keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Appelsiini-linssikeitto


En tehnyt (taaskaan) mitään sen kummempia uuden vuoden lupauksia. Mennään fiiliksen mukaan! 😊 Mutta sen kyllä silti lupaan, että aion tänä vuonna syödä vielä enemmän kasvisruokia. Kasviksia tulee kyllä joka päivä syötyä kilosta puoleen kiloon, mutta usein vaan liharuoan kaverina. Nyt aion opetella tekemään myös hyvää kasvisruokaa. Ja etenkin ihan täysin vegaanista ruokaa. Pelkästään kasvisruokablogiksi tämä ei silti ole muuttumasssa, koska tuota miestäni en tähän juttuun saa mukaan. Mutta onneksi kasviksista hänkin tykkää, tosin vaan ns. lisäkkeenä, ei pääruokana. 

Ja miksi haluan lisätä kasvisruoan syöntiä? 
Kukaan ei yksin pysty maailmaa pelastamaan, mutta jos edes osan liha-aterioista muuttaisi kasvispitoisiksi aterioiksi, niin veikkaan että kyllä maapallo kiittää.

Ja tuleehan siitä kasvisruoan syömisestä ihan pirun hyvä ja kevyt olo! Ei tarvitse ihan hirveästi paino-ongelmien kanssa taistella, kun kasvikset valtaavat ruokalautasen. 

Ja tietenkin puhumattakaan niistä eläimistä.... ❤

Mutta palatakseni tähän päivän ruokaan. Ostin lauantaina kirjakaupan alesta Maarit Kytöharjun Vegaanihaaste -kirjan. Kirjassa oli lähes kaikki reseptit sellaisia, joita todellakin aion testata. Simppeleitä aineksia ja herkullisen oloista ruokaa. Tämäkin keitto on juuri siitä samaisesta kirjasta. Tässä aineslista ei ole kovin kummoinenkaan, mutta keitto oli kyllä pirun hyvää. Ja myös pirun tulista, kun erehdyin laittamaan vähän liikaa chiliä.... 😁

Appelsiini-linssikeitto


2½ dl punaisia linssejä
1 tlk tomaattimurskaa 
7 dl vettä
puolikas kasvisliemikuutio
chiliä maun mukaan (tuoretta tai hiutaleita)
1 appelsiinin mehu
2 tl kuivattua rosmariinia
ripaus suolaa ja mustapippurirouhetta

Huuhtele linssit kylmällä vedellä ja laita ne kattilaan veden, kasvisliemikuution ja tomaattimurskan kanssa. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduttele kannen alla reilut puoli tuntia. Lisää mausteet ja jatka hauduttelua kymmenisen minuuttia. Lisää lopuksi puristettu appelsiinin mehu ja kuumenna.  



Linssikeiton kanssa maistui hyvin rosmariinilla maustetut siemennäkkärit. Ja tietenkin lasi kuohuvaa. 😉 Jäi uudenvuodenaattona ottamatta, niin piti sit vuoden ekana päivänä vähän kippistellä (itseni kanssa)



Ja kylläpä myrskysi yöllä ja vielä tänään aamullakin. Vähän olin kahden vaiheilla, että uskaltaako sitä lähteä ajamaan töihin. Matkaa ei onneksi töihin kerry kuin 37 km/suunta, mutta huonolla kelillä sekin tuntuu aika pitkältä. Tiet olivat onneksi suhteellisen hyvässä kunnossa ja autokin pysyi tiellä kovasta tuulesta huolimatta. Eikä myrsky tehnyt kotonakaan mitään tuhoja. Mitä nyt piha oli aika tukossa kinostuneesta lumesta. Mutta sehän vaati vaan vähän lihasvoimaa ja taas oli piha "siistitty".



Nämä kuvat ovat jo ennen myrskyä otettu. 
En yhtään ole pahoillani tästä talvisesta säästä. 



Huomatkaa Viski, the Fasaanikoira, tassu pystyssä lintujahdissa. 
Meidän tontille on jostain pesiytynyt kasa fasaaneja, ja Viskin suurinta hupia tällä hetkellä on peläyttää ne puuhun. Ja siellä on sitten mukava puun alla istuskella ja vahtia. 😀


Välillä aina tuntuu, että tuo koira olisi onnellisimmillaan, jos pääsisi metsästyskoiraksi... 😬 

10 kommenttia:

  1. Hyvää Uutta Vuotta! :) <3 Ihastuttavan aurinkoisen värinen keitto. Pitääkin testata, ja samalla niitä näkkäreitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!! ❤
      Näin tammikuussa on erittäin tärkeää muistaa väriterapia myös ruokapöydässä. Nyt ollaan kyllä saatu nauttia auringonpaisteestakin, mutta jotenkin tuo tuleva työputki ilman lomia vaatii vähän extrabuustia värien muodossa! ;)

      Poista
  2. Hyvää Uutta Vuotta! Maistuisi kyllä tuollainen keitto. Appelsiinin mehu kuulostaa tuossa yhteydessä mielenkiintoiselta, ja loogiseltakin. Toimii varmaan hyvin chilin kanssa. Pitääpäs kokeilla seuraavasn linssikeittoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta! ❤
      Tuo oli kyllä kiva lisä tuo appelsiinin mehu. Toi raikkautta mukavasti makuun ja sopi hyvin yhteen chilin kanssa.

      Poista
  3. Eikös ole kiva löytää itselle ihan uusia makuja nimenomaan kasvisruoan puolelta! Meillä on ihan sama tilanne, että Mies "tarvitsee" lihaakin lautaselleen, mutta syö myös kasviksia. Uudet kasvisruokajalosteet ovat pelastus! Niistä saan maustamalla ja näyttämällä proteiinimäärät miehenkin kiinnostumaan. Chili, valkosipuli ja mustapippuri muuttavat monet kasvisruoat maukkaiksi, tykätään. Täytyypä katsella tuota kirjaa itsekin. Postaamaasi keittoa aion ilman muuta kokeilla hetimiten! Appelsiinimehuakin jäi joululta sopivasti.
    Viskin touhuja on niin kiva seurata kuviesi kautta. On tosi hienoa, että jalat ovat taas kunnossa! Kiitos Nanne ja erinomaisen hyvää tätä vuotta teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogi on kyllä sellainen inspiraation lähde tälläiselle "wannabee-kasvissyöjälle". Nykyään on niin paljon ideaoita ja tuotteita mistä lähteä jalostamaan omaan makuun sopivaa kasvisruokaa.
      Ja kiva kuulla että eläinten kuulumiset kiinnostaa! Just ajattelinkin, että pitää varmaan tehdä taas erikseen postaus Viskin nivelrikkokuulumisista.
      Oikein hyvää uutta vuotta! ❤

      Poista
    2. Selasin sinun blogipostauksia ja oivalsin jotakin. Tein kevyttä keittoa, johon tuli linssejä ja appelsiinin kuorta. En ensin muistanut, mistä idea tuli. Sinun keittoa katsellessa herahtaa vieläkin vesi kielelle. Linkitin tämän postaukseni omaan blogiini. Kiitos Nanne!

      Poista
  4. Näyttää kyllä herkulliselta, tuota pitääkin kokeilla! Näin jouluherkutteluähkyjen jälkeen sitä kovin mielellään vähän keventää ruokavaliotaan;) Uoeat nuo talvikuvat ja voi miten suloinen vahti siellä onkaan♥ Oikein mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤
      Juurikin näin. Jouluähkyjen jälkeen oikein kaipaa keveitä kasvisruokia. Ja nuo kasvisruokien värit piristää kivasti!
      Kiitos samoin, oikein hyvää alkanutta vuotta 2019! ❤

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)