keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Parsapiirakka (gluteeniton)


Parsa aika alkaa oleen nyt parhaimmillaan. Löysin tämän herkun vasta viime vuonna ja viime keväänä tulikin kokkailtua parsaa aika tavalla. Piirakkaan saakka sitä ei kuitenkaan silloin päätynyt. No nyt päätyi. Tein piirakkaan pohjan gluteenittomista täysjyväkaurajauhoista. Ja se oli VIRHE - ei maun takia, sillä pohja oli todella hyvä. Mutta vatsani ei vaan edelleenkään kestä kauraa. Ei ainakaan näin suurissa määrin. Pääsiäisenä tein persikka-rahkapiirakan pohjan myös osittain kaurajauhoista, mutta sen määrän vatsani silloin kesti. Pohja oli kuitenkin ihan käyttökelpoinen maultaan, joten kokeilkaa ihmeessä joiden maha sen vaan kestää. Ja toki voi tehdä myös ihan normaalin suolaisen piirakan pohjan. Täytteen ohjeen olen ottanut Kakkuviikarin vispailuja! -blogista.

Parsapiirakka 
(gluteeniton) 


Pohja:
100 g voita
3½ dl gluteenitonta täysjyväkaurajauhoa
1 dl juustoraastetta
1 dl vettä

Täyte:
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 nippu tuoretta vihreää parsaa
1 pkt ilmakuivattua kinkkua
1 kananmuna
1 prk Koskenlaskija ruoka Cheddar
mustapippuria
1 punainen paprika

Sekoita pehmeä voi, jauhot, juustoraaste ja vesi keskenään. Painele taikina jauhotetuin käsin voidellun piirakkavuoan (halkaisija noin 23 cm) pohjalle ja reunoille. Laita kylmään siksi aikaa kun valmistat täytteen.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Kuullota pannulla kuoritut ja pilkotut valkosipulit ja sipuli. Leikkaa parsoista puinen kanta pois kuori hieman tarvittaessa. Mittaa parsoista vuokaan sopivat pätkät ja leikkaa sitten loppuosa parsan varresta pieniksi paloiksi. Sekoita cheddarjuusto, kananmuna, sipulit ja pienet parsanpalat keskenään. Mausta mustapippurilla ja halutessasi paprikamausteella. Leikkaa ilmakuivattu kinkku pitkittäissuunnassa halki ja pyörittele ne parsojen ympärille. Kaada täyte pohjan päälle. Asettele päälle kinkulla päällystetyt parsat. Viipaloi vielä paprika ja asettele siivut parsojen väliin. Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 45 minuuttia. Tarjoa piirakka hieman jäähtyneenä.


Pohja on suoraan uunista otettuna todella löysää, mutta kiinteytyy siitä kunhan jäähtyy. Halutessasi voit toki hieman esipaistaa pohjaa ennen täytteiden laittoa, niin ei tarvitse ainakaan jännittää, että "hyytyykö" pohja vai ei.


 Ihan ekaa kertaa oli testissä Koskenlaskijan ruoka Cheddar ja oli kyllä hyvää! Täytyy kehitellä lisää ruokia joiden joukkoon sitä voisi sujauttaa! ;)


Ja sitten siihen toiseen asiaan, parsan lisäksi, joka liittyy vahvasti kevääseen. Nimittäin joutsenet ♥ 
Nämä kaikki kuvat on meidän omalta pihalta otettu. Sumuinen aamu ja joutsenten kovaääninen laulu sopivat kyllä hyvin yhteen!! 




6 kommenttia:

  1. Voi kurjuus tuota sun mahaa :( Toivottavasti jossain vaiheessa olisi siinä kunnossa, että voisit syödä vähän vapaammin. Ihanan näköinen piirakka joka tapauksessa!

    Emma kiljuisi riemusta, jos näkisi noin monta joutsenta samanaikaisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen jo ruisleipää uskaltanut palan päivässä syödä ilman mitään reaktiota. Samoin normaalin pullan aina silloin tällöin. Mutta näemmä tuo kaura ei sovi yhtään.... :( Ja kaurasta kun saisi tehtyä etenkin hyviä leipiä.
      Emman täytyy tulla meille kuvailemaan. Tänään aamullakin lopetin laskemisen kun pääsin 36 joutseneen.

      Poista
  2. Parsakausi on odotettu ja ihana. :p Mulle selkeä kevään merkki. :) Piirakka vaikuttaa hyvältä, pitääpä testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pääsin parsan makuun tosiaan vasta viime keväänä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Ja kevät ♥

      Poista
  3. Ihanan kuuloinen piirakka, parsa on ihanaa <3
    Harmi että joutuu välttelemään joitakin raaka-aineita, se rajoittaa niin paljon! :(

    Mutta oi mitä luksusta, joutsenia omalla pihalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vähän rajottaa, mutta itse alkaa oleen siihen asiaan jo niin tottunut että ei sitä enää sen kummemmin huomaa. Paitsi reissuissa... :/ Ärsyttävää yrittää etsiä jotain syömäkelpoista pikkusyömistä. Ruokaa kyllä yleensä löytyy, mutta esim. leipää on jo vähän hankalampi löytää.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)