keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Vadelma-tummasuklaajuustokakku (ja blogi 2-vuotta!!!)



Blogini on ehtinyt jo huimaan 2-vuoden ikään!! :) Enpä olisi ekaa päivitystä tehdessäni ikinä uskonut, että tämä harrastus jatkuu näin pitkään. Ja toivottavasti jatkuu ainakin vielä seuraavat pari vuotta eteenpäinkin.

Synttärikakuksi valitsin tällä kertaa Tarun taikakakuista löytyneen Vadelma-tummasuklaajuustokakun, KLIK. Tein kakun 18 cm irtopohjavuokaan ja täytettä oli sen verran, että juuri ja juuri mahtui vuokaan.

Vadelma-tummasuklaajuustokakku


Pohja:
1 pkt (210g) Dops mud cake-keksejä
80 g sulatettua voita

Tummasuklaatäyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
130 g (Pandan levy) tummaa suklaata
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
2 rkl vettä

Vadelmatäyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
150 g vadelmia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
½ dl vettä

Suklaaganache:
70 g tummaa suklaata
50 g maitosuklaata
3/4 dl kermaa
nokare voita

Koristeena vadelmia ja rikottuja pääsiäismunia.

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin ensimmäisen täytteen teon ajaksi. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät täältä.

Laita ensimmäisen täytteen liivatelehdet likoamaan. Sulata suklaa mikrossa välillä sekoitellen. Vaahdota kerma toisessa kulhossa ja vatkaa tuorejuusto toisessa kulhossa. Kaada hetken jäähtynyt suklaa muutamassa erässä vatkaten tuorejuuston sekaan. Kiehauta vesi lasissa mikrossa ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen, kaada ohuena nauhana vatkaten tuorejuusto-suklaavaahtoon. Lopuksi yhdistä varovasti sekoitellen kermavaahto ja tuorejuusto-suklaavaahto. Kaada keksipohjan päälle, tasoittele ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään tunniksi.

Laita toisen täytteen liivatelehdet likoamaan. Vatkaa kerma ja sokerit ja lisää valmiiseen vaahtoon notkistettu tuorejuusto ja vadelmat. Pyöräytä vatkainta niin, että tuorejuusto sekoittuu kermaan ja vadelmat rikkoutuvat. Kiehauta vesi lasissa mikrossa ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen, lisää täytteeseen ohuena nauhana vatkaten. Kaada täyte ensimmäisen täytteen päälle, tasoita ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi tai mielellään yön yli.

Kun kakku on hyytynyt, siirrä se tarjoiluastialle ja valmista ganache. Lämmitä kattilassa kerma höyryäväksi, älä kuitenkaan kiehauta. Ota kattila pois levyltä ja lisää kuumaan kermaan hienoksi rouhittu suklaa ja sekoittele kunnes suklaa on sulanut. Voit välillä käyttää kattilaa levyn jälkilämmöllä, että saat suklaan kunnolla sulamaan. Lopuksi lisää voinokare ja sekoittele varovasti kunnes se on sulanut. Kaada ganache kakun päälle ja auta hieman lusikalla tai nuolijalla, että saat ganachen valumaan yli reunojen.
Koristele haluamallasi tavalla ja nauti :)


Oli kyllä herkullinen kakku. Mutta ehkä siltikin suosikkikakkuni näistä "kerroskakuista" on jouluksi leipomani puolukka-suklaamoussekakku, KLIK. Siinä yhdistyi ihanasti makeus ja kirpeys.


16 kommenttia:

  1. Ompa kivannäköinen kakku, toi rikotut pääsiäismunat on hauska idea. Tääkin menee mun arkistooni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru oli omassa kakussaan käyttänyt noita pääsiäismunia ja hetihän minäkin kekkasin mihin käytän loput pääsiäismunat! :)

      Poista
  2. Ihana kakku :) Ja oikein paljon onnea 2-vuotiaalle! Toivottavasti vuosia tulee vielä monta lisää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!! <3 Sitä minäkin toivon, että into jatkuu, suorastaan vaan lisääntyy.... ;)

      Poista
  3. Onnea 2-vuotiaalle! Ihana kakku. Tekee mieli kaikkea hyvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna!! Ai sulla on sama vika ku mullaki, tekee koko aika mieli jotakin hyvää....vaikka ihan jotain pientäki vaan.... :D

      Poista
  4. Isosti onnea 2-vuotiaalle! Ei saa sanottua muuta kun nieleskelee, nieleskelee ja nieleskelee tuota kakkua.... Näyttää ihanalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!! <3 Kakku oli kyllä herkullinen. Vähän vaan sai taiteilla tuon suklaakuorrutuksen kanssa...*GRR* tuntuu että suklaalla ja minulla on nyt joku selvittämätön asia, koska juttumme eivät aina ihan mene yksiin! ;)

      Poista
  5. Oho, ai kaks vuotta jo! Onnea! ..nii ja kerro sit ku teet taas mansikkakakkua, starttaan aika äkäseen..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, äkkiä se aika menee.... :)
      No ens viikolla sit viimeistään syödään mansikkakakkua!! Ja katoki et pysyt vielä sit yhtenä kappaleena!!!!!!! ;)

      Poista
  6. Onnia onnia blogille ja tietenki bloggarille!! Tämä o semmone harrastus joka vie mukanasa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne!!! <3 Olen huomannut saman, harrastus vie ihan täysin mennessään!! :)

      Poista
  7. Paljon onnea 2-vuotiaalle blogille! Niin se aika vierii vaan, kun on mukavaa :)
    Hienoa, että kakku maistui, se oli kyllä kieltämättä ihanan makuista ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru!! Ja kiitos myös ohjeesta! :) Hyvää oli kakku!! Vaikka ihan yhtä taidokkaaseen koristeluun mun taidot ei taipunutkaan.... ;)

      Poista
  8. Paljon onnea ja suuret onnittelut hienolle blogille <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)