perjantai 3. tammikuuta 2014

Uuden vuoden suklaakakku


Taas hyvä syy tehdä kakku, vuoden vaihtumisen kunniaksi. Piti ensin viedä tämä töihin, mutta oli vielä tällä viikolla osa porukkaa lomalla, joten päätin tehdä "työkakun" vasta ensi viikolla.
Kakun ohje on Valiolta. Työkaveri sanoi, että tämä on heidän perheen lempikakku, enkä kyllä enää ihmettele yhtään että miksi. Oli sitten niiiiiiin herkullista!! Ohjeessa oli käytetty taloussuklaata, itse käytin Fazerin sinistä. Tietenkin, koska se on isännän lempisuklaata! :) Mutta on yhtä hyvä kakku ihan millä tahansa suklaalla.

Amerikkalainen suklaa-juustokakku


Pohja:
175 g minttu Dominoja
50 g voita

Täyte:
4 liivatelehteä (kolmekin olisi riittänyt)
200 g taloussuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/4 dl sokeria (laitoin ainoastaan ½ dl ja mielestäni oli riittävästi)
2 tl vaniljasokeria
1 rkl kahvia
3 dl kuohukermaa

Murskaa pohjaa varten keksit. Sekoita ne sen jälkeen sulan voin kanssa. Levitä seos irtopohjavuokaan (18 cm). Itse käytin 24 cm vuokaa, koska luin taas ohjeet vähän huonosti! ;) Tuli vaan vähän matalampi kakku, makuahan se ei haitannut yhtään.
Laita liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen pehmiämään.
Sulata suklaa ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Mausta sokereilla.
Purista liika vesi liivatelehdistä ja liuota ne kiehuvan kuumaan kahvitilkkaan.
Lisää liivate täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Nostele lopuksi vaahdotettu kerma joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja peitä vuoka alumiinifoliolla. 
Anna kakun hyytyä kylmässä muutamia tunteja, mieluiten seuraavaan päivään.
Irroita kakku ja nosta tarjoiluvadille. Koristele haluamallasi tavalla.


Mitäköhän herkkua sitä oikein työkavereille tekisi...?! Liikaa valinnanvaraa, liikaa toinen toistaan ihanamman näköisiä kakkuja, että ei osaa ollenkaan päättää. No, jotakin uutta kuitenkin taas kokeillaan! :D

6 kommenttia:

  1. Taatusti herkullinen kakku...viempä ohjeen mukanani tehtäväksi joku kerta. Hyvät lisäykset, niin tietää itsekkin varauksella suhtautua liivate- ja sokerimääriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään ainakin juustokakuista, joissa ei ole käytetty liikaa liivatelehtiä. Mitä vähempi sen parempi. Kunhan vaan kakku pysyy kasassa! :) Mutta tässäkin ohjeessa pelkästään jähmettyvä suklaa pitää kakkua aika hyvin kasassa, joten luulen että saattaisi toimia ihan kahdellakin liivatelehdellä.

      Poista
  2. Oi, tämän täytyy olla superhyvää! Nyt on vaan aivan pakko vähentää kakkujen leipomista, mutta keväämmällä tätä täytyy kyllä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli ihan superhyvää!!! :) Ei mitään vähentämisiä..kakkua koneeseen vaan! ;)

      Poista
  3. Tätä täytyy kyllä kokeilla jossain vaiheessa. :) Ensi kuun lopulla ainakin on hyvä sauma omien synttäreiden kunniaksi. :) Kirjoittelen ylös kunhan ehdin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata! Ja suklaalaatua vaihtamalla saa kakusta ihan oman makuisensa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)