sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Kanasnitzelit ja grillimausteessa pyöritellyt uudet perunat


Mun on jotenkin hirveen vaikea aina keksiä broilerista jotakin spesiaaliaruokaa. Yleensä sitä vaan tulee grillattua / paistettua ja lisukkeena salaattia ja kasviksia. Nyt olen yrittänyt vähän keksiä muitakin valmistustapoja kanalle ja ollaankin syöty sitä nyt huomattavasti enemmän kuin normaalisti.
Nämä snitzelit oli äärimmäisen helppoja tehdä ja ihan äärimmäisen herkullisia. Jatkoon 👍

Kanasnitzelit


600 g broilerin fileeleikettä
n. 1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
3 munaa
1½ dl vehnäjauhoja
3 dl korppujauhoja
öljyä paistamiseen

Laita kanafilee yksi kerrallaan muovikelmun sisään ja nuiji varoen ohuen ohuiksi levyiksi. Mausta fileet suolalla ja mustapippurilla.
Riko munien rakenne rikki ja kaada seos sopivalle syvälle lautaselle.
Kaada vehnäjauhot ja korppujauhot omille lautasilleen, jotka ovat tarpeeksi suuret.
Laita reilusti öljyä kuumenemaan paistinpannulle niin, että pannun pohja lähes peittyy. Leivitä kanafileet. Kääntele fileet ensin vehnäjauhoissa, sen jälkeen munaseoksessa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista fileet molemmin puolin kullanruskeiksi, kunnes ne ovat sisältä kypsiä.



Kanasnitzelit saivat seurakseen eilisen päivän keitettyjä perunoita, jotka pyörittelin öljyssä ja grillimausteessa ja laitoin hetkeksi uuniin grillivastusten alle. Perunat olisivat saaneet vieläkin enemmän ottaa pintaa uunissa, mutta hyviä olivat näinkin.



Kastikkeena oli tällä kertaa Lidlin valikoimista löytynyttä jalapenomajoa. Toivottavasti tämä majo ei ole vain kesävalikoimassa, koska oli vahvasti meidän makuun. Sopivasti makeutta ja tulisuutta. 


Kokille iski perjantaina töiden jälkeen laiskuus eikä millään jaksanut alkaa valmistamaan mitään. Ja kun samaisena päivänä "kesäautokin" sai leiman papereihin, niin mikäs siinä oli ajellessa kylille syömään.


Viski ihmetteli, että mitäs tämä tällainen peli on, kun hän ei ollenkaan saa omaa annosta, vaikka niin kovin herkulliselle tuoksuu. 

Olisipa muuten hauska, kun koiraystävällisissä ravintoloissa olisi koirille omat ruokalistat, vink vink! 😊


4 kommenttia:

  1. Ihana kanaresepti...Testiin menee.
    Ihana tuo Viski ja kaihoisa katse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viski ei oikein ymmärrä että miksi hänet raahataan ravintolaan herkullisten tuoksujen keskelle, ja sit ei edes saa mitään ruokaa.
      Olisikin muuten hauska kun koirat pääsisi syömään buffetpöytään. Mitäköhän Viski valkkaisi ensimmäisenä... :D

      Poista
  2. Kiva ohje, menee kokeiluun. Meilläkin syödään nimittäin paljon kanaa ja usein aika "tylsästi".

    Ihanaa heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä mukavaa vaihtelua sille "tylsälle" kanalle, vaikka herkullista sekin. Joskus vaan kaipaa jotain "spesiaalia"! ;)
      Oikein mukavaa ja toivottavasti myös hieman aurinkoisempaa heinäkuuta! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)