tiistai 31. maaliskuuta 2020

Hunaja-maustepossu


Kassler on sellaista tavaraa, että aina kun sitä on jossain tarjouksessa niin vähintäänkin yksi "köntti" tulee ostettua. Välillä pilkon sitä ennen pakastamista valmiiksi mm. pihveiksi ja suikaleiksi. Välillä taas pakastan lihan ihan sellaisenaan. Nyt löytyi taas pakkasesta yksi 2,5 kg pakkaus kassleria ja päätinkin kokeilla tätä hunajaista-maustepossua. Tämä on alunperin Kotivinkistä napattu jouluinen resepti, mutta niin jouluinen se ei ollut, etteikö kelvannut näin kevään korvallakin.

Meillä tämä valmistettiin tietenkin leivinuunissa. Laitan tähän kuitenkin sähköuuniohjeistuksen, koska kaikilta leivinuunia ei kotoa löydy. 

Hunaja-maustepossu


2,5 kg porsaan niskaa eli kassleria
1-2 rkl öljyä/voita ruskistamiseen

Marinadi:
2 dl öljyä
2 dl soijakastiketta
4 rkl dijonsinappia
mustapippuria

Glaseerauskastike:
1 dl hunajaa
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä

Valmista marinadi. Kaada se tukevaan muovipussiin ja sujauta liha mukaan. Itse tein niin, että leikkasin kasslerinpalan keskeltä kahtia, jotta sain palat mahtumaan kahteen 3 litran pakastepussiin. 
Anna lihan maustua yön yli.
Nosta liha pois marinadista ja kuivaa pinta. Kuumenna tilkka öljyä paistinpannulla ja ruskista lihanpalat kauttaaltaan. 
Nosta lihat uunivuokaan ja kypsennä 150 asteisen uunin keskitasolla 1½-2 tuntia tai kunnes lihalämpömittari näyttää 68 astetta. 
Sekoita glaseerauskastike. Ota vuoka uunista. Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen. Sivele paistit kastikkeella ja nosta lihat takaisin uuniin noin 10 minuutiksi. Sivele välillä, kunnes glaseerauskastiketta ei enää juuri valu. Anna lihan vetäytyä noin 15 minuuttia ja viipaloi tarjolle.


Me teimme lihan (hyvin liotetussa) savipadassa. Liha oli leivinuunissa taas hupskeikkaa varmaan noin 10 tuntia. Nostin lihapalat varovasti uunivuokaan, sivelin kastiketta pintaan ja siirsin vuoan sähköuuniin ohjeistuksen mukaisesti.


Lihan kanssa oli tarjolla perunaa, valkosipuli-persiljadippiä (valmismaustesekoitus + kermaviili), fetasalaattia sekä kaali-paprikasalaattia. En ollut vielä ihan niin tyytyväinen tuohon kaalisalaattiin, että jakaisin sen ohjeen täällä. Vaatii vielä pientä kehittelyä. 😉

 

Vallitsevan tilanteen vuoksi kalenterit on tyhjentyneet kaikista muista paitsi työjutuista. Kaikki lomasuunnitelmatkin meni uusiksi. Mutta mitä sitä sen enempää surkuttelemaan, tässä hetkessä on paljon vakavampiakin asioita pohdittavana, niin terveydellisiä kuin taloudellisiakin. Mutta ette ihmettele kun asiat vähän toistavat itseään täällä blogissa, eli ruokaa, leivontaa ja lenkkeilyä samoissa tutuissa maisemissa.


Ehkä tämä juttu auttaa näkemään omatkin kotinurkat uusin silmin. Aina ennen on tullut lähdettyä kameran ulkoilutusreissuun aina johonkin pidemmälle. Ehkä nyt tulee jatkossakin helpommin napattua kamera ja eväät mukaan ja lähdettyä retkelle ihan omiin lähinurkkiin.


Nämä kuvat eivät ole ihan naapurista, mutta läheltä kuitenkin, isoäitini kotinurkista. Nämäkin nurkat ovat itselle niin kovin tutut ja rakkaat ❤



Viskiä ei yhtään haittaa se, että häntä ei nyt raahata mihinkään maailman ääriin.
Kotonurkissakin on hyvä olla! Kunhan vähän vaan välillä "hajut vaihtuu". 😁


Nyt pihalle nauttimaan maaliskuun viimeisestä päivästä. Siellä tuulee niin että tukka varmaan lähtee päästä, mutta ei anneta sen häiritä!
Mukavaa tiistaita kaikille! ♡

14 kommenttia:

  1. Voi nam kun näyttää hyvältä tuo annos! Olen aina haaveillut leivinuunista, siinä kun ruuasta tulee ihan erimakuista kuin sähköuunissa:) Nuo näkymät on kauniit! Pajunkissat on niin suloisia:) Viskille rapsutuksia! Leppoisaa maaliskuun viimeistä päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivinuuni on kyllä huippukapistus. <3 Meillä alkaa osa uunin tiilistä tulla jo tiensä päähän ja joten remontti sen osalta on edessä tulevaisuudessa. Kokonaan en kuitenkaan halua uunia purkaa. Se on meidän keittiön sydän.
      Viski kiittää rapsutuksista, niitä ei kuulemma koskaan voi saada liikaa! ;) Mukavaa huhtikuuta ja kevättä! <3

      Poista
  2. Täällä on niin ihania ruokia ja muita herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla!! Ja kiva kun olet tullut vierailulle!! <3

      Poista
  3. Hyi hitto, meillä sataa just nyt lunta ihan kunnolla! Nuo lumettomat kevätmaisemat on paljon kauniimpia. <3
    Kassler on ihan parasta lihaa. :P Appivanhemmatkin onneksi pitävät, joten seurailevat ahkerasti kassler-tarjouksia ja usein sitten ostavat köntsän meillekkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan toistaiseksi säästytty takatalvelta. Loppuviikoksi se näyttää uhkaavasti meillekin lunta, mutta toivotaan että ennusteet muuttuu vielä.
      Kassler on kyllä älyttömän hyvää. Vieläkin monella on kasslerista se "purkkamainen" kuva, vaikka kassler on kaikkea muuta kuin sitkeää lihaa.

      Poista
  4. Mahtavaa maaliskuun viimmeistä päivää.
    Herkullista kasleria sinulla tarjolla. Täytyykin muistaa kaupassa käydeää katsoa olisiko kasler-hyllyssä lihoja tarjolla.
    Upeita ne on nämä lähi maisematki, itsellä nyt sama juttu lähinaapurustoista kolutaan uutta katseltavaa ja ainakin vielä se on onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihastellutkin sun ottamia ulkokuvia. Todellakin riittää katseltavaa lähinurkissa ja nyt niitä lähinurkkia katseleekin ihan uusin silmin, kun muualle ei pääse.
      Jaetaan siis jatkossakin kivoja maisemakuvia. <3

      Poista
  5. Ihania maisemakuvia. Leivinuuni onkin kiva hyödyntää lämmityksen ohella, ja kokkailla sillä. Tsemppiä viikkoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pitää hyödyntää leivinuunia kun voi. Kohta on taas niin lämmin, että leivinuunia ei viitsi enää lämmittää, tai muuten sisällä ei pysty olemaan kukaan. :)
      Sinnekin tsemppiä viikkoon ja mukavaa huhtikuuta!

      Poista
  6. Huhtikuu sitten pölähti paikalle, lunta tuli reippaasti illan aikana, mutta kevätaurinko hoidelkoon ne. Kauniita tunnelmaltaan rauhallisia kuvia, iso rakennus lienee kokenut autioitumisen kohtalon.
    Kassler on uuniruokaa parhaimmillaan, saas nähdä löytyykö kaupasta.
    Jokainen päivä on voitto tässä koitoksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan toistaiseksi säästytty takatalvelta. Katsotaan mitä loppuviikko tuo tullessaan. Ennusteen mukaan lumisadetta myös meille, mutta saas nähdä.
      Tuo on niin totta, aikamoista selviytymistä päivästä toiseen nyt useimmissa perheissä, mutta toivotaan että kaikki selvitään tästä ns. "kuivin jaloin". Jälkiä varmasti jättää pitkäksi aikaa ihan kaikkeen ja kaikkiin.

      Poista
  7. Me ostamme hieman enemmän kerralla, jos on hyviä tarjouksia. Sitten myös pakastetaan. Mies metsästää, ja välillä myymme lihaa. Olisikin kätevä, kun kotiinkin saisi semmoisen pakkauskoneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kotikäytössä sellainen pieni vakumointikone. Tykkäämme kalastaa ja jos lohta tulee enemmän on sitä kiva myös pakastaa. Ja vakuumissa kala säilyy huomattavasti paremmin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)