta kun brunssi oli pienen matkan takana, en jaksanut alkaa säätämään lasien kuljettamisen kanssa. 



Ja toki tämä sama setti toimisi myös vaikkapa valkosipulipatongin päällä, nam! 😋
Taidankin seuraavaksi kokeilla sitä....

 

2 kommenttia:

  1. Tällä kohtaa suomea oli niin viileät vappukelit, että ulkona ainoastaan haravoitiin.
    Katkaravuista saa monenlaista, tällaista katkarapucurrya teen joskus, pussi katkarapuja, 3-4 kynttä valkosipulia, currya, 2rklruokaöljyä, 150g ranskankermaa 2 rkl soijaa, 1rkltomaattipyreetä.
    Kuumenna paistinpannu, lisää pannulle ruokaöljy, lisäile curry, valkosipulit ja katkaravut pyöräytä sekaisin lisää soija ja tomaattipyree lopuksi ranskankerma ja tuoretta tilliä. Tekee hyvin seuraa mm. patongille, seos sopii myös uunilohen päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli yllättävän lämmin vappu, ainakin niissä kohdin johon tuuli ei sopinut.
      Ja kiitos tuosta katkarapuvinkistä! Pistänpä tuon mieleeni ja testaan joskus. Katkarapuja yleensä löytyy aina pakastimesta, ihan vaan kaiken varalta ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)