sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Rucola-pekonipiiras (pellillinen)


Suolaisten piirakoiden ohjesarja jatkuu. Tämä oli ihan älyttömän suunmukaista piirakkaa. Kannattaa antaa jäähtyä ja vetäytyä hyvin ennen tarjoilua, sillä maku vaan paranee, kun saa hetken aikaa odotella syöjiä.
Mulla oli ajatuksena pakastaa osa tästä piirakasta, mutta tämähän oli syöty ennen kuin ehdin pakastushommiin saakka. Tämä haiskahtaa siis siltä, että leivontahommiin on ryhdyttävä lähipäivinä uudelleen.

Leivonta ja ulkoilu on just ne jutut mitkä pitää järjissään tässä tilanteessa ❤

Rucola-pekonipiiras
(pellillinen)


Pohja:
200g jääkaappikylmää voita 
3½ dl vehnäjauhoja
1 dl sämpyläjauhoja
1 dl kylmää vettä

Täyte:
n. 350 g pekonia
2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 paprikaa (1 punainen ja 1 oranssi)
100g rucolaa
½ tl-1 tl mustapippuria
150 g emmental juustoraastetta
4 dl ruokakermaa
4 kananmunaa

Paloittele voi kulhoon. Lisää jauhot. Aja ainekset monitoimikoneella tasaiseksi muruseokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Muotoile taikina palloksi, sujauta se pakastepussiin ja nosta jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi. 
Paloittele pekoni pieneksi. Kuori ja hienonna sipulit. Halkaise, poista siemenet ja paloittele paprika pieniksi kuutioiksi. Leikkaa rucolanlehdet muutaman sentin paloiksi.
Nosta pekoninpalat kylmälle paistinpannulle. Säädä lämpö täydelle teholle. Kypsennä pekonia välillä sekoittaen, kunnes rasva on erottunut ja pekoni on rapeaa. Lisää sipulit ja paprika. Jatka kypsennystä kunnes ne hieman pehmenevät. Lisää rucola. Sekoita niin, että ne hieman pehmenevät. Mausta pippurilla. 
Kostuta leivinliina, levitä se pöydälle ja nosta päälle leivinpaperi. Kauli taikina leivinpaperin päälle, paperin kokoiseksi tasaiseksi levyksi. Leivinliina estää paperia liikkumasta. Ripottele taikinalle vehnäjauhoja, jos se tarttuu kaulimeen. Siirrä taikinalevy papereineen uunipellille. Pistele pohjaan muutama reikä haarukalla.
Tasoita täyte pohjan päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Sekoita munat ja kerma tasaiseksi seokseksi. Kaada seos piiraan päälle. 
Kypsennä piirasta 200 asteisen uunin alatasolla 40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen. Anna jäähtyä hyvin ennen leikkaamista.



Viskiläisen jellonalle oli käynyt vähän huonosti ja sillä olisi ollut selkä pientä paikkausoperaatiota vailla. Koska ompeluhommat ei ole mun juttuni, niin jellona päätyi pihanuotioon ja Viski jäi ilman lelua.



Ja tämähän tiesi sitä, että nukkumaanmeno oli vaikeaa, kun ei ollut sitä unilelua. Ihan piti tassua purra että sai unen.



Nyt onneksi perjantaina sen verran uskaltauduttiin käydä kirpputorilla, että adoptoitiin sieltä kaikki sopivan kokoiset pehmolelut. Toivottavasti niillä nyt pärjätään tämän koronakaranteenin yli.


Annoin Viskin valita kassillisesta pehmoleluja, että minkä hän ottaa sieltä ekaksi käyttöönsä. Valinta osui kahteen leluun, koska kuka sitä nyt osaisi monesta lelusta vain yhden valkata. 😁



8 kommenttia:

  1. Leipomisesta alkaa muodostumaan osa päivän rutiinia, jotain on leivottava, se on niin
    meditatiivista touhua. Eilen leivoin hyvää vuokaleipää, laitan ohjeen tähän.
    Ulkoiltiin ennen tätäkin viheliäistä virusta, mutta nyt se on välttämätöntä että pysyy päivät jotenkin kasassa. Sukkien neulominen on hyvää ajanvietettä ja jalat saa lämmikettä.

    VUOKALEIPÄ

    4 dl vettä
    1 pussi kuivahiivaa
    0,5 dl kauraleseitä
    1dl kaurahiutaleita
    1rkl siirappia
    1rkl ruokaöljyä
    1rkl leivonta siemenseosta
    n.6 dl kauraisia sämpyläjauhoja

    Lämmitä vesi, öljy ja siirappi kädenlämpöisiksi.
    Sekoittele kaikki kuivat aineet sekaisin ja kaada vesiseos jauhojen sekaan.
    Sekoita puuhaarukalla tai anna yleiskoneen sekoitella taikinaa hiljaisella nopeudella sen verran aikaa, että se juuri on sekoittunut. Taikinan pitää jäädä löysäksi.
    Kaada taikina voideltuun leipävuokaan, voit ripotella leivän päälle siemeniä. Anna kohota tunnin verran.
    Paista 220 asteessa 15- 20 min kunnes leipä irtoaa vuoan reunoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä ja jauhohyllyjen tyhjyydestä päätelleen aika monikin on nyt löytänyt leipomisenilon. Ihan mahtavaa! <3
      Ja kiitos leipäreseptistä, pitää joku päivä testata tätä!

      Poista
  2. Tuo piirakka pitäisi ehdottomasti tehdä, on niin herkullisen näköinen, otan ohjeen kuitenkin.Meidän Ransulla on myös kirppiksiltä ostettuja pehmileluja, mut se kyllästyy niihin, siks aina pitää ostaa uusi.Nyt ei mennä kirppiksille pitkään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että testaukseen menee!! Toivottavasti tykkäätte.
      Voi ihana Ransu <3 hän on sitä mieltä että lelujen pitää vaihtua välillä! :) Meillä Viski kantaisi samoja leluja maailmantappiin saakka, mutta valitettavasti ne ovat niin kuolaisia ja haisevia, että niistä on vaan pakko välillä luopua.

      Poista
  3. Teit kyllä hyvönnäköistä piirakkaa.

    VastaaPoista
  4. Bongasin ohjeen kun hain hyvän pekonipiirakan ohjetta... Modasin sen verran että laitoin maustamattomia broilerisuikaleita sen pikku paketin ja 1 pkt pekonia,pikku ripaus broilerimaustetta, muuten samat mausteet yms. Ja voin kertoa että hyvä tuli��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun tulit vinkkaamaan, pitää itsekin muistaa tämä että ensi kerralla kokeilen yhdistää broiskun ja pekonin! Kuulostaa herkulliselta! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)