maanantai 8. heinäkuuta 2019

Paistettu raparperi-murujuustokakku


Ja tässä toinen juhannuksen kakuista. Reseptin ja idean sain Tarun Taikakakut -blogista. Taru oli tehnyt samaista kakkua, mutta omenoista. Päätin heti reseptin nähtyäni tehdä tämän omenan sijaan raparperista. Toteutus vaan on vähän kestänyt. 

Tämä vaati tietenkin äidin raparperipuskilla käyntiä, koska edelleenkään meidän pihalla raparperi ei viihdy. Yritetty ollaan, mutta ei tuossa savimaassa mikään viihdy. Jos vaikka seuraavalla kerralla kokeilisi vaihtaa maata riittävän paljon. 😉

Tämä kakku on ihan superhyvää, mutta vaatii pitkän makuuntumisajan jääkaapissa. Taisin tehdä kakun juhannusviikon torstaina, ja vasta sunnuntaina tämä kakku oli parhaimmillaan. Luulin jopa ensiksi, että raparperit olivat jääneet viittä vaille raaoiksi. Mutta kun kakku sai makuuntua kylmässä, raparperitkin pehmenivät. 

Kiitos Tarulle herkullisesta reseptistä 😘

Paistettu raparperi-juustokakku 
24 cm


Pohja:
200 g Digestive keksejä
80 g voita

Täyte:
400 g tuorejuustoa
½ dl fariinisokeria
2 rkl maissitärkkelystä
1 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
3-4 raparperinvartta

Muruseos:
50 g sulatettua voita
1 dl kaurahiutaleita
½ dl vehnäjauhoja
½ dl fariinisokeria

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Hienonna keksit ja lisää joukkoon sulatettu voi. Pingota leivinpaperi 24cm irtopohjavuoan pohjaan ja painele keksi-voiseos pohjalle ja pari senttiä reunoille. Paista uunissa 5 minuuttia ja nosta jäähtymään.

Pilko sitten raparperit valmiiksi. Tee täyte vatkaamalla kaikki loput täytteen ainekset yhteen. Kaada täyte paistetun pohjan päälle ja tasoita. Asettele raparperinpalat täytteen päälle. Voit vähän niitä painella myös täytteen sisään. Tee sitten muru. Sulata kattilassa ensin voi ja lisää joukkoon loput ainekset. Sekoita hyvin ja lisää muru raparperien päälle. Paista juustokakkupiirakkaa uunissa samassa 180 asteessa 30 minuuttia.

Halutessasi valuttele juuri ennen tarjoilua juustokakun päälle kinuskikastiketta.


Olen tainnut täällä mainita aiemminkin, että työpaikan vaihdoksen takia mulla on vaivainen yksi viikko lomaa kesällä. No sekin on tietenkin tyhjää parempi, ei passaa valittaa. Se vaan asettaa enemmän paineita viikonlopuille. Jos haluaa jotain tehdä ja nähdä, pitää ottaa viikonlopuista kaikki irti.



Ja nyt pitää myös tehdä enemmän retkiä ihan lähinurkkiin. Viime viikolla mulla oli töiden jälkeen kohteena Suklaakahvila Loimaalla. Aivan ihana paikka, suosittelen ❤



Kahvilan lisäksi siellä oli sisustuskauppa, ompelupalvelu, vaatteita, kukkia jne jne. 
Mun mukaan saattoi lähteä muutama suklaakonvehti. Oli ne sen verran herkullisen näköisiä. Eikä maussakaan valittamista... 😋



Edellisviikon sunnuntaina käytiin elämämme ensimmäistä kertaa Somerjoki- kioskilla. Aika huikee paikka sekin. 
Kioski sijaitsee Hirsjärvellä, seututien 280 varrella. Someron keskustasta (Helsinkiin päin) matkaa on noin 9 km.



Tuntui kun olisi palannut ajassa vähän taaksepäin. Kioskilla soi Baddingin musiikki ja kaikki sisustus oli ajan mukaista. Kioskilta oli myös mahdollisuus ostaa Baddingin fanituotteita.



Somerjoen kioskin perustivat v.1962 Rauli Somerjoen vanhemmat. 
 Jos siis vähänkään Badding kiehtoo, niin tämä kioski on ihan ehdoton vierailukohde. 


Itse olen muutamaan kertaan yrittänyt etsiä Baddingin hautaa Someron hautausmaalta, sitä vielä löytämättä. Nyt mulla on puhelimessa karttakuva, jonka avulla sen ehkä löydän. Pitää joku päivä mennä "suunnistamaan".

6 kommenttia:

  1. Ai, että miten hyvän kuuloinen kakku jälleen! <3
    Kahviloiden kiertely on ihan parasta! Ihanan symppis kiska. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 tämä oli kyllä makoisaa ja tuo itse keitetty kinuski kruunasi kaiken! ;)
      Tuo on niin totta, kahviloiden kiertely on ihana harrastus, ja mikä parasta, sitä voi harrastaa ihan joka vuoden aikana ja ihan missäpäin maata / maailmaa tahansa! :)

      Poista
  2. Hei, kiitos tuosta kioski vinkistä, tuonne pitää mennä käymään. Tulee kuunneltua Baddingia paljon. <3 Ja tuo ohje testiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että Badding kiinnostaa! :) Täällä Somerolla on paljon kaikkea Badding -aiheista, kannattaa lähteä vierailulle joskus... ;)
      Ja ehdottomasti murukakku testiin, raparperilla tai ompulla. Tai miksei tähän vaikka jotkut kirpsakat marjatkin sopisi.

      Poista
  3. Tuon reseptin otankin talteen, mut pysyn omenoissa. Tein kerran raparperihilloa ja sitä riitti ja riitti. Mies on laittanu raparperin kieltoon tässä talossa ;D
    Meillä kasvaa tosi iso raparperipuska ihan savimaassa. Yritettiin kerran siirtää siitä osa parempaan maahan, mut ei kasvanu. Vanha puska kasvaa, vaikka välil on ollu puukasa päällä, ajettu autolla päälle jne.
    Ton kioskin liepeillä muistan joskus käyneeni, kun on oltu sielä lähellä leirintäalueella. Tota historiaa en kyl tienny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa... :D Välillä sitä voi käydä niin, kun jotain tulee syödyksi vähän liikaa.
      Tämä on omenasta tehtynä varmasti ihan yhtä hyvää kuin raparperistakin.
      Ai että se raparperi saattais sittenki menestyä savimaassa. Olen jotenkin ajatellut että se on sellainen "tunkiokasvi" joka vaatii muhevaa maata alleen. Pitää ehkä antaa puskalle vielä jotain toivoa. Tai sit yrittää hieman siirtää sitä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)