maanantai 15. elokuuta 2016

Herukka-vaniljapiirakka (gluteeniton)


Uusimmassa K-kauppojen ruokalehdessä oli herkullisen oloinen herukka-vaniljapiirakka. Pitihän sitä sitten heti testata. Siihen sai hyvin upotettua loput punaherukat mitä pensaassa vielä oli jäljellä. Se ei järin suurta satoa antanut tänä(kään) vuonna, mutta mustaherukkaa sen sijaan on paljon. Ja osa vielä poimimattakin. Nyt alkaa olemaan jo viime hetket poimia, sillä marjat ovat jo ihan viittä vaille ylikypsiä.
Tein hiukan muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen. Pohjan vaihdoin gluteenittomaan pohjaan. Ja täytteen ranskankerman vaihdoin turkkilaiseen jogurttiin ja rahkaan sekä pakastemarjat tuoreisiin. Isäntä varmisteli syödessä, että onko nämä omasta puskasta poimittu ja olenhan muistanut pestä marjat ennen piirakan valmistamista. Viskillä kun on tapana käydä aamupissalla aina näiden kyseisten puskien juurella.... :D 

Herukka-vaniljapiirakka
gluteeniton


Pohja:
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
1 dl maissijauhoa
1½ dl gluteenitonta kaurajauhoa
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 tlk (á 150 g) ranskankermaa TAI 300 g turkkilaista jogurttia/rahkaa
1 kananmuna
1 pss (72 g) vaniljakastikejauhetta
2 rkl vettä
1½ pss (á 200 g) herukkasekoitusta pakasteesta TAI n. 300 g tuoreita herukoita

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sitten voi-sokeri -seokseen. Levitä pohjataikina voidellun ja jauhotetun (mantelijauhoilla) piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita ranskankerma (tai turkkilainen jogurtti), muna, vaniljakastikejauhe ja vesi keskenään. Nostele marjat joukkoon ja levitä seos vuokaan. Paista piirakkaa 200 asteessa 25-30 minuuttia.


Lehdessä väitettiin, että tuon täytteen vaniljakastikejauheen takia piirakka ei tarvitse edes vaniljakastiketta/jäätelöä kaverikseen, mutta minä olin vähän toista mieltä asiasta. Punaherukat olivat niin kirpeitä mun makuun, että pakko oli saada pala jätskiä! ☺


Kesälomasta on nyt eka viikko lusittu ja mitä sitä oikein on tullut touhuttua... No ainakin käyty kuolaamassa jenkkiautoja Forssan Picknickissä, Viski käytetty lekurilla, vanhimmat kummimuksut käytetty Särkänniemessä, Viskin kanssa käyty Suomenlinnassa & navetan päätykin saatu vihdoin valmiiksi.


Lomaa olis tähän hätään jäljellä vielä tasan viikko. Saas nähdä mitä kaikkea vielä siinä ajassa ehditäänkään! ;)

5 kommenttia:

  1. Muakkaan näköistä piirakkaa! Meillä on marjapensaat jo tyhjiä. Oli siinä taas urakkaa kerätä ne kaikki pakastimeen. Mutta saapahan talvella herkutella sitten. Meidän nuorimmainen varsinkin syö erityisesti punaherukoita ihan sinällään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirakka oli kyllä todella maukasta. Ja vain parani vanhetessaan.
      Meillä tuli punaherukkaa niin vähän että niistä ei paljoa herkuteltavaksi riittänyt. Mutta ehkä ensi kesänä sekin sato on jo vähän suurempi.

      Poista
  2. Siis MAUKKAAN näköistä :D

    VastaaPoista
  3. Hymm, meilläkin olisi vielä marjoja puskissa ja vaniljakastikejauhettakin löytyisi. Tuota voisinkin kokeilla. :D Markanpilkkuja taitaapi vedellä nyt viimeisiä henkäyksiä. Jotenkin tuon blogin pitäminen alkoi tökkimään. Koska puuhailen niin paljon kaikkea erilaista, niin ajattelin, että olisi mukavampaa pitää blogeja teemoittain. Nyt sitten on kokeeksi pystyssä Minit Koivikon Katveessa ja Keittiö Koivikon Katveessa. Kun saisin koiven kuntoon, niin Puutarha Koivikon Katveessa olisi kans kiva. Ehkä näille vielä joskus nousee yhdistävä Koivikon Katveessa blogikin. :,D Mukavaa lomaa! <3 http://keittiokoivikonkatveessa.blogspot.fi/ (T.Myytippa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei pitääkin vaihtaa tuonne blogilistaan uudet osoitteen, kiva kun vinkkasit!! Ja ihan mahtava homma, ettet kuitenkaan bloggailua lopettanut!!! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)