tiistai 10. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen persikka-juustokakku


Meillä tuppaa kaikki makeat herkut aina jäädä syömättä. Onneksi on työkaverit jotka niitä kiitettävällä ahkeruudella jaksavat maistella! 😉 Mutta tämä persikka-juustokakku on sellainen, josta ei koskaan jää muruakaan jäljelle. Senpä takia tätä kakkua tuleekin tehtyä aika useasti.

Pääsiäisenäkin kovasti mietittiin, että tehdäänkö brunssille vielä joku kakku kaiken muun herkun lisäksi. Lupasin tehdä tämän persikka-juustokakun, koska tiesin, että vaikka se ei juuri sinä päivänä menisi, niin kuluu kyllä meillä kahvin kanssa aika hätäseen.

Persikka-juustokakku

 
 
200 g kaurakeksejä
100 g voita
 
Täyte:
4 liivatelehteä
2½ dl vispikermaa
400 g tuorejuustoa
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ dl sitruunamehua
 
Pinnalle:
3 liivatelehteä
3 rkl sitruunamehua
2 dl persikkaa (säilyke) soseena
 
 Hienonna juustokakun pohjan keksit monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan ( Ø 24 cm) kokoinen pala ja pane se vuoan pohjalle. Painele pohjataikina leivinpaperin päälle.
 
Upota liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto sekä sokerit. Purista liivatteista vesi. Liuota lehdet kuumennettuun mehuun. Kaada jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana juustomassaan ja sekoita tasaiseksi.Levitä täyte pohjan päälle vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa muutamia tunteja tai yön yli.
 
Pehmitä liivatelehtiä 5 minuuttia kylmässä vedessä. Purista liivateista vesi pois ja liuota lehdet kuumennettuun mehuun. Yhdistä hedelmäsoseeseen. Kaada hieman jäähtynyt seos juustomassan pinnalle. Anna hyytyä tunnin ajan jääkaapissa.Irrota juustokakku varovasti vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle. 
Koristele haluamallasi tavalla.
 
 
 
Kevät on edennyt nyt ihan kohinalla. Tosin tällä hetkellä kun katson ikkunasta ulos, on maan peittänyt (taas) usean sentin lumikerros. 😂
Tässä kuitenkin kuvia suht samoista paikoista meidän kotipihalla, kaikki kuvat otettu viime viikolla. Hauskasti kelit vaihtelee. 
 
 
 Keskiviikkoaamu 4.4.2018

Päästiin aamulenkin jälkeen vielä jäälle juoksentelemaan. Pakkasta oli mukavat muutama aste ja aurinko helotti lähes pilvettömältä taivaalta. Ai että ♥
 
 
 
Torstaiaamu 5.4.2018

Illalla alkanut vesisade sai kyllä sään muuttumaan vuorokaudessa aika huimasti. 
Vettä, usvaa ja harmautta. 
Jää on sen verran paksu, että sinne uskaltautui vielä kävelemään. Varpaat vaan vähän kastui 😀
 
 
 
Perjantaiaamu 6.4.2018

Edelleen vetinen ja harmaa keli. 
Mikä positiivista, niin vesisade on sulattanut jo suurimman osan pihan lumikasoista.


 
Lauantaiaamu 7.4.2018
 
Yön aikana tullut taas vähän lunta maahan. Pikkupakkanen ja auringonpaiste. 🌞
Ei auta väheksyä auringonvalon vaikutusta mielialaan! 😊 
Ja Viski pääsi taas kevään lempipuuhan pariin - Mr. Jäänsärkijä 
 


 
Kovin se Pekka Pouta lupaili ensi viikolle oikeinkin keväistä keliä. Saa nähdä mitä tuleman pitää! 😊

8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen kakku ja varmasti maistuva. Hienoja kuvia olet ottanut. Kyllä on kelit vaihdelleet kovasti. Täälläkin vettä satoi vähän, mutta lunta on edelleen reilusti. Miten muuten, kun tulee heikot jäät niin pysytteleekö Viski rannalla eikä mene heikoille jäille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se ikuinen stressin aihe on aina talvella, ettei vaan lähde yrittämään tuota joen ylitystä, koska tuossa joen virtauskohdassa ei jää ole ikinä kovinkaan paksu.
      Mutta on se onneksi oppinut aika varovaiseksi jäiden kanssa. Se kuulostelee tosi tarkkaan jäälle mennessä ja jos jää vähänkään ritisee tai paukkuu, niin juoksee kyllä äkkiä takas rantaan. Siihen en kyllä luottais että vieraassa paikassa osaisi heikkoja jäitä varoa...
      Se on surullista kuinka paljon eläimiä menehtyy vuodessa pudottuaan jäihin. :(

      Poista
  2. Juustokakut ovat kyllä sellainen herkkuleivonnainen, että ne lähes poikkeuksetta katoavat lautaselta.
    Heikot jäät ovat vaaran paikka niin ihmisille kuin eläimille, molempien pitäisi olla varovaisia, toivottavasti Viski selviytyy kuivin tassuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen sellainen juustokakkuihminen, että mielellään niitä teen ja mielellään niitä myös syön! ;)
      Heikot jäät on todellakin vaarallinen paikka. Toivotaan että selvitään tänä(kin) vuonna vahingoitta!

      Poista
  3. Onpas kaunis kakku, ja niin keväisen värinen. :) Nyt on kyllä ilmat vaihdelleet super paljon. Eilen oli täällä keväistä, tänään aamusta lunta, ja illalla taas kevään tuntua. :o Kiva toi sun kuvasarja viikon keleistä. :) Terkkuja Viskille ja kamuille, nyt kannattaa pysyä mieluummin rannan puolella. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värinsä puolesta tämä kakku tosiaan sopi pääsiäiseen kuin nenä päähän.
      Joo ei sitä oikein edes tajua kuinka paljon kelit ovat vaihdelleet, mutta onneksi olin sattunut heilumaan pihassa kameran kanssa joka aamu, niin oikein itsekin havahduin siihen. Nyt pystyy taas ensi keväänäkin hyvin vertailemaan kevään edistymistä.
      Täytyy välittää terveiset nelijalkaisille, että pysyttelevät mielummin nyt vaan kuivalla maalla! ♥

      Poista
  4. Ihana Viski!Tämä säiden vaihtelu on kyllä ollut huimaa. Hmm, en ole koskaan tehnyt persikkajuustokakkua. Mielenkiinotinen resepti, otanpa talteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tää on ehdottomasti meiän lemppariresepti!
      Säät on vaihdellut kovin, mutta onneksi tällä hetkellä näyttää siltä että nyt on KEVÄT ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)