tiistai 30. kesäkuuta 2015

Hyvän mielen viikonloppu & marinoitu kaalisalaatti


Olipas ihan huippukiva viikonloppu, taas jälleen! ♥ Perjantaina oli vähän sateinen päivä, mutta eipä se haitannut, kun tiesi, että on kiva viikonloppu tulossa. Töistä tultua istahdettiin rantaan ja savustettiin ahvenia, joita oli tullut laiturin päässä olevaan katiskaan. Savuaffenet on niin järettömän hyviä!!!


Ja affenien kyytipoikana meni yksi olut. Ostin paikallisesta S-marketista, ja oli kyllä sen verran hyvää, että voi ostaa toistekin!! 


Perjantai iltana lähdettiin vielä käymään Tammelassa, Mustialan Isossa-Piipussa oluella vanhempieni kanssa. Siellä kun oli samaan aikaan Do-Dads Reunion -tapahtuma. Minä en kuskina uskaltanut olutta juoda maistiaishörppyä enempää, mutta täytyy sanoa, että kyllä se kahvikin maistui ihan erityisen hyvältä sellaisessa ympäristössä. Ja mitä autoja siellä oli ♥

♥♥♥

Sunnuntaina vanhempani tulivat vielä meille syömään. Ollaan jo kauan luvattu valmistaa taimenta, mutta kelit eivät oikein ole suosineet ulkona syömistä. 


Taimen loimutettiin nuotiolla. Kyllä se vaan on uskomattoman hyvänmakuinen kala!!


Lisäksi oli tarjolla uusia perunoita, paistettuja muikkuja, remoulade-kastiketta, vihreää salaattia sekä marinoitua kaalisalaattia. Tuo kaalisalaatti vei kyllä kielen mennessään. Paljon parempaa kuin tavallinen coleslaw. Tätä on pakko tehdä uudestaankin ja jonkun oikein suolaisen ja mausteisen kaveriksi.

Marinoitu kaalisalaatti


n. 500 g valkokaalia
3 porkkanaa

Liemi:
2 dl vettä
3/4 dl valkoviinietikkaa
2 rkl sokeria

Lisäksi:
2 dl majoneesia
½ tl rouhittua mustapippuria

Leikkaa kaali ja porkkanat pieniksi. Sekoita ainekset isossa kulhossa.
Sekoita liemi ja kaada se kasvisten päälle. Anna maustua mielellään yön yli.
Valuta kaaliseos huolella. Lisää majoneesi ja mustapippuri. Kääntele ainekset sekaisin.


Ja päivän agenda oli selvittää, mikä kumma elukka joen toisella puolella piileksi heinien seassa. Mutta asia ei ratkennut, vaikka yritettiin kiikareilla ja kameran zoomilla selvittä asiaa...


Se mystinen elukka on siis tuo musta, joka näkyy tuolla ruohojen keskellä. Heinä on kuitenkin aika pitkää, niin mikään ihan pikkuelukka se ei voi olla.

2 kommenttia:

  1. Nam mitä herkkuruokia teillä on syöty! Tykkäisin kans tehdä kaalista ruokaa, mutta nuo meidän miehet on asiasta hieman erimieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi tuo isäntä tykkää näistä kaalisalaateista ja on kyllä oppinut kaalista tykkään ihan haudutettuna ja paistettunakin. Jotain olen siis saanut aikaiseksi sen kanssa! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)