lauantai 15. elokuuta 2020

Pieni pyrähdys Päijänteen rannoille

 

Kesälomalaisen tervehdyksiä, osa 1. 🌞

Eka kesälomaviikko lähenee loppuaan, ja samalla se ainoa lomaviikko kun lomailtiin koko porukka samaan aikaan. Toinen osapuoli aloittaa maanantaina taas työt normaalisti ja itse jatkan vielä lomailua parin viikon ajan. Ollaan tällä viikolla lähinnä kalasteltu ja mies golfannut, minä fillaroinut sen ajan. Suunnitelmissa oli tehdä myös kalareissu johonkin uudelle järvelle, mutta se vesittyi kovaan helteeseen. Menee jo lähes eläinrääkkäyksen puolelle ottaa koira veneeseen kovalla helteellä pelastusliivit päällä ja niin että mahdollisuutta varjoon menoon ei ole. Niinpä piti ottaa käyttöön Plan B. Pakkasimme autoon yöpymisvermeet ja suuntasimme auton nokan kohti tuntematonta. 

 

Koska olimme suunnitteleet veneily/kalastusreissua alunperinkin Hämeenlinnan suunnille, lähdimme suunnistamaan sitä kohti, mutta nyt ilman venettä. Ja sieltä matka jatkuikin suoraan kohti Vääksyä ja Päijänteen rantaa.

 

Kävimme juomassa välikahvit ja suunnittelimme että mihin suuntaisimme Vääksystä. Samalla saimme ihastella kun Vääksyn kanavaan sattui juuri menemään pieni risteilyalus. 

 

Viskikin tykkäsi Vääksyn pysähdyksestä, sillä eräs vanhempi rouva halusi välttämättä antaa pizzan loppunsa Viskille syötäväksi. Tästä käytiin kovaa keskustelua muutamankin eri ravintolan asiakkaan kanssa, että saako koiralle ylipäätään antaa pizzaa. Itse en näe siinä mitään ongelmaa, koska Viski on pienestä saakka syönyt ihan kaikkea. Kunhan nyt ei ihan koko pizzaa syötä. Liika suolaisuus ei kai ole meille kenellekään hyvästä, saatika koiralle.

 


Vääksystä suuntasimme kohti Pulkkilan harjua. Pulkkilan harju on 8 kilometriä pitkä harju. Tämä oli kyllä upea maisemapätkä.Toki fillarilla / kävellen kulkiessa olisi ehtinyt maisemia katsella hieman paremmin. 

Yöksi menimme Sysmän leirintäalueelle. Vuokrasimme sieltä yhdeksi yöksi saunallisen mökin. Mökki oli kyllä ihan huikean hieno ja vaikutti melkoisen uudelta. Sysmä oli sen verran pieni paikka, että saatoimme jättää auton leirintäalueelle ja lähteä siitä kävelleen syömään läheiseen Marinaan. Ja koska Päijänteen rannalla ollaan, niin pitihän sitä tietenkin maistaa Päijänteen muikkuja. Annos oli kyllä ihan mielettömän hyvä! Kuulemma myös Päijänneburger oli hyvä. 


Ja koska leirintäalueelta löytyi myös minigolfrata, niin pitihän se muutama erä käydä sitäkin pelaamassa. Tietäähän sen nyt miten siinä kävi, mutta yllättävän hyvin pysyin golfarin kyydissä. 😂

 

Sysmästä matka jatkui seuraavana päivänä Korpilahden ja Jämsän kautta Kuhmoisiin ja sieltä Padasjoelle. Pidimme kyllä taukoja tässä välilläkin, mutta kamera oli ilmeisesti pysynyt tiukasti autossa, sillä kuvia tältä välietapilta ei löytynyt kuin yksi. 🙈

 

Padasjoki olikin kivan oloinen paikka. Laivarannassa kaikki näytti uudelta, tai ainakin hiljattain uusitulta. Laiturit olivat täynnä veneitä. Uskon että tämä on vilkkaimpaan kesäaikaan melkoisen suosittu pysähdyspaikka. 

 

Päijänne sai kyllä mielenkiinnon vesistöä kohtaan heräämään niin kovin, että tänne on tultava uudelleen niin että vene & kalavehkeet on mukana. Ehkä vielä tämän vuoden puolella 😏


2 kommenttia:

  1. Tuttuja maisemia. Vanhempieni mökki on Kalkkisissa, joten Vääksyssä käytiin kesäisin kaupassa ja kanavalla onkimassa ja juhannuskokot katsomassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa seutua! <3
      Meillä on kovin jo tutkimukset käynnissä mistä saataisiin hyvä hintainen majoitus syksylle, koska pakkohan se on Päijänteelle kalaan lähteä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)