tiistai 16. heinäkuuta 2019

Nopea ja helppo marjapiirakka


Tästä ei paljon helpommaksi voi piirakan teko enää mennä. Pohjan voi tehdä valmiiksi jo hyvissä ajoin, ja täyttää kun tarve piirakalle tulee. Suosittelen kuitenkin, että täytetyn piirakan antaa makuuntua muutaman hetken jääkaapissa ennen tarjoilua. Näin pohja ehtii hieman pehmetä ja täyte pysyy leikatessa jämäkkänä. 

Ja nyt kun marjoja on puskat ja pensaat pullollaan, niin vain mielikuvitus on rajana. Minä käytin mansikkaa ja pensasmustikkaa. Pääasia että marjoja on piirakan päällä PALJON. Parempi överit kuin vajarit 👌

Marjapiirakka
piirakkavuoallinen


Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
100 g pehmeää voita
1 kananmuna

Täyte:
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250 g maitorahkaa
marjoja

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon muna ja pehmeä voi. Sekoita tasaiseksi.
Voitele piirakkavuoka, taputtele taikina vuokaan. Paista 200 asteessa n. 15-20 min. 
Anna pohjan jäähtyä.
Vaahdota vaniljakastike, sekoita rahka vaahtoon. Lisää tarvittaessa sokeria. 
Ripottele runsaasti marjoja piirakan pinnalle.

N A U T I  ❤

Pohja uunista tulleena, ennen vaniljarahkan lisäämistä.

Ja ohjettahan on helppo muunnella gluteenittomaksi ja maidottomaksi jos tarve vaatii.


Minusta ei ole vielä tämän(kään) kesän aikana kuoriutunut viherpeukaloa, vaikka kovasti niin toivoin. Mutta onneksi tuolla luonnossa kasvaa niin upeita kukkia, joista saa kotiin maljakon täytettä ja jotka ihastuttavat lenkkipolkujen varrella. Nyt eletään kyllä niin tavattoman kaunista vuoden aikaa kukkaloiston suhteen. 🌼



2 kommenttia:

  1. Tää oli oikeesti nopeen, ja kuitenkin hyvän näkönen. Nykyään sitä ettii aina just niitä nopeita jostain syystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän jopa ehtii leipomaan, vaikka vieraat olisikin jo ovella. Pohja ei vaadi muuta kuin sekoituksen ja uunituskin on suhteellisen nopea. Nopeat ohjeet tulee kyllä useasti tarpeeseen! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)