torstai 6. maaliskuuta 2014

Kyllä meillä vielä kokataankin

Taas on päivitykset pitkän aikaa koskenut ihan jotain muuta kuin ruokaa, eli palataanpas taas hetkeksi juurille ja laitetaan vähän ruokakuviakin jakoon. Eli onhan meillä kokkailtukin, kaiken tohinan keskellä. 


 Sunnuntaina tehtiin taas tätä überhelppoa ja überhyvää lasagnea. Ohje löytyykin jo blogista, KLIK.
Meillä on aina lasagnen kanssa tomaatti-mozzarella-basilika-punasipuli salaattia.


Tämä yhdenkertainen annos lasagnea ei meillä kovin kauaa vanhene. Siksi pitikin maanantaina ryhtyä taas ruoanlaittopuuhiin. Tein inventaarion pakastimeen ja sieltä löytyi vihreitä papuja ja broiskun fileepihvejä. Jääkaapista taas löytyi paketti pekonia, fetajuustoa ja perunoita. Ja niistä syntyi tälläinen pikaruoka á la Koivuranta! :)


Broilerifileiden sisään siis fetajuustoa ja sit vaan fileet rullalle. Päälle kiedoin 1-2 siivua pekonia. Kiinnitin rullat varmuudeksi hammastikun avulla. Sit vaan pintarusketus pannulta ja vielä kypsentymään uuniin. Uunissa kypsentyi samaan aikaan perunat ja vihreät pavut. Nam, tämä pikaruoka hävisi parempii suihin alta aikayksikön.



Välihuomautuksena täytyy muuten kertoa, että minä ostin vihdoinkin pyöräilykypärän!! :) Tein päätöksen itseni kanssa, että pyörää ei haeta talviteloilta ennen kuin minulla se kypärä on. Viime keväänä tosiaan töihin mennessä kaaduin muutaman kerran ja löin päähi aika pahasti. Onneksi ei kuitenkaan mitään vakavaa sattunut. Mutta nyt voi aloittaa työmatkapyöräilyn heti vaan kun säät sen sallii.

Jimpu joutui heti testaamaan pyöräilykypärästä irroitettua lippaa! ;)


Eilen syötiin iltapalaksi tälläistä erittäin helppoa munakasta, tai piirakkaa, mikskä tätä nyt pitäisikään kutsua. Ohjeen olen ottanut jo aikoja sitten Karppi.net sivustolta.
Piirakkaan voi laittaa täytteeksi oikeastaan ihan mitä vain. Mitä kaapista nyt milloinkin sattuu löytymään.


"Aamiaispelastus"

8 kananmunaa
2 dl kermaa
suolaa,mustapippuria,kuivattua persiljaa

Täyte:
1 prk tonnikalaa
paprikaa
sipulia
Aurajuustoa
juustoraastetta

Voitele piirakka vuoka voilla. Vatkaa kananmunat ja kerma ja mausta seos. Lisää munan joukkoon tonnikala. Kaada seos piirakkavuokaan. Pilko paprika ja sipuli. Lisää loput ainekset vuokaan.
Paista 180 asteisessa uunissa n. puolisen tuntia.


Piirakasta riitti iloa vielä seuraavaksi aamuksi ja töihinkin välipalaksi.
Riittoisaa tavaraa siis! :)


10 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa tuo salaatti lasagnen seurana. Ja pekoniruokakin ollut varmasti hyvää. Tästä ei muuten ole kovinkaan kauaa kun mietin pitäisikö tuollaisia rullattuja pihvejä joku kerta tehdä, saisi vähän vaihtelua joten kiitos muistutuksesta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen muutaman kerran aikaisemmin tehnyt noita rullattuja broiskunpiffejä ja laitettiin ystävän kans aina sillon sinne väliin vuohenjuustoa. Nyt ei jääkaapissa ollut vuohenjuustoa, mutta minusta se sopii sinne väliin vielä paremmin kuin feta. Tietenkin jos vaan tykkää vuohenjuustosta! :) Ovat kyllä erittäin herkullisia ja helppoja tehdä!! Vähän vaihtelua toivat meidänkin ruokalistaan.

      Poista
  2. Onpa hyvännäköinen tuo uusi bannerisi!
    Tuota helppoa lasagnea pitää kokeilla, tosin se täysin aito ja oikea lasagnekin on edelleen kokeilematta. Aina olen tehnyt jotenkin oikomalla tai keventämällä..:D
    Aamiaispelastuskin kuulostaa ihanalta, jonain viikonloppuaamuna voisi tehdä sitäkin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! <3
      Ei ole aitoa kunnon lasagnea voittanutta, mutta meidän taloudessa tämä versio tulee kyllä hyvänä kakkosena.
      Kananmuna on aika ykkösjuttu näissä helpoissa aamu-ja iltapaloissa. Hyvää, ravitsevaa, edullista ja helppoa! :)

      Poista
  3. Ihania ruokia! Varsinkin tuo lasagne, mutta söisin ihan noita kaikkia. Täytyykin tänään kaivaa pakastimesta papuja.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Lasagne on siitä kiva ruoka, että siitä voi tehdä monenlaisia versioita ja aina se vaan on yhtä hyvää.
      Pakastepapuja minäkin käytin. Ne tuoreet on kyllä ihan tosi paljon parempia, mutta tällä hetkellä ainakin niin kalliita että en ole raaskinut ostaa.

      Poista
  4. Oih nam etenkin toi lasagne, näyttää niiiin hyvältä! Aloin jo miettimään, et pitäisköhän vaihtaa tälle päivälle suunniteltu kana-vuohenjuustosalaatti lasagneen.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kana-vuohenjuustosalaatti on ihan mun lempparia!! Sun blogin kautta löysin innoituksen siihen salaattiin ja se nousi heti mun ehdottomaks lemppariks!! :)

      Poista
  5. Tuota aamiaispelastusta täytyy kokeilla joku viikonloppu :) Mulla on tuollainen samanlainen vuokakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata!
      Tuo vuoka on kyllä ihan mielettömän kätevä. On hieman isompi kuin normaali piirakkavuoka ja siinä on lisäksi mukavan korkeat reunat.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)