tiistai 7. tammikuuta 2020

Suklaa-taatelikakku ja tunnelmia joulupäivältä


Joulupäivän ähkyt käytiin vetäsemässä mun vanhempien luona. Äiti oli taas pistänyt parastaan! ❤ Se mistä eniten tykkään juuri tässä joulupöydässä on runsas kalavalikoima. Ei tule lämpimiin ruokiin juuri koskettua, kun ähkyt tulee vedettyä pelkästään merenelävistä. 
Ja löytyihän sieltä kahvipöydästäkin yhtä sun toista. Me toimme mukanamme tällä kertaa suklaa-taatelikakun, jonka resepti on Annin Uunissa -blogista.
Lisäksi kahvipöydässä oli mm. luumusoppaa kermavaahdon kera, jouluisia mokkapaloja, pullakranssi jne jne. 



Mulla meinas tuon taatelikakun kanssa käydä vähän ohrasesti. Olin kokeilevinani hyvinkin tarkkaan paistovaiheessa, että pohja on varmasti kypsä. Kun aloin sitä leikkaamaan, huomasinkin että se oli keskeltä vähän viittä vaille kypsä. Päätin kuitenkin täyttää kakun, ajatuksella että onhan siellä muutakin syötävää, jos tämä on täysi susi. Mutta kyllä tämä ihan syötävää oli! 😋 Sanoisin tässäkin että vain parani vanhetessaan. Tein pohjan jo sunnuntaina, mutta täytin vasta joulupäivän aamuna. Olis ehkä pitänyt täyttää jo vähän aiemmin, jotta kakku olisi saanut rauhassa maustua. 
Tämä kakku oli enemmän ehkä aikuisempaan makuun, mutta onneksi lapsille oli tarjolla ikuisia suosikkiherkkuja eli mokkapaloja. ❤ 


Suklaa-taatelikakku


Pohja:
200 g taateleita
2 dl vettä
200 g voita
2 kananmunaa
2 dl ruokokidesokeria
ripaus suolaa
2 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
150 g ranskankermaa

Vaahdotettu suklaaganache:
4 dl vispikermaa
400 g suklaata (puolet tummaa ja puolet maitosuklaata)

Voitele 18 cm irtopohjavuoka reunoiltaan ja vuoraa pohja leivinpaperilla.  
Laita taatelit kattilaan. Lisää kattilaan vesi ja keitä taatelit pehmeiksi (tähän menee muutama minuutti). Siirrä kattila pois levyltä ja lisää kuumaan seokseen voi. Anna voin sulaa ja seoksen jäähtyä hieman.
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi yleiskoneessa tai käsivatkaimella.
Sekoita keskenään kuivat aineet eli suola, leivinjauhe, vehnäjauho ja kaakaojauhe.
Lisää taikinan sekaan ranskankerma ja jauhoseos vuorotellen koko ajan sekoittaen.
Lisää lopuksi taateli-rasvaseos nuolijalla käännellen varovasti taikinaan. Sekoita vain kunnes taikina on tasaista.
Kaada taikina voideluun kakkuvuokaan. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa noin tunti.
Nosta kakku uunista ja anna olla noin 5-10 minuuttia vuoassa. Kippaa kakku jäähdytysritilälle.  

Pilko suklaat kulhoon. Kuumenna kerma kattilassa kiehumispisteeseen.
Kaada kuuma kerma suklaan päälle ja odota että suklaa sulaa. Sekoittele tasaiseksi. Jos suklaa ei sula kokonaan voit lämmittää seosta mikrossa 10 sekuntia kerrallaan.
Siirrä valmis ganache jääkaappiin jäähtymään.
Leikkaa kakku kolmeen kerrokseen. Vatkaa ganache jääkaappikylmänä kuohkeaksi.
Aseta alimmainen kakkupala  tarjoilualustalle ja voitele pohja vaahdotettulla suklaaganachella. Toista sama seuraavaan kerrokseen.
Laita päällimmäinen kakkupala paikoilleen ja kuorruta koko kakku lopulla ganachella. Voit myös pursottaa ganachen kakun reunoille halutessasi.
Koristele haluamallasi tavalla.


Tässä muutamia "herutuskuvia" joulupäivän kalapöydästä. 😋



Joulupäivänä vihdoin tavattiin joulupukkikin! 😁 Pukki oli sen verran hoikassa kunnossa, että syliin en tohtinut mennä istumaan. Eikä kyllä tullut laulettuakaan. Mutta kovin anteliaalla tuulella pukki oli, vaikka juuri oli edellisenä päivänä kiikuttanut kasan paketteja meidän kuusen alle. 



Pienillä ja vähän isommilla pojilla meni aika hyvin kootessa V8 -moottorin pienoismallia. 



Pelattiin sitä vähän Afrikan tähteäkin. ★


 Vaikka joulu onkin ihan mahtavaa aikaa (parasta ❤) niin luojan kiitos se on vaan kerran vuodessa! 


 

4 kommenttia:

  1. Hyvää Uutta Vuotta! :) Oi, miten ihana kattaus teillä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin kiitos, mitä mahtavinta uutta vuotta ja uutta vuosikymmentä!
      Ja kiitos!! Äiti oli kyllä taas pistänyt parastaan <3

      Poista
  2. Ihanaa pian voi taas leipoa taatelikakkua, tämä suklaa-taatelikakku oli kyllä jumalaista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä <3 taitaa olla enää noin sata päivää jouluaattoon! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)