tiistai 21. joulukuuta 2021

Kahteen kertaan marinoitu broileri


 Tämä(kin) resepti on ollut jo kauan to-do -listallani. 👉 Kahteen kertaan marinoitu possu on ihan meidän suosikkia (jota muuten tulee silti tehtyä hävyttömän harvoin), joten odotukset tämän ohjeen suhteen olivat korkealla. Eikä tämäkään kyllä pettänyt. Söimme tätä salaatin joukossa, johon sopi ihan älyttömän hyvin. Tämä olisi myös aika helmi kylmässä brunssipöydässä salaattien kanssa. 👌 Alkuperäinen ohje löytyy Maalaisbistro -blogista. Poikkesin ohjeesta sen verran, että käytin tähän yhden paketillisen marinoimattomia broilerinfileitä, joita oli paketissa 700 g. Marinoinointiaineksia käytin kuitenkin reseptin mukaisesti.

 Kahteen kertaan marinoitu broileri



700 g-1 kg kanafilettä

Marinadi 1:
1 dl rypsiöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
2 raastettua valkosipulin kynttä
1 rkl tomaattipyrettä
2 tl hienoa sokeria

Marinadi 2:
3 raastettua valkosipulin kynttä
1/2 dl rypsiöljyä
1/2 dl sweet chili -kastiketta
1 rkl soijakastiketta
1 rkl tomaattipyrettä
2 rkl hienonnettua persiljaa
1/2 rkl raastettua inkivääriä

Sekoita kaikki ensimmäisen marinadin ainekset. Upota siihen kanafileet ja jätä marinoitumaan jääkaappiin yön yli. Pyyhi liha ja ruskista pannulla pienessä tilkassa öljyä, kunnes liha on saanut kauttaaltaan väriä. Laita kanafileet uunivuokaan ja kypsennä uunissa 150 asteessa, kunnes sisälämpötila on 70 - 72 astetta. Ota kanafileet uunista, ja anna jäähtyä hetki. Sekoita toisen marinadin ainekset ja lisää siihen kypsennetyt kanafileet. Jätä marinoitumaan ainakin muutamaksi tunniksi, mutta mieluummin yön yli tai pidemmäksikin aikaa. Viipaloi kanafileet sentin paksuisiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet vadille ja kaada marinadi päälle. Koristele esim. tuoreilla yrteillä.


 

Broilerista saa tehtyä myös ihan näyttävän salaatin tällä tavalla, että ei sekoitakaan kaikkia aineksia yhteen, vaan jokainen saa itse ottaa haluamiaan aineksia omalle lautaselle. 


Kävimme sunnuntaina mun työpäivän jälkeen vähän metsälenkillä, ja samalla tietenkin tsekkaamassa jäätilanteita. Nyt on monissa paikoissa ihan järjettömän upeat jäät. Tekisi oikein mieli laittaa luistimet jalkaan ja lähteä luonnon jäille. 


Tosin myös metsäpolut ja kalliot oli paikkapaikoin aika jäiset. Jopa nastojen kanssa sai olla tarkkana, koska jää oli niin kovaa että nastat ei meinannut purra jäähän.


Meillä on omassakin rannassa ihan älyttömän upea jää. Kuinka onkin jäätynyt vesi niin kirkkaaksi. Olisipa vesi kesäaikaankin yhtä kirkasta, kuin miltä se nyt jään läpi näyttää. 

 

Ja hei, jos jollain joulustressi painaa, niin ottakaahan mallia meidän Lyytistä! 😻 Tassut kohti kattoa ja nauttimaan uunin lämmöstä. Joulu tulee kyllä vähemmälläkin stressaamisella.

Itsellä on stressi ainoastaan siitä, että saa lasten joululahjat toimitettua ajoissa oikeisiin osoitteisiin. Muulla ei niin väliä 😁

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)