keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Broileri-pastasalaattia (siikaongintaeväänä)



Tämä pastasalaattiohje pitää äkkiä kirjata ylös, koska tämä oli niin äärettömän hyvä salaatti. Myöskin erittäin näppärä retkieväs, koska ei sisällä mitään majoneeseja tms. Tosin kylmäsäilytyksen vaatii silti broilerin takia, mutta tuntuu että nuo majosalaatit pilaantuvat vielä nopeammin.
 Ohje on K-ruoka -sivustolta.

Broileri-pastasalaatti


200 g pastaa (käytin pientä simpukkapastaa)
1 tlk salaattijuustokuutioita öljymarinadissa
1 punasipuli
½ tlk aurinkokuivattuja tomaatteja
1 kurkku
1 nippu retiisejä
250 g kirsikkatomaatteja
600 g broilerin fileepihvejä
1 ruukku rucolaa

Kastike:
3/4 dl salaattijuuston öljymarinadia
½ dl sitruunanmehua
1 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa ja mustapippuria

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta kypsä pasta siivilässä ja kaada takaisin kattilaan.
Valmista kastike. Valuta öljy salaattipurkista kulhoon. Lisää sitruunanmehu. Mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla. Sekoita kastike pastan joukkoon.
Leikkaa kuorittu, halkaistu punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita pastan joukkoon sipulit ja aurinkokuivatut tomaatit. Anna pastan maustua ja jäähtyä.
Revi rucola, viipaloi kurkku ja tomaatit. Puhdista ja halkaise retiisit.
Paista broilerit pannussa kypsiksi ja kuutioi sopivan kokoisiksi paloiksi.
Sekoita kaikki ainekset pastan joukkoon.


Palataanpa hieman ajassa taaksepäin, pitkäperjantaihin. Päätettiin se päivä pyhittää siikaonginnalle. Päivä oli erittäin aurinkoinen, mutta ihan mielettömän tuulinen. Ihan niinkuin kaikki keväiset aurinkopäivät ovat muutenkin olleet.



Testasimme pariakin eri siikapaikkaa. Toisessa siimanpäähän kertyi pelkkää shaibaa ja toisessa paikassa tulos oli muuten vaan pyöreä nolla. Onneksi tuo touhu on leppoisan mukavaa ja eipä sitä pelkän saaliin takia harrasteta.


Eväät oli tietysti tämän(kin) retken kruunu. Mukana oli broileri-pastasalaattia, 👉 jauhelihapiirakkaa sekä jälkkäriksi 👉 persikka-rahkapullia ja suklaamunia.



Myös Viski sai oman pullansa. Tietenkin. 😁


Käytiin tällä reissulla katsastamassa yksi uusi siikapaikka ja vitsit mitä maisemia se tarjosi. Tänne mennään kyllä uudestaankin. Ihan pelkästään lenkkipaikkanakin upea.



Meidän karvaisin kalastaja vähän väsähti, mutta sitähän se raitisilmamyrkytys tuppaa tekemään.



Reissun ainoa kala tarttui silakkalitkaan. Ja niitäkin vain yksi vaivainen sintti. Silakka-aika taitaa vielä hetken odotella, ennen kuin on kuumimmillaan.


Pitkäperjantain kruunasi äidin tekemä huippuhyvä Kinderkakku 😋

10 kommenttia:

  1. Siis mitkä eväät ja maisemat kyllä teidän kelpaa.
    Itse katselin juuri tuota samaa K-ruoan broilerisalaatin ohjetta tänään, kun valmistin tytöille salaattia. Täytyy laittaa kokeiluun. Meillä hieman eri broilerisalaatti tänään pöydässä. Ihanaa loppu viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 nuo maisemat on kyllä ihan mun lempparit täältä Suomenmaalta! Eikä eväissäkään ollut valittamista.
      Kokeile ehdottamasti. Me ihastuttiin siihen ihan täysin.
      Oikein mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  2. Ihanat maisemat ja retkitunnelmat teillä siellä! Niin ja koiruudet <3
    Pastasalaatti on meilläkin kovin suosittu ja kiva ottaa evääksikin.

    Voikaa hyvin ja pysykää terveinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3
      Pieni pääntuuletus oli paikallaan. Molempien etätyöt jatkuvat todennäköisesti vielä elokuulle saakka, joten on hyvä päästä vähän neljän seinän sisältä pois, jolloin tuleen ns. välillä poistuttua työpaikalta.

      Hyviä vointeja ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Yah begitulah, backlink dari google ini memang perlu untuk kita kejar dan kita dapatkan

    VastaaPoista
  4. artikelnya sangat bagus, terima kasih telah membagi informasi tersebut

    VastaaPoista
  5. Kabar Baik Untuk Para pencinta Game
    Karena di Bulan januari ini Sudah keluar Game RPG Online Terpopuler Se-Asia
    Penasarankan Game nya Seperti apa???
    Kalian bisa dilihat game nya dari link di bawah yaaa

    VastaaPoista
  6. Menarik sekali, perlu saya coba ini..
    kebetulan lagi cara tentang hal ini.

    VastaaPoista
  7. Mau mendapatkan pelayanan yang baik dan ramah???

    Modal Kecil bisa mendapatkan hasil yg luar biasa...

    VastaaPoista
  8. Info menarik dan boleh sekali dicoba, Makasih buat infonya dan sukses selalu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)