tiistai 18. tammikuuta 2022

10 vuotta Koivurantalaisina ❤


Tänään tuli tasan 10 vuotta siitä, kun tehtiin kaupat nykyisestä kodistamme. Ja mehän innokkaina myös muutimme tänne heti samana päivänä. 😁 Kaikenlaista on ehtinyt sattumaan ja tapahtumaan 10 vuoden aikana tämän tontin sisäpuolella. Näistä nyt päällimmäisinä tuli ekaksi mieleen meidän häät, Jimin kuolema ja Viskin tulo perheeseen. Ja keväällä elämämme toivottavasti mullistuu taas ja saamme yhden tepsuttelijan lisää Koivurantaan. 
 

Toki myös koti ja pihat on kokenut aikamoisia muutoksia kymmenen vuoden aikana. Eikä niitä muutoksia oikein edes muista muuten kuin katselemalla vanhoja valokuvia. Nyt olisi taas tarkoitus tehdä pientä faceliftiä kotona. Puulattiat alkaa olla siinä kunnossa, että niistä tulee jo tikkuja jalkoihin. Tavoitteena olisi, että ennen kuin jonkunmoisia nimiäisiä meillä juhlitaan, lattioissa olisi uudet pinnat. Ja veikkaanpa että meidät tuntien homma taas vähän karkaa käsistä ja samalla tulee uusittua muitakin pintoja. 🙈


Välillä vanha talo ja iso tontti aiheuttaa harmaita hiuksia, koska tekeminenhän ei lopu ja rahanmeno on loputonta. Mutta etenkin tällaisinä omituisina aikoina on ollut erittäin suuri ilo asua kaukana kaikesta hullunmyllystä. Kun pitää uutiskanavat pimennossa niin on saanut jatkaa elämäänsä ihan normaaliin tapaan, kaikenmaailman viruksista välittämättä. Raitis ilma, sopiva määrä hyötyliikuntaa ja positiivinen mieli on pitänyt ainakin meidät terveenä! ❤


En tiedä onko tämä meidän loppuelämän koti, mutta nyt otetaan kaikki ilo ja potentiaali irti tästä paikasta! ❤ Molemmilla hieman siintäisi haaveissa uuden kodin rakentaminen, mutta sopivan tontin löytäminen ei olekaan ihan niin helppo projekti... 😳 Ehkä 10 vuoden päästä huomaamme että olemme vaan laittaneet yläkerran huonejärjestyksen uusiksi lisätilan saamiseksi ja edelleen asutamme Koivurantaa. 😁

Mutta onhan tämä lapsellekin aika unelma paikka kasvaa.❤

Kunhan vaan vanhemmat jaksavat aluksi juosta joka askeleella perässä, kun vesi kiehtoo takuuvarmasti... 😬

6 kommenttia:

  1. Teillä on oikein mukavan näköinen kotipaikka Koivurannassa.
    Kauempana kaupungista on tilaa, omaa rauhaa ja sitä tehtävää.
    Olemme asuneet poissa kaupungista nyt 14 vuotta, ei ole ollut ikävä
    kaupunkiin. On parasta kun on oma rauha, tilaa ja tekemistä, se pitää kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 tykätään itsekin täällä asustella!
      Ja näinhän se on, että maalla riittää tilaa ja omaa rauhaa. Ja nimenomaan sitä tekemistä. Just oli jossain iltapäivälehdessä juttu vanhemmasta pariskunnasta, joka oli tyytyväinen omakotitaloasumisesta juurikin siitä syystä, että talon työt on pitänyt heidät liikkeessä ja sitä myötä myös hyvässä fyysisessä kunnossa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän korostuu hyötyliikunnan merkitys.

      Poista
  2. Teillä on kyllä ihana paikka siellä. Tilaa lapsen temmeltää . Ja tuo oma rantakin on kyllä plussaa :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja kerrontaa elämästänne. Olettekos aina yhtä nopeita käänteissä, mitä muuton suhteen olitte?

    Kävin tässä välillä katselemassa alkuvuosiesi postauksia, kun en muistanut olenko ihan alusta lähtien seurannut. Kyllä siellä tutun näköisiä kuvia ja ohjeita oli, vaikken olekkaan kommentoinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimmi <3
      Kyllä me kai aika nopeita ollaan aina liikkeissämme! :D Tai ehkä tuo mieheni on super nopea, itse vähän hitaampi ja sit me tasapainotetaan toisiamme suuntaan tai toiseen. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)