torstai 16. joulukuuta 2021

Lakulimppu


Hiukan raahaa nyt päivitykset perässä, mutta ei anneta sen häiritä. Nämä kuvat ovat itsenäisyyspäivän aamulta. Tein edellisenä iltana aamupalapöytään lakulimppua. Tämäkin on ollut to-do -listalla jo kauan. Mieheni ei ole mikään lakun ystävä, joten tässä oli hyvä testin paikka että kuinka vahvasti limppu maistuu lakulle.

Tein ohjeen puoleen litraan appelsiinimehua ja tällä määrällä olisi pitänyt suosiolla ymmärtää tehdä vain yksi leipä. Minäpä ajattelemattomana jaoin taikinan kahteen pieneen leipävuokaan, lopputuloksena kaksi kitukasvuista limppua. No, eipä se makuun onneksi vaikuttanut. Lakun paloista leivässä tuli ainoastaan sen verran kyselyä, että ei kai vaan ne ole rusinoita. 😁 Eli upposi kuin väärä raha. Limpun ohje on Soppa365- sivustolta. 

 Lakulimppu
1-2 kpl
 


n.100 g lakritsia
5 dl appelsiinimehua
50 g tuorehiivaa
1 dl tummaa siirappia
2 tl suolaa
1 rkl raakalakritsijauhetta
1½ dl vehnäleseitä
2 dl ruisjauhoja
5 dl vehnäjauhoja

Hienonna lakritsi veitsellä silpuksi. Mikäli lakupalat tarttuvat kovin toisiinsa, pyöräytä ne pienessä määrässä vehnäjauhoja.
Lämmitä appelsiinimehu kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva ja liuota sekoitellen. Lisää hienonnetut lakritsipalat, siirappi, suola, lakritsijauhe, leseet ja jauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa leivinliinalla peitettynä 1 tunti. Kaada taikina yhteen isoon (vetoisuus 1½ l) tai kahteen pienempään suorakaiteen muotoiseen leipävuokaan ja anna kohota vielä puoli tuntia.
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Paista leipää uunin alaosassa 1-1½ tuntia. Voitele halutessasi paiston loppuvaiheessa siirappivedellä (2 rkl siirappia ja 2 rkl vettä).

 


Tuo siikamousse ostettiin Helsingin silakkamarkkinoilta syksyllä ja ai vitsit mutta se on taivaallisen hyvää! Harmi kun tuli ostettua vain yksi purkki. Tuli aika täydellisiä leipiä, kun laittoi lakulimpun päälle palasen kunnon kermajuustoa, keitettyä kananmunaa ja siikamoussea.


Mansikkarahkan päälle taiteilin pensasmustikoista Suomen liput. Ajatuksena oli ensin jälkkäriksi paistaa vohveleita kermavaahdolla ja mustikoilla, mutta siitähän olisi seurannut aivan jäätävä ähky heti aamuun! 😁 Ja siis tästä ruokamäärästähän ei sitä seurannut... 🙈


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)