sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Grillatut ribsit (colamarinadissa)


Ribsejä tehtiin jo juhannuksena, joten vähän on tämäkin ohje jäänyt roikkumaan. Näitä on meillä ruinattu jo kauan, mutta jotenkin ei ole kaupassa sattunut ribsit sopivasti silmään ja siitä syystä jäänyt ostamatta. Ja vaativathan nämä hieman esivalmisteluja, joten kyseesä ei ole mikään pikaruoka. 
Ohjeen bongasin kesäisestä Maku -lehdestä. 

Grillatut ribsit

1½ kg luullista siankylkeä (maustamaton)

Keittoliemi:
2½ l vettä
5 dl tummaa keskiolutta
2 tl suolaa
10 kokonaista mustapippuria
10 kokonaista valkopippuria
3 laakerinlehteä

Mittaa isoon kattilaan kylmä vesi ja olut. Lisää joukkoon ribsit ja kuumenna kiehuvaksi. Kuori kiehumisen alkuvaiheessa syntyvä vaahto pois. Kun vaahtoa ei enää muodostu, lisää mausteet.
Anna ribsien kiehua kannen alla hiljaa poreillen noin tunnin ajan. Ota kattila liedeltä ja anna ribsien rauhassa jäähtyä liemessä. Nosta kattila jääkaappiin yöksi. 
Kuori aamulla kattilan pinnalle jähmettynyt rasva pois ja nosta ribsit liemestä. Pyyhi pinnat ja leikkaa ne annospaloiksi. Valmista marinadi.



Colamarinadi

5 dl colajuomaa
½ dl hunajaa
½ dl soijakastiketta
2 rkl punaviinietikkaa
3 kesäsipulia
1 tl mustapippuria

Sekoita kaikki marinadin ainekset kulhossa keskenään.
Laita lihat marinadiin vähintään 8 tunniksi. Ennen grillaamista valuta ribsejä hetki ja pyyhi niistä enin marinadi pois. Kääntele ribsejä kuumassa grillissä ahkerasti, kunnes ne ovat saaneet väriä. 



Meillä oli jääkaapissa vielä hieman Pirkan teriyakikastiketta, joten käytimme sitä glaseerauskastikkeena grillatessa. Nam nam 😋


4 kommenttia:

  1. Eilen just syötiin noita, mutta tuli vähän sellainen olo että en taida ostaa niitä enää, sillä turhaan maksan luista, joita ei voi koirallakkaan antaa, vai olisiko sinulla vinkkiä mihin luut vois käyttää, jos putsaa ensin.?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta. Minäkin aina silloin tällöin olen ostanut ribsejä, mutta ne on mennyt raakana koiralle! :D
      Iso vaiva ja paljon hävikkiähän näissä on. En kyllä valitettavasti osaa sanoa mitään vinkkiä mihin luita voisi käyttää.

      Poista
  2. Oijoi kun näyttää hyvältä, Ribsit on niin herkkua:)♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyviä olivat, vaikka kovin vähänhän niissä oli syötävää.
      Kiitos samoin, mukavaa heinäkuista viikkoa! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)