tiistai 1. tammikuuta 2019

Joulun saaristolaisleivät


Hyvää alkanutta vuotta 2019 ❤


Vielä muutama päivä aikaa tehdä jouluisia päivityksiä. Siis jos ajatellaan, että joulu loppuu loppiaiseen. Yleensä olen yrittänyt joulukoristeet siihen mennessä kotoa purkaa. Mutta "virallisesti" kai joulu loppuu vasta Nuutinpäivänä. Joten nou hätä! 😀
Tänä vuonna tein joulun saaristolaisleivät eri reseptillä kuin yleensä. Koska onhan se kiva testata uusia reseptejä. En osaa sanoa oliko tämä maultaan yhtään sen erilaisempi kuin aiemmin tekemäni leivät. Mutta niin hyvää oli joka tapauksessa, että me saatiin kahteen pekkaan tuhottua kotosalla parikin leipää. 
Ohje oli tällä kertaa Hellan ja viinilasin välissä -blogista. Kiitokset siis sinne ❤
Ohjeessa sanottiin, että taikinasta tulisi 3-4 leipää. Itse käytin yhtä isompaa ja kahta pienempää vuokaa. Mielestäni näillä tuli juuri sopivan kokoisia leipiä.

Saaristolaisleipä
3-4 kpl


1 l appelsiinitäysmehua
75g hiivaa
3 dl siirappia
1 rkl suolaa
4 dl  kaljamallasta
3 dl ruishiutaleita
3 dl ruisjauhoja
1 l hiivaleipäjauhoja

Voiteluun
1/2 dl vettä
1/2 dl siirappia


Lämmitä mehu kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva, siirappi ja suola.
Lisää joukkoon maltaat, ruishiutaleet ja -jauhot sekä hiivaleipäjauhot. Sekoita tasaiseksi.
Voitele 3–4 pitkänomaista leipävuokaa (vetoisuus yhteensä 4 l). Jaa taikina vuokiin. Kohota taikinoita liinalla peitettynä noin 1½ tuntia.
Pistele leivät haarukalla. Kypsennä 175- asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 1½ tuntia.
Voitele limppuja paistamisen loppuvaiheessa vesi-siirappiseoksella 2–3 kertaa.
Anna leipien jäähtyä kokonaan ennen kumoamista. 



Lupasin vielä esitellä lisää saamiamme joululahjoja. 
Tässäkään ei vielä taida ihan kaikki olla. Vaikuttaisi ihan siltä, että oltiin oltu kilttejä viime vuonna... 😇


Mitä olisi joulu ilman uutta muumimukia ja kahvia 💗
Tykkään tosi paljon Löfbergsin kahvista. Nyt on kiva kun pääsee maistelemaan montaa eri makua! 


Veikkaanpa että tätä kynttilää en raaski ikinä polttaa!! 😉 Olkoon se siis koristeena.


Herkkuja joka lähtöön 😋
Karkkia ja suklaata tuli muutenkin paljon, mutta ne on suurin osa jo tuhottu, joten ei valitettavasti ehtineet kuviin mukaan 😂


Olen vannoutunut pyykkietikan kannattaja, ja näemmä pukkikin sen tiesi. Nyt sain kahta erilaista. Molammat tulevat todellakin käyttöön 😊


Glögsää ja punkkua. 
Blossa on jo juotu. Muut odottavat vielä vuoroon pääsyään. 😋


Ja kirjoja kirjoja kirjoja 💗 
Hetki voi mennä ennen kuin olen saanut kaikki luetuksi. 😂


Itse ostin itselleni joululahjaksi kauan haaveilemani hiihto/talvijuoksupuvun! Kyllä nyt kelpaa ainakin juosta, jos ei hiihtään pääse. 
Yleensä emme mieheni kanssa toisillemme osta mitään lahjoja. Emme tehneet tänäkään jouluna poikkeusta. Paitsi että minulla on miehelleni lahja, joka vaan ei ole vielä(kään) saapunut.... 😔 Enkä viitsi sitä tässä paljastaa, jos hän vaikka sattuu tätä lukemaan. 
Itse sain lahjaksi kalastusluvan vuodelle 2019. Erittäin tarpeellinen lahja!! 👌 

 Olen erittäin kiitollinen kaikista saamistamme lahjoista!!
Vaikka tärkeintä joulussa edelleenkin oli perheen kanssa yhdessä vietetty aika. Ja tietenkin hyvä ruoka. 😉

2 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta 2019 teidän poppoolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin 💗 kaikkea hyvää (ja ennen kaikkea hyvää terveyttä niin kaksi-kuin nelijalkaisille) vuodelle 2019!!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)