tiistai 28. kesäkuuta 2022

Juhannus 2022 🍀


Juhannus meni tänä vuonna hyvin hyvin rauhallisesti - ja onnellisesti. Meidän eka juhannus perheenä. 💛 Ei tehty koko juhanneksena oikeastaan yhtään mitään. Mitä nyt mieheni vähän leikkaili aattona nurtsia ja teki ruokaa. 


Miesväki kävi myös kokemassa katiskan. Saalis on tuolle nelijalkaiselle erittäinkin tärkeä. Suurin osa ahvenista oli niin pieniä, että pääsivät takaisin kasvamaan. 


Onneksi kaupasta oli tarttunut mukaan muikkuja, joten ihan ilman kalaa ei tarvinnut juhannusaattoa olla. 


 

Tätä ihanasti pirskahtelevaa valkkaria piti hakea oikein Hämeenlinnan Alkosta saakka, kun paikallisesta ja lähialueiden Alkoista ei sitä löytynyt. Sen verran makuni oli kuitenkin muuttunut, että viini ei enää maistunut ihan niin hyvältä kuin viime kesänä. 😁 Liekö raskaus tehnyt tepposia makuaistille.


Muikkujen kanssa oli uusia perunoita, muurikalla paistettuja pakastekasviksia, kermaviilikastiketta ja salaattia. Salaatti sisälsi rucolaa, hunajamelonia, parmesaanilastuja sekä suolapähkinöitä. Nams - aikamoinen makukombo! 😋


Juhannussaunassa ei vihdottu, mutta löylyvedessä kylläkin oli koivunoksia, jotka toivat IHANAN tuoksun saunaan. 🍃


Juhannuspäivänä olimme mun vanhempien luona syömässä ja hengaamassa. ❤


Olipas taas aikamoiset sapuskat mun äiti väsännyt! 😋😍 Kesäruoka mukamas kevyttä syötävää - ja PYH jos sitä vetää monta lautasellista! 😅


Jälkkäriksi ihan huippuhyvää kakkua, tietenkin kera kahvin (ja konjakin). 😍


 

Juhannussunnuntaina teimme muurikalla wokkia kaikesta jääkaappiin jääneestä - possusta, broilerista, keitetyistä perunoista, paprikasta, sipulista, pekonista jne. Ihan TÖRKEEN hyvää! 😎


Parasta tässä juhannuksessa oli kuitenkin tämä i-h-a-n-a kesämuija mansikkapuvussaan! 💛🍓


6 kommenttia:

  1. Mitä tämä ihmisen elo olisikaan ilman tuollaisia herkkuja!?!
    Ja kun vielä noin ihanan "mansikan" olet saanut vierellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopas se - kyllä herkut ihmisen tiellä pitää! 💛
      Ja tämä mansikka on kyllä se kaikista makein ja ihanin! 🍓

      Poista
  2. Teidän juhannuksessa on olleet kaikki onnelliset yhdessä.
    Iloisia kesäpäiviä kaikille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - juurikin näin! ❤❤❤
      Oikein ihania, lämpimiä kesäpäiviä sinullekin!

      Poista
  3. Oijoi mitä herkkuja teillä on ollutkaan !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)