perjantai 15. maaliskuuta 2013

Marenkihunnutettu raparperitorttu

Pakastimesta löytyi vielä muutama pussillinen viime kesäisiä raparpereja. Pakkohan ne on sieltä saada pois ennen kuin alkaa uusi raparperikausi. Ja kyllä taas kannatti leipoa!! Syntyi yksi uusi lempipiirakkani! :) Kirpeä raparperi ja rapsakan makea marenki sopivat ihan täydellisesti yhteen. Ohje on  Koti ja Keittiö-lehden Parhaat leivonnaiset -kirjasta. Tein piirakan ohjeen mukaisesti normaaliin piirakkavuokaan, ja kuten kuvista voitte päätellä, tuota pohjataikinaa oli aikas paljon. Eli pienemmälläkin pohjalla pärjää jos tekee tavalliseen piirakkavuokaan. Suosittelen kokeilemaan, mikäli vaan raparperista tykkää!!

Marenkihunnutettu raparperitorttu

Pohja:
175 g margariinia
1 3/4 dl sokeria
3 keltuaista
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 ½ tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Täyte:
500 g raparperia
3 rkl sokeria
1 ½ rkl perunajauhoja

Marenki:
3 valkuaista
2 dl sokeria
50 g mantelilastuja
sokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Puhdista, tarvittaessa kuori ja paloittele raparperit. Levitä raparperipalat piiraspohjalle. Ripottele päälle sokeri ja perunajauhot.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri ja vatkaa, kunnes marenki on kiiltävää. Levitä marenki piirakan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut ja hieman sokeria.
Paista uunissa 180 asteessa 30-40 minuuttia.


Saas nähdä mikä ohje tästä samaisesta kirjasta menee seuraavaksi kokeiluun.... :)

2 kommenttia:

  1. Voi hitsi. Oliskohan mulla vielä pakastimen perukoilla raparperia?!? Raparperipiirakat on mielettömän hyviä, eikä tuo marenkihuntu piirakkaa aina pahenna! Sun täytyy muistutella tästä ohjeesta raparperikauden alkaessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täytyy yrittää muistaa muistutella! :) Luulenpa että tätä tulee itsekin tehtyä aika useesti raparperikauden alettua... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)