torstai 5. joulukuuta 2019

Keväisiä kuvamuistoja Öölannista, osa 1.


Mieheni lähti taas alkuviikosta Öölannin saarelle, Ruotsiin. Minä jäin haaveilemaan reissusta tänne koto-Suomeen. Toisaalta olisin halunnut lähteä mukaan. Mutta kun lomaa ei ole eikä juuri rahaakaan, niin vaihtoehtoja ei paljoa ollut. Toisaalta kyllä kiva tehdä jouluvalmisteluja rauhassa täällä kotona (eli räjäyttää kämppä ylösalaisin ja siivota turhat rojut pois nurkista). 



Mutta muutaman postauksen verran voidaan silti palata keväiseen Öölantiin. Minulla on nimittäin jäänyt muutamat kuvat kokonaan jakamatta tänne blogin puolelle.
Nämä kuvat ovat keväältä -18 ja -19.



Olen jo aiemmen kirjoittanutkin postauksen 👉 Borgholmin linnasta.  
Vaikka olen linnassa jo useammankin kerran vieraillut, tuntuu silti aina etten vieläkään ole nähnyt ihan kaikkea. Sitä tulee aina jotenkin ähky kaikelle sille historialle ja kauniille rakennuksille, että millään ei silmät ja pää ime kaikkea tietoa ja kauneutta kerralla.
Siispä tässä vielä lisäkuvia Borgholmin linnasta.



Suosittelen käymään, jos Öölannin suunnalla liikutte.
Mikä parasta tässä turistikohteessa, sinne on koiratkin tervetulleita! ❤ 


Viski jaksaa joka kerta ihmetellä vankityrmässä itkevää naista! 😁


Ihmetystä herätti myös kolmejalkainen koira. 


Patsaatkin olivat hiukan pelottavia! 😂


Nämäkin seinät kätkevät sisäänsä niin monet tarinat, joista meillä ei ole mitään aavistustakaan. Joskus olisi hauska ottaa täällä opastettu vierailu, jotta saisi vähän enemmän historiafaktaa linnan elämästä.


Ja näin voi käydä tottelemattomille pikkupojille... 😉
Tällainen jalkapuu pitäisi saada kotiinkin.


Kun ulos katsoessa näkyy pelkästään märkää ja pimeyttä, alkaa kummasti tuo vihreä ja aurinkoinen maisema houkutella... 💚

4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja varmasti tuo loma muistot mieleen. Vihreät kuvat tähän harmauteen on piristys kun uhkaavasti lumikin meinaa sulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu! <3 Lumi olisi kyllä saanut pysyä maassa. Oli ihan kuin täällä maallakin olisi ollut katuvalot päällä, kun lumi valaisi pimeään aikaan niin paljon. Mutta onneksi voi vehreitä kuvia katselemalla hetkeksi uppoutua pois pimeästä maisemasta! ;)

      Poista
  2. Olipas siinä kivoja kesämuistoja ja niin hienoja kuvia! Tuolla on kyllä nähtävää riittänyt:) Voi reppanaa kun on joutunut jalkapuuhun:)💗 Hyvää itsenäisyyspäivää💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! <3
      Nähtävää tosiaan riittää. Veikkaanpa että tuonne mennään taas ensi keväänäkin pyörimään.
      Mukavaa viikonloppua!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)