keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Daim-suklaajuustokakku (gluteeniton)


Lupailin viikonloppuna, että seuraavat päivitykset koskevat synttäritarjottavia. Ja tässä niitä nyt tulee. Ja aloitetaan jälkiruuasta, vaikka sitä ei suinkaan syöty meillä ekana. 😜 Kakkuohje on bongattu Pullantuoksuisesta kodista jo reilu vuosi sitten. Olinkin käynyt sitä silloin kommentoimassa ja varmaan päättänyt testatakin, mutta näin kauan siinä sit meni ennen kuin kakku testiin pääsi. Ja tämä todellakin oli erittäin unelmainen suklaakakku, nam!! Tehdessä epäilin, että tuo vaniljarahka olisi vähän jo liikaa tälle kakulle ja makeus aste sen mukainen. Mutta päinvastoin. Rahka toi hauskan, raikkaan maun. Voisin jopa suositella tätä joulun kahvipöytään - sopivan suklainen olematta kuitenkaan liian makea. 

Daim-suklaajuustokakku
22 cm


Pohja:
200 g gluteenittomia Digestivejä
70 g voita

 Täyte:
200 g Maraboun Daim -suklaalevy
250 g mascarponea
2 prk (400g) maustettu rahka vanilja
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
1,5 rkl vettä

Koristeluun:
1 kpl Daim -patukka (56g)
1 prk eli 2,5 dl Flora Kuohua (2 dl voi myös riittää)
2-3 rkl sokeria

Pohjaa varten murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita piparimurut sulaneen voin joukkoon. Painele muruseos kakkupohjalle tasaisesti esim. ruokalusikalla.
Sulata suklaa vesihauteessa tai alhaisella teholla mikrossa. Sekoittele välillä ja tarkkaile, ettei suklaa vaan pala. Ota kaksi kulhoa esille joista toiseen yhdistät kaikki täyteainekset (isompi) ja toinen, missä vatkaat kerman.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen täytteiden teon ajaksi (n. 5min).
Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää siihen 2 tl vaniljasokeria.
Tyhjennä isompaan kulhoon mascarpone ja vaniljarahkapurkit ja lisää sulatettu suklaa. Vatkaa kaikki sekaisin.

Mittaa kattilaan 1,5 rkl vettä ja kuumenna se kiehuvaksi. Sammuta liesi. Sekoita liivatelehdet yksikerrallaan veden joukkoon (purista liivatelehdestä ensi ylimääräinen vesi) ja sekoittele esim. lusikalla. Kun kaikki liivatteet ovat lionneet veteen kaada liivatevesi ohuena norona samalla sekoitellen mascarpone-rahkaseokseen. Kääntele tämän jälkeen kermavaahto mukaan ja sekoittele tasaiseksi.

Levitä täyte keksimurupohjan päälle vuokaan. Tasoita pinta ja peitä esim. kakkukuvulla tai kelmulla. Laita jääkaappiin hyytymään, mieluiten seuraavaan päivään mutta vähintään neljäksi tunniksi.
Irrota kakku vuoastaan esim. varovasti terävällä ja kapea kärkisellä veitsellä vetäen vuoan ja kakun välistä.

Vatkaa kerma ja sokerit kuohkeaksi. Tarkista makeus ja makeuta halutessasi lisää.
Paloittele daim suorakolmion mallisiksi paloiksi ja rouhi osa daimista pieniksi murusiksi.
 Pursota kermaavaahtoa koristeeksi kakun pinnalle ja asettele daim -kolmoita pystyyn kermaruusukkeisiin ja koristele vielä daim -murusin. Säilytä viileässä tarjoamiseen asti. 


Viime viikolla teimme muuten taas tätä superhyvää possua osterikastikkeessa. Jos ette vielä ole testanneet, niin suosittelen! Me tehdään tää aina kasslerista, mutta ihan yhtä hyvin sopii mikä tahansa osa possusta. Kassleria vaan saa usein niin edullisesti, että ostetaan sitä monta kiloa ja pilkotaan sopiviksi könteiksi pakkaseen.


Kävin muuten eilen (lopultakin) magneettikuvissa toisen polveni kanssa. Ensi viikkoon saakka joutuu odottamaan lääkärin tuomiota kuvista.... 😐 No, onneksi se kestää normaalieloa ihan hyvin, joten ei tässä mitään hätää ole.




2 kommenttia:

  1. Oi miten hyvältä näyttää kakku! Ja varmasti kelpaisi meillä tuo possukin.

    Toivottavasti lääkärillä on vaan hyvää kerrottavaa polvesta. Mulla on rintarangan ultra vajaan parin viikon päästä. Ei yhtään huvittaisi, mutta kai sinne pitää mennä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt laittaa postiin pala kakkua... ;) Oli oikeasti ihan MIELETTÖMÄN hyvää!!

      Tsemppiä kuvauksiin! ♥ Mulle oli jo ihan tarpeeksi kamalaa tuo polven magneettikuvaus. En edes joutunut ihan kokonaan sinne pömpeliin, pää jäi siihen koneen ulkopuolelle. Mutta se meteli oli aika järkyttävä. Vaikka mulla oli kuulosuojaimet ja kuuntelin radiota, niin ei se silti ollut mikään kovin nautinnollinen kokemus. Aikamoista jos joutuis sinne putkeen kokonaan menemään.... :0

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)