maanantai 23. helmikuuta 2015

Snickers-piirakka


Pullahiiren ohje ei pettänyt taaskaan!! Kohta käyn järjestäin siitä blogista kaikki reseptit läpi, koska kaikki osottautuvat näin hyviksi.
Tämä piirakka oli mulle ja isännälle viikonloppupurtavaksi tarkoitettu, mutta ei kyllä saatu kahdessa päivässä tuhottua kuin puolet. Onneksi tämä kakku vain paranee vanhetessaan ja alkuviikkokin lähtee hyvin käyntiin tämän kakun voimin! ☺ Makiaa on, mutta ei haittaa!!


Kinuski-suolapähkinäpiirakka
"snickers-piirakka"



120 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
150 g ranskankermaa

Päälle
2 1/2 dl suolapähkinöitä
1 dl valmista kinuskia/kondensoitua maitoa
200 g maitosuklaata
(1/3 dl kermaa)

Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat koko ajan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Lisää lopuksi ranskankerma. Sekoita massa tasaiseksi ja levitä se 20 cm voideltuun kakkuvuokaan. Voit pingottaa leivinpaperin vuoan (irtopohjavuoka) pohjalle, joka helpottaa kakun siirtämistä tarjoilulautaselle.  Paista 175 asteessa noin 25-30 minuutin ajan. Kakku saa jäädä kosteaksi keskeltä.
Sekoita kinuski ja suolapähkinät keskenään ja levitä seos lämpimän kakun päälle. Sulata suklaa ja levitä se vielä kinuskipähkinöiden päälle. Anna kakun jäähtyä ja jähmettyä.
Suklaakuorrutteesta tulee aika kova, joten suklaata sulatettaessa voi sekaan lisätä noin 1/3 dl kermaa. Tällöin suklaa jää hieman pehmeämmäksi.



 Tässä oli ihan superhyvä tuo pohja ja aion sitä kyllä hyväksikäyttää johonkin muuhunkin projektiin, viimeistään kesällä laittaa päälle kasan kermavaahtoa ja mansikoita! ☺


26 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tää oli ihan SIKAHYVÄÄ, siis jos vaan tykkää suklaasta ja pähkinöistä ja kinuskista... ☺

      Poista
  2. Härrykyyd kun näyttää hyvältä! Mä niin kopsaan sulta tämän ohjeen :P~~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs Jonna muuta sano Jonna! ☺ Jos haluaa vetää kunnon makeaöverit, niin tää just oikea piirakka siihen... ☻

      Poista
  3. Näyttää ihan sikahyvältä! Tarttiskohan munkin kokeilla... ;D

    VastaaPoista
  4. On kyllä supermakeen näköinen ja kuuloinen kakku :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä aika makeaöverit pienestäkin palasta sai, mutta kyllä se oli sen arvoista ☺

      Poista
  5. Oijoi näyttää tuhdilta ja ihanalta :P

    VastaaPoista
  6. Nyt on kyllä sellainen herkku, että eihän tätä voi olla lisäämättä kokeilulistalle! Pullahiirellä on kyllä tosi makoisia reseptejä. Mun suosikkini on blogin vadelma-persikkapiirakka, ihan jumalaista!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei se samainen resepti on mullakin kokeilulistalla! ☺ Otetaan se siis pikaisesti testiin, sun suosituksesta! ;)
      Pullahiiren ohjeet on kyllä ihan huippuja. Ne on herkullisia ja ohjeet on helppoja ja yksinkertaisia, sellaisia että minäkin aika takuuvarmasti onnistun, vaikken mikään ammattileipuri olekaan.

      Poista
  7. Oi, mikä ihana kakku! Suu alkoi oikein maiskumaan, nam!

    VastaaPoista
  8. Oi, mikä ihana kakku! Suu alkoi oikein maiskumaan, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata ja vetää kunnon makeaöverit! ☺ Oli taas mukava kokemus pitkästä aikaa..... ☻

      Poista
  9. Tätä on kyllä ihan "pakko" testata! Tällä taitaa aika hyvin saada kunnon sokerihumalan ;)

    VastaaPoista
  10. Tänään juuri herkuttelimme tällä ohjeella naistenpäivän kunniaksi! Erittäin herkullista ja todellakin tuli vedettyä makeaöverit!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla Maria!! ☺ Joo tällä piirakalla saa vedettyä todelliset megaöverit!! ☺

      Poista
  11. Voi vitsit, minkä näköstä herkkua! Miten tää on menny multa ihan ohi? Pakko kyllä testata tätä ohjetta, rakastan suklaata, kinuskia ja pähkinöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sithän tää on suoraan kuin sulle tehty!! ☺ Suosittelen testaamaan. Kunnon makeaöverit tekee välillä niin poikaa!! ☺

      Poista
  12. Lupasin töihin viedä huomenissa snickers-leivonnaista ja olen nyt pähkäillyt ja katsellut erilaisia reseptejä. Tämä vaikuttaa kuitenkin hyvältä. :) Taidanpa alkaa tekemään tätä, ennen kuin tartun puikkoihin ja jumitan sohvalle kutomaan loppuillaksi. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuuhan kertomaan sit että mitä tykkäsit! ☺ Minäkin lupasin onneksi yhdelle kaverille tehdä tätä, eli makeaöverit on taas taattu.... ☺

      Poista
    2. Olin töissä hieman ennen kymmentä (kymmeneltä alkaa työaika) ja klo 10.08 oli kakku pientä palaa lukuunottamatta syöty. :D Eli tästä voi päätellä, että kakku oli ainakin meidän työpaikalla menestys. :) Itse jokseenkin olen aina vierastanut suolapähkinöiden ja makean yhdistelmää ja tätä tehdessäni totesin miten hyvin ne oikeasti sopivatkin yhteen. :) Olisin voinut ne kinuskissa uitetut suolapähkinät syödä sellaisenaan... :D Blogiinikin tulossa tästä päivitystä viikonlopun aikana, kunhan ehdin kuvat ajamaan koneelle. :) Blogini löytyy osoitteesta http://kirsi-riksi.blogspot.fi.

      Aurinkoista (meillä ainakin Porissa paistaa aurinko) viikonloppua! :)

      Poista
  13. Voiko kakun tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi, vai onko se parasta vasta tehtynä? Kiitos avusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Annika, en ole yhtään huomannut sun viestiä, anteeksi vastauksen viipyminen!! Tämä kakku vain paranee vanhetessaan!! Nyt olen muutamana kertana tehnyt niin, että teen pohjan jo päivää paria ennen ja täytän hiukan ennen tarjoilua, niin että kakku ehtii jähmettymään vielä kunnolla jääkaapissa ennen tarjoilua.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)