sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Mansikka-valkosuklaa piirakka

Ostin loppuviikosta mansikoita pikaista mansikkakakkua varten, ja vielähän niitä tänään löytyi jääkaapista ja jo hieman vetiseksi menneinä. Jotainhan niistä siis piti kehitellä! :) Leivotaan lehdessä nro 3/2013 löytyi tälläinen mansikka-valkosuklaa piirakan ohje. Tämä oli kylmänä huomattavasti parempaa kuin lämpimänä, mutta en silti ihan ollut vakuuttunut pelkkien mansikoiden antamasta mausta. Olisin taas jälleen kerran kaivannut tähänkin piirakkaan lisäksi vaikka raparperia. Sitäkin olisi meiltä löytynyt, mutta valitettavasti tajusin raparperin puutteen vasta piirakan tultua uunista ulos.

Mansikka-valkosuklaa piirakka



3 dl mansikoita
2 munaa
1,5 dl sokeria
50 g voita
0,75 dl maitoa
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
50 g valkosuklaa rouhetta

Puhdista mansikat ja leikkaa ne paloiksi.
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sulata voi ja lisää joukkoon maito. Sekoita seos sitten munasokerivaahdon joukkoon.
Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe kulhossa keskenään. Kääntele jauhoseos muun taikinan joukkoon. Voitele ja jauhota piirakkavuoka. Kumoa taikina vuokaan ja ripottele mansikkapalat päälle. Paista piirakkaa uunin alimmalla tasolla 25-30 minuuttia.
Ota piirakka uunista ulos ja ripottele päälle rouhittu valkosuklaa. Paista sen jälkeen vielä 5 minuuttia.


Mun uudet RocketDogin kesäpopot!! :)

Lauantaina tuli herkulteltua vanhempien kanssa näin ihanaa salaattia. Ja kuunneltua musiikkia ihan legendaarisesta matkaradiosta!! :)



6 kommenttia:

  1. Hyvän näköinen mansikkapiirakka! Meillä on jo mustikat kypsiä, joten tekisi jo mieli tehdä mustikkapiirakkaa. Ei vaan ole ketään vieraitakaan tulossa, joten näin lomalaisena en viitsi leipoa, koska muuten koko piirakka menee ihan vain omiin suihin ja vaa`an lukemathan siinä vain alkaa kohoilemaan. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikat jo kypsiä, mahtavaa! Lauantaina kävin metsässä kuikuilemassa mustikoiden tilannetta, mutta ei kyllä näyttänyt vielä täällä olevan kypsiä.

      Poista
  2. Aaawwww, pitkä popot! Syötävän suloiset! Ennen pojan syntymää olin täysin friikahtanut kenkiin, mutta nyt ei ole ollut inspistä ostella uusia. Tarttisin kyllä, mutta ei vaan jaksa lähteä ostelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ikinä ole ollut mitään kenkäfetissiä, mutta sit kun nään jotkut tosi tosi ihanat niin pakkohan ne on omaksi saada! :)

      Poista
  3. Ihanat kenkät! Tilasitko vai löytykö oikeen jostain liikkeestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin Brandokselta. Siellä oli muitakin ihania RocketDogin kenkiä, mutta kun kauan vetkuttelin sen tilaamisen kanssa, niin ihme kun kaikista oli koot jo loppunut...

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)