lauantai 11. tammikuuta 2020

Kuusiston piispanlinnan rauniot



Ja viimeinkin pääsin käymään Kuusiston piispanlinnanraunioilla. Tämä(kin) on ollut haaveissa jo pidempään. Ja mikä parasta, meille sattui sateen keskelle erittäinkin aurinkoinen retkipäivä. 


Kuusiston linna sijaitsee Kaarinassa. Matkaa Kaarinan keskustasta tulee n. 9 km. Hyvät opasteet löytyvät ihan paikan päälle saakka. Juurikin näihin opaskyltteihin on tullut kiinnitettyä huomio jokaisella Nauvon matkalla, mutta lopultakin oli aikaa poiketa katsomaan, että millaiset rauniot siellä oikein onkaan.


Aurinkoisesta pakkaspäivästä huolimatta saatiin aika rauhassa ihastella raunioita. Porukkaa oli kyllä rannassa grillipaikalla ja muutamat lintubongarit nähtiin, mutta siinäpä se.


Tiesin kyllä, että jäljellä olevat rauniot eivät suuren suuret ole, mutta jäätävää ajatella että tuossa paikalla on joskus ollut ihan oikeasti linna.


Meidän rauniokoira Viski oli taas innokkaana nuuskimassa historiatietoja. 😁 Ihan tämän herrankin takia on mukavaa, kun pääsee "yleisöpaikoissa" käymään vähän vähemmän yleisömäärän aikana. Viskin kun pitää saada tutkia rauhassa ihan joka nurkka. Selvää historioitsija ainesta.


Näiden kahden "pikakiiturin" kanssa kulkiessa jäi historiaan tutustuminen itsellä kyllä vähän vähemmälle. Yritti keskittyä perässä pysymiseen ja välillä muutaman kuvan räpsimiseen. 😁
Raunioilla oli kyllä hyvät opasteet siihen, että mitä huoneita missäkin oli muinoin sijainnut.


Sitä pohdittiin muutamankin kerran, että kyllä on ihmiset olleet lyhkäsempiä ennen vanhaan. Vaikka meistäkään ei kumpikaan ole pituudella pilattu, niin silti sai kumarrella huoneesta toiseen siirtyessä.


Linnan sijainti on kyllä upea. Tosin ehkä vähän tökkii tuo "smurffikylä" tuolla vastarannalla. Piti vaan olla katsomatta sinnepäin.

Smurffikylä = tiheään rakennettu uusi asuinalue



Kyllä siinä tuli muutaman kerran mietittyä myös, että kuinka kylmiä tuollaiset linnat ovat sisältä olleet. Vai onko siellä ollut kakluunit joka huoneessa, että ne on saatu lämpimiksi? No on siinä saanut puuta kantaa ja lämmittää. Huh... Välillä käy työstä tällaisen pienen vanhan torpankin lämmittäminen, saatika sitten ison kivilinnan.


Piispanlinnan raunioille pääsee myös veneen kanssa. Pelkkää plussaa 👌


Kesäkioski oli valitettavasti auki vain kesäisin (yllätys yllätys) eikä meillä tällä kertaa ollut edes eväitä mukana (koska kerrankin ajateltiin käydä oikein kahvilassa kahvilla). Mutta kyllä täällä olisi eväitä kelvannut syödä. Rannassa tosiaan oli myös grilli ja puita, mutta siinä kyllä riitti porukkaa grillaamassa. Ja mikäs tuolla kelillä olikaan grillaillessa.



Ollaan taas koko porukka yhtä kokemusta rikkaampia ❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)