tiistai 31. toukokuuta 2022

Parsa-pekonipiirakka


Tämä parsa-pekonipiirakka päätyi samaan kahvipöytään tämän huippuhyvän 👉 porkkanakakun kanssa. Ei pitänyt alkuun leipoa mitään suolaista, mutta koska jääkaapissa oli sopivasti kaikki tarvittavat ainekset, niin kyllähän se oli suolaistakin leivottava. Meillä yleensä muutenkin suolainen tekee paremmin kauppansa kuin makea, joten tiesin että piirakka tulee joka tapauksessa syödyksi. Ja tämä oli kyllä hyvää, onneksi leivoin! 😋

Parsa-pekonipiirakka


Pohja:
125 g voita
3½ dl vehnäjauhoja
½ dl parmesaania raastettuna
1 kananmunan keltuainen
1 rkl kylmää vettä
ripaus suolaa

Täyte:
puolikas puntti parsaa (n.250 g)
puolikas paketti pekonia (n. 70 g)
n. 10 kirsikkatomaattia
1 pieni prk ranskankermaa
1 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1 tl vahvaa sinappia
1 rkl sitruunanmehua
1 tl paprikamaustetta
suolaa ja mustapippuria
1 dl juustoraastetta

Pohjaa varten nypi jauhot, juustoraaste, suola ja voi murumaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon kylmä vesi ja kananmunan keltuainen. Sekoita nopeasti taikinaksi. Älä vaivaa. Kääri taikinapallo kelmuun ja anna sen vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia.
Valmista täyte. Huuhtele ja parsat ja napsauta puumainen kantaosa pois. Kuumenna rasva pannulla ja paista parsoja kevyesti. Leikkaa tomaatit puoliksi. Sekoita kulhossa ranskankerma, ruokakerma, munat, sinappi, sitruunanmehu, mausteet ja juustoraaste.
Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 10 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Kaada pohjan päälle muna-kermaseos. Painele täytteen päälle pekoniin käärityt parsat ja täytä reunat tomaatin puolikkailla.
Paista piirakkaa täytteineen vielä n. 20 minuutin ajan.

 

En ehkä kestä että nyt eletään jo toukokuun viimeistä päivää. Toukokuu on yksi mun lempparikuukausista ja nyt se on taas tältä vuodelta jo kohta ohi. Tänä vuonna tuntuu että tämä kuukausi meni oikeastikin ihan vilahtamalla ohi. En ole ostanut edes yhden yhtä kesäkukkasta, siis en edes orvokkeja jotka on mun suuria suosikkeja. Kaikki aika on kyllä mennyt keskittyessä tuohon nyt 7 viikkoiseen pieneen tytöntypykkään. Ja ehkä hyvä niin, hän on vaan hetken aikaa näin pieni. ❤

 

Eilen yritettiin ottaa muutama kuva kirsikkapuun juurella, mutta eipä kuvista niin hyviä tullut kun yritin niitä itse ottaa.  Ehkä pitää tänään pyytää tuota miestäni kuvausapuun. Olisi kiva perinne ottaa meistä joka kevät samantyyppisiä kuvia kirsikkapuun äärellä. 🌸💗

..ja huomenna alkaa jo virallisesti kesä... 💛

6 kommenttia:

  1. Onpa ihana kuva teistä! 🤗 Herkullisen näköinen piirakka! Ihanaa kesän alkua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 💛 Piirakka oli herkullisen ulkonäön lisäksi myös herkullisen makuinen. Ja kiitos samoin, ihanaa kesän alkua! Vaikka ulkona nyt onkin aika synkkä keli, niin pidetään silti mieli iloisena! 💛

      Poista
  2. Ohje jemmattu myöhempää käyttöä varten. Näyttää ihan minun mieleiseltä piirakalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ainakin meidän porukalle tosi mieleinen piirakka, testaa ihmeessä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)