tiistai 3. joulukuuta 2013

Tää elämä on yhtä juhlaa


Mistäs sitä ollenkaan alottaisi! :) Niin paljon on kaikkea kivaa tapahtunut.
Torstaina oltiin tosiaankin Volbeatin keikalla Helsingissä. Täytyy sanoa että oli kyllä hyvä keikka!
En ollut mikään Volbeat fani ennen tätä keikkaa, mutta täytyy sanoa että keikka vähän muutti käsitystäni siitä bändistä. Tykkäsin siis! Keikka alkoi sillä kun vanha äijä tuli lavalle soittamaan banjoa, ja silloin olin ihan myyty! Banjo on ehkä maailman hienoin soitin. Läskibasson jälkeen tietenkin! ;)


Keikan jälkeen tuli palloiltua Helsingin pubeissa ja maisteltua erilaisia oluita. Kävimme myös paikassa nimeltä Zetor. Sinne on ehdottomasti päästävä joskus syömään. Sisustus oli kyllä niin mahtava, saatiin muutamia hyviä ideoita meidän navettabaariinkin.


Lauantaina sitten juhlittiin 80-vuotiasta mammaa! Äidin & kummitädin kanssa leivoimme tarjottavat ja aikamoinen herkkupöytä saatiinkin aikaiseksi!

Väsynyt juhlija!! :)

Tällä viikolla ei ole odotettavissa hirveästi mitään ruoka-ja leivontajuttuja. 
Syyt on siinä, että 1. olen yksin kotona ja itselle ei jaksa laittaa mitään erikoista ruokaa ja  2. olen päättänyt saada neulottavat joululahjat suurinpiirtein valmiiksi tällä viikolla. Nyt kun ei ole äijä kokoajan huomauttamassa neulomisinnostuksesta, niin nyt täytyy ottaa ilo irti siitäkin ja antaa puikkojen viuhua! :) Täytyy joulun jälkeen sitten laittaa kuvia, että mitä kaikkea sain aikaiseksi. Ei viitsi näin ennen joulua, ettei kellään vaan mene usko joulupukin olemassaoloon.... ;)

11 kommenttia:

  1. Upeat tarjoilut! Kyllä on kelvannut kahvitella.:)

    VastaaPoista
  2. Ihana kaffepöytä! Ja voi vitsi kuinka ihanaa olisikin olla (yksin) kotona ja kaikessa rauhassa pistää puikot suihkimaan :D! Mun joululahjajutut on ihan retuperällä, tuskin ehdin tehdä kaikkea mitä aioin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :)
      Olen kyllä nauttinut ihan täysillä tästä yksinolo viikosta!!! :)
      Meillä sanelee tänä vuonna tuo raha, tai oikeastaan sen puute sen, että kaikki lahjat on vaan pakko yrittää tehdä itse. Mikäli mielii jollekin jotakin antaa.

      Poista
  3. Voi, saisinpa mäkin olla yksin kotona. Edes yhden päivän :)

    Upeat tarjoilut ootte kyllä tehneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..tasan ei mee onnenlahjat, mä saan olla kahdeksan päivää yksin. Vähän alkaa jo yksinäisyyskin vaivaamaan! ;) Jos tehdään vaihtarit, lähetä sä ukko ja lapset tänne niin saat olla pari päivää yksin ja ne joutuu tänne "orjatyöleirille". (On nimittäin pieni pelko perseessä että perjantaina oikeesti tulee tänne etelään joku lumimyrsky ja lumityöt on nyt yksin mun kontolla.) Ja sit ne tuleekin jo riemusta kiljuen takas kotiin!! Todellinen win-win tilanne siis, kaikki hyötyvät! :D

      Poista
    2. Oikein loistava idea :D Saat laittaa tuon mun ukon sitten hoitamaan lumityöt ja mä saisin vaan maata sohvalla tekemättä yhtään mitään!

      Riemuitsen jo etukäteen miehen kahden viikon lomasta tuossa vuoden vaihteessa. Tuskin saan olla kovinkaan paljoa yksin, mutta saan nukkua joka toinen aamu :) Kummasti kertynyt univelkaa viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana...

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos!! :) Oli kyllä aikamoinen ähky kun kampesi itsensä pois kahvipöydän äärestä... ;)

      Poista
  5. Ihanat tarjottavat on 80-vuotis juhlissa ollut!!:) Kivoja kuvia taas.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)