lauantai 9. maaliskuuta 2019

Munakaspannari jauhelihalla


Voi ilta ja nälkäkiukku... 😁 Eikä jääkaapissa oikein mitään. Tai olihan siellä juuri paistamani 1 kg jauhelihaa, jonka oli kokonaisuudessaan tarkoitus päätyä seuraavan päivän jauhelihakastikkeeseen. Mutta kiukkuisena tulikin tehtyä oikein onnistunutta iltapalaa. Tästä riitti vielä seuraavan aamun aamupalaksikin. Eikä kaikki jauheliha päätynyt tähän pannariin, vaan sitä riitti vielä seuraavan päivän kastikkeeseenkin.
P.S. Suosittelen pannarin kylkiäisiksi salaattia - toimii!! 👌

Ohje on (hieman muunneltuna) Kaiketonta hyvää -blogista. 😘

Jauheliha-munakaspannari


Taikina:
6 munaa
2,5 dl maitoa
2,5 dl ruokakermaa
1 rkl öljyä
1 1/4 dl jauhoja

Täyte:
ihan mitä haluat
(meillä jauhelihaa, sipulia, tomaattia, fetajuustoa, juustoraastetta)

Sekoita taikinan kaikki ainekset hyvin keskenään. Anna taikinan levätä 30 min. Kaada leivinpaperoidulle pellille. Paista 200 asteessa 10 min.

Valmista sillä aikaa täytteet (paista j-liha, pilko ainekset jne). 
Levitä täytteet pohjan päälle. 
Jatka paistamista vielä n. 30 min. Tarjoile salaatin kera.

Pohja kypsynyt 10 min uunissa ja odottaa täytteitään.

 En tiedä mikä meidän kissoille on tullut, ehkä tarpeeksi ikää(?), mutta nykyään he pystyvät olemaan jo kylkikyljessä ilman jatkuvaa tappelua.
Erävoitto siis saavutettu. 💪



Tämä kaksikko taas tappelee harvase päivä, mutta pystyvät silti käydä nukkumaan kylkikyljessä.


(Voi kauhistus tuota meidän puulattiaa.... 😱 Alkais olemaan hiomista vailla!!)

6 kommenttia:

  1. Oi että nuo kuvat ilahduttavat. 🐱Tykkään niin lemmikeistä, vaikka ei itsellä nyt olekaan. Onneksi saamme taas kohta hoitaa nuorten kisuja!
    Munakaspannari on meidän herkkua, tein sitä itsekin alkuviikosta Marttojen reseptillä. Kieräytin uunimuikkujen loput sisälle, nam! Munaruoat ovat pelastus kiireisessä arjessa, nopeita ja maukkaita! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman lemmikkejä olisi varmasti lompakko paksumpi ja koti siistimpi, mutta eihän sitä ilman noita karvakasoja osaisi enää elää! :)
      Oi uunimuikkuja!! <3 Pitääkin joskus kokeilla, kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Munakasruuat kyllä pelastavat, jos jääkaapissa alkaa olla pelkät valot.
    Ikä sen tekee, että sovinto on löytynyt, kissat ovat välinsä selvittäneet.
    Aina kuvat teidän lemmikeistä ilahduttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta!
      Ja juu, ikä varmaan on tehnyt tehtävänsä ja kissat rauhoittunut reviirijuttujensa kanssa. Ja sekin saattaa vähän rauhoittaa, että kun on lämpimämmät kelit, kissat viihtyvät paremmin pihalla ja ovat huomattavasti rauhallisempia sisälle tullessaan.
      Kiva kuulla että lemmikkikuvat ilahduttavat! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)