tiistai 1. joulukuuta 2015

Pikkujoulukaloja: Venäläinen silli & lohi-kurkkumaljat


Kalat kuuluu meidän joulupöytään (ja pikkujoulupöytään) kuin nenä päähän. Pystyn ehkä elämään ilman kaikkia muita juttuja siellä, mutta kaloja pitää löytyä. Ja runsaasti! No toki kinkku ja rosollikin ovat aika must juttu, mutta eivät silti voita kaloja. 
Pikkujoulupöytään pääsi tällä kertaa testiin venäläinen silli sekä Yhteishyvän reseptilehtisestä jo viime jouluna löytynyt lohi-kurkkumaljat tillikreemillä.
 Tuo venäläinen silli kannattaa mielummin koota pitkulaiseen vuokaan, jotta jokainen saisi yhdellä lusikallisella kaikkia "värejä" lautaselleen. Nyt joutui vähän lusikan kanssa kaivelemaan, jotta pyöreältä lautaselta sai kaikkea haluamaansa.

Venäläinen silli


4 matjessillifileetä
4 etikkapunajuurta kuutioina
2 suolakurkkua kuutioina
1-2 punasipulia silputtuna
4 kananmunaa kovaksi keitettynä 
(3 rkl kapriksia) --> unohdin laittaa

Kastike:
1 dl majoneesia
2 dl smetanaa tai ranskankermaa
2 rkl sinappia
mustapippuria

 Leikkaa sillifileet haarukkapaloiksi. Pane palat vieriviereen tarjoiluvadille.
Kuori keitetyt kananmunat ja hienonna haarukalla erikseen kanamunanvalkuaiset ja -keltuaiset. Sekoita kastikeainekset keskenään ja mausta kastike mustapippurilla. Levitä kastike sillipalojen päälle.
Asettele etikkapunajuuret, suolakurkut, keltuais- ja valkuaissilppu sekä hienonnettu sipuli raidoiksi kastikkeen päälle. Ripottele pinnalle kaprikset. Anna sillin maustua jääkaapissa jonkin aikaa ennen tarjoamista.


Lohikurkkumaljat olivat myös ihan kelpo alkupala, mutta ehkä silti tykkäsin enemmän näistä viime pikkujoulujen graavilohimaljoista. Tuo tillikreemi oli hunajasta johtuen aika makeaa, ja teki jännän makuvivahteen lohelle. 
Tämän voi toki koota yhteen isompaankin astiaan, mutta saat paljon näyttävämmän kun kokoat sen pieniin laseihin. Itse käytin viskilaseja.

Lohi-kurkkumaljat ja tillikreemi
6-8 kpl

300 g graavilohta
1 kurkku
 ½ dl hienonnettua tilliä

Sitruunaöljy:
½ dl öljyä
½ sitruunan raastettu kuori
2 rkl sitruunamehua

Tillikreemi:
150 g ranskankermaa
1 rkl dijonsinappia
1 rkl hunajaa
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
hienonnettua tilliä

Pilko lohi ja kurkku Sekoita joukkoon tilli. Sekoita öljy, sitruunan kuori ja -mehu. Sekoita tillikreemin ainekset ja pursota tai lusikoi kreemi tarjoilumaljoihin. Nostele päälle lohi-kurkkuseosta ja lorauta pinnalle sitruunaöljyä.


Mitenkäs muilla, kuuluuko kalat teidänkin (pikku)joulupöytään? ☺


P.S. Kaikki koiralliset (ja miksei koirattomatkin), tervetuloa seuraamaan Viskin joulukalenteria!! 


 


4 kommenttia:

  1. Kyllä vain, graavilohi, savulohi, sillit. :p :p Itse en lihaa syö ollenkaan, niin keskityn kaloihin, laatikoihin ja rosolliin. :) Herkku kalapöytä teillä, ja loistoidea nuo lohi- kurkkumaljat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä aika hyvänkuuloinen tuo joulupöytä siitä huolimatta että et kinkkuun koske ollenkaan. Itse kyllä tykkään oikein kunnon ylikypsästä kinkusta, mutta eipä siitä mitään vahinkoa tulisi vaikka joku vuosi kinkku jäisi kokonaan väliin. Tosin täksi jouluksi me ollaan se jo käyty varaamassa, eli tänä vuonna kinkku tulee joulupöytään!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)