maanantai 18. marraskuuta 2019

Joulupukki dippilautasella & punajuuri-fetasalaatti


Törmäsin Pinterestissä niin hauskaan vihannespukkiin, että pakko oli itsekin yrittää sellainen taiteilla. Pukistahan saa tehtyä juuri niin ison kuin minkä kokoisen alustan päälle sen teet. Tästä pukista ei olisi kovin monelle riittänyt, mutta meille kahdelle tämä oli juuri passeli. 



Tonttulakkiin käytin paprikaa ja kukkakaalia, kasvot olivat kurkusta, parta kukkakaalista ja pukin paita kirsikkatomaateista. Suuna oli siivu paprikaa ja nenänä puolikas kirsikkatomaatti. Silmät olisivat olleet hauskat esim. mustista oliiveista, mutta meillä ei niitä sattunut olemaan. Onneksi nuo leivontakoristesilmät ajoivat asiansa.



 Tonttulakin tupsussa oli itse tehtyä remouladekastiketta, ohje löytyy 👉 täältä
Remoulade oli kiva lisä tässä, koska tarjolla oli myös peltilihapiirakkaa ja näistä tulikin kiva kombo lautaselle. Peltilihiksen ohjeen löydät 👉 täältä

Salaatin virkaa toimitti Yhteishyvän sivuilta löytynyt Punajuuri-fetasalaatti. 
Tämä oli tosi kivan makuinen ja helppo salaatti. Aikaa vei ainoastaan punajuurien keittäminen. 

Punajuuri-fetasalaatti


4 punajuurta
1 dl turkkilaista jogurttia
suolaa
rouhittua mustapippuria
100 g kuutioitua fetajuustoa
hienonnettua persiljaa

Pese punajuuret ja keitä ne kypsiksi noin tunnin ajan. Jäähdytä kylmässä vedessä. Kuori ja lohko punajuuret. Notkista jogurtti, sekoita siihen mausteet. Sekoita joukkoon punajuurilohkot ja kuutioitu juusto. Koristele persiljalla.



Näillä eväillä oli kiva viettää pikkujoulua ihan kahdestaan (tai kolmistaan, ei saa unohtaa Viskiä) navettabaarissa, jalkapalloa katsellen ja erilaisia glögejä maistellen.



Huikeaa Huuhkaajat 💪⚽

(Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni jaksoin minäkin katsella jalkapallopelin ihan kokonaisuudessaan... 🙈😆)

2 kommenttia:

  1. Onpas hauska idea! Tuo teidän navettabaari kuulostaa niin kivalta. Ollaan mietitty jos meidän ulkorakennuksen ( vanha pihasauna) sais remontoitua jokasikin kivaksi kesähuoneeksi. Takankin sinne sais , kun sauna siinä on joskus ollut. Ehkä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän meinasi usko loppua joulupukkia rakentaessa että näyttääkö se pukilta ollenkaan, mutta onneksi lopputulos oli ihan hyvä! :)
      Oi, kuulostaa kivalta!! Mekin haaveiltiin navettabaarista jo silloin kun tämä paikka ostettiin. Mietittiin sillon että ehkä sit joskus sellainen tehdään. Mutta yllättävän edullisesti ja äkkiä se saattiin tehtyä kun talkooavulla remontoitiin. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)