keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Feta-lihapullat kermaisessa tomaattikastikkeessa

 
 

Huh heijaa - tässä taas arkiruokaa parhaimmillaan; helppoa, nopeaa ja herkullista. 😋 Resepti on bongattu Herkuttelijat -ruokablogista, kiitokset Hertalle! ❤ Tätä tehdään meillä kyllä uudemmankin kerran. 


 Helpot feta-lihapullat kermaisessa tomaattikastikkeessa


Lihapullataikina:
500 g jauhelihaa
150 g fetajuustoa
2 rkl kreikkalaista jogurttia
2,5 tl kuivattua basilikaa
½ tl mustapippuri rouhetta
1 tl suolaa

Kastike:
70 g tomaattipyrettä
2 dl kuohukermaa
1 dl vettä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl hunajaa
½ tl mustapippuri rouhetta
½ tl suolaa
ripaus kuivattua rosmariinia

Sekoita lihapullataikinan ainekset sekaisin ja pyöritä lihapullat uunivuokaan. Anna maustua noin 30 minuuttia ennen paistoa.
Sekoita kastikeainekset erillisessä kulhossa sekaisin ja kaada lihapullien päälle. Paista 220 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.
Syö esim. porkkana-perunamuusin kanssa. 
 

Nyt on saatu juoda mitalikahveja urakalla. Tänään miesten parisprintti hopeaa ja naisten jääkiekko pronssia. Tämä kuva on viime viikolta kun juotiin Iivon kultakahvit! Harmillisesti työt ovat vähän haitanneet urheilun seuraamista, mutta onneksi kuulokkeiden kautta saanut edes selostusta kuunnella ja uusinnat sit illalla telkkarista. Harmillisesti naisten viestissä ja parisprintissä tuli nelossija, olisin heillekin niin toivonut edes sen pronssimitalin. Vielä on jännättävänä miesten jääkiekon kohtalo sekä mahdollisesti naisten 30 km ja miesten 50 km hiihto. Toivotaan että pääsisi vielä juomaan mitalikahvit loppuviikosta! 💪

Löytyykö joukosta muita olympialaisten seuraajia? 🏆

10 kommenttia:

  1. Tulee kyllä etätyön ohella seurattua ainakin hiihtoja. Ohjeesi on herkullisen näköinen, kastikkeessa haudutettu lihapulla ei voi epäonnistua 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etätyön etuja, että voi samalla hieman salaa seurailla hiihtoja samalla. Tosin meidän työpaikalla ei varmaan kukaan tehnyt sitä edes niin kovin salaa, koska kisaseuranta kävi sen verran kuumana! :D
      Ja tuo on niin totta, että kastikkeessa haudutettuna lihapullista ei ainakaan voi tulla kovia ja kuivia.

      Poista
  2. Voi, miten herkullisen näköisiä lihapullia!!!!

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä ruokaa, menee ehdottomasti testaukseen.
    Täällä katseltu/jännitetty myös kisoja. Loppuhuipennus on leijonien tuleva loppuottelu.
    Ihanaa loppuraskautta sinulle ja hyvää vointia. Toivottavasti päivität myös vauva-asioita tulevaisuudessa. Blogisi on niin lämminhenkinen ja ruokaideat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä!
      Ja kyllä on jännitystä tarjottu. Tänäänkin lopetin naisten hiihdon katsomisen kun luulin että Suomen osalta peli oli jo pelattu, kun paras suomalainen oli sijalla 6. Mutta olisi vaan pitänyt luottaa siihen, että kyllä se mitali sieltä tulee. Luin lehdestä että Suomi otti pronssia ja pakkohan se oli koko hiihto sit uusintana katsoa ja jännittää että tuleeko uusinnassa eri lopputulos mitä oikeassa kisassa! ;)
      Ja kiitos - toivotaan että loppuraskaus on yhtä helppo mitä se on tähänkin saakka ollut. Ja enköhän päivittele myös vauva-asioitakin tänne. Vaikkei tästä mitään vauvablogia olekaan tulossa, mutta kyllähän se asia meidän arjen tulee mullistamaan, niin väkisinkin asia tulee päivityksiin mukaan.

      Poista
  4. Kyllä on olympialaisia seurattu täälläkin ja hieno kruunaus kisoille oli tuo jääkiekon kultamitali. Meillä seurataan jääkiekkoa innokkaasti; aviomies, minä ja nuorin tyttäristä. Niin ja vanhimman tyttären avopuoliso kuuluu samaan porukkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin oli! :)
      Ja hiihtoa sai myös jännätä, etenkin se Kertun viimeisen kisan mitali meni aika täpärälle. Luovutin jo katsomisen kun Kerttu oli sijalla 6, mutta olisi vaan pitänyt katsoa loppuun saakka, kun pronssia sieltä sit kuitenkin tuli.

      Poista
  5. Ja noista lihapullista ; tein jokin aika sitten jauhiksesta vegepullia . Ne olivat hyviä ! Ainakin minun mielestä :) Taidankin testata niitä seuraavaksi tämän kastikkeen kera. Saattavat olla maukkaampia kuin ensimmäisellä kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastikkeeseen tehdyt pullat on aina aika mehukkaita, joten suosittelen kokeilemaan. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)