lauantai 28. kesäkuuta 2014

Mansikka-Brita


Taas näitä pikapikaohjeita! Jos joku kuvittelee, että britakakun teko on hankalaa, niin kokeilkaapa! Alle tunnissa oli kakku valmis helppoine koristeluineen kaikkineen. Ja miksi sen kakun tarttis olla yhtään tän erikoisempi...?! Ainakin maku oli ihan täydellinen, ja sehän se on pääasia.
Paitsi että isäntä kysyi heti mihin toinen puoli kakusta on kadonnut. Se ei ihan ymmärtänyt, että yritin tehdä pellille suorakulmion muotoisen kakun, jonka vaan leikkaan puoliksi. Nyt kaksi epämääräisen näköistä palasta näytti kuulemma siltä, että kakusta on osa leikattu pois. Oli jo huolissaan, että mihin se toinen puoli on päätynyt... :)
Jos haluaa kakusta hieman isomman, niin kannattaa ohje suosiolla tuplata.

 Mansikka-Brita


Pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Marenki:
2 valkuaista
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl mantelilastuja

Päälle ja väliin:
½ l mansikoita
2 dl kermaa vaahdotettuna

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa. Levitä kakkutaikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Esikypsennä pohjaa uunin keskiosassa 180 asteessa 10 minuuttia.
Vatkaa valkuaiset marenkia varten kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pieninä erinä. Levitä marenki lusikalla esipaistetulle pohjalle. Ripottele pinnalle mantelilastut. Paista vielä noin 15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.
Levitä jäähtyneen pohjan päälle kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita. Jos teet kakusta kaksikerroksisen, laita täytettä myös kerrosten väliin.


Olenkos muuten jo esitellyt meidän kesänaapurit, ihanat sellaiset?! <3
 Mansikki ja  Hermanni ja heidän lapsensa Tuulikki... :) Vai mitä niitä lehmien nimiä nyt olikaan.


11 kommenttia:

  1. Moikka! Mulla tulee lähisukulaisia synttärikaffeelle tulevalla viikolla. Britakakussa oliskin ideaa kahvipöytään ton nopean tekemisen takia. Ja on se tosi hyvääkin, tietty. "Kantturat" on oikein sööttejä, lienevätkö perhe vai muuten vaan kommuunissa keskenään asustelevat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Britakakku on nopean tekemisen lisäksi, ihan erinomaisen hyvää!! Ja jotenkin niin kovin kesäistä herkkua.
      Tätä lihakarjaa on täällä meillä päin aika paljon, ei niinkään lypsäviä lehmiä, tai ainakaan niitä ei näy pelloilla.

      Poista
  2. En oo eläissäni saanut britakakkua onnistumaan :) En tiedä mikä menee vikaan, mutta joka kerta lopputuloksena on epämääräinen, tahmainen taikinaläjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä olin tätä ennen kerran yrittänyt. Se oli muuten ihan hyvää, mutta se marenki pehmeni samantien kun täytin kakun. Eli joku meni siis vikaan... Mutta täytyy nyt ajatuksella lukea nuo Mimmin antamat, alla olevat vinkit! :)

      Poista
  3. Minä tykkään britakakussa ohuesta pohjasta, joten teen 50 cm leveän uunin pellille tuon kokoisen mitä sinä olet tehnyt..http://mimminkeittio.vuodatus.net/lue/2010/07/iki-ihana-britakakku ja nimenomaan koko pellin kokoisena, jolloin kakusta tulee joko puolikkaan kokoinen tai kapoisampi suorakaide, jos leikkaan pohjan kolmeen osaan. Niin tai näin hyvää on.... en koskaan esipaista pohjaa, vaan laitan aina marengin jo heti alussa päälle ja sitten uunin alaosassa paistan pohjan. Pohjanhan voi tehdä jo edellisenä päivänäkin valmiiksi ja säilyttää huoneenlämmössä papaerilla peitettynä....ei mene miksikään. Kyllä kerran kesässä pitää britaa tehdä....kunhan mansikoita saisi, niin sitten. Tai ruotsalaista marenkikakkua http://mimminkeittio.vuodatus.net/lue/2012/08/ruotsalainen-marenkikakku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimmi suuresti!! Käynkin katsastamassa nämä ohjeesi. Britakakku on meinaan sen verran hyvää, että kyllä sitä vielä täytyy tänä kesänä tehdä!! :)
      Ja tuo ruotsalainen marenkikakkukin vaikutti mielenkiintoiselta!

      Poista
  4. Kerran olen tehnyt britakakkua ja oli kyllä niin herkullista että hävisi samantien. Pitääkin tehdä uudelleen tässä lähiaikoina. Jospa heti seuraavana viikonloppuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tykättiin kans kovin ja uusi kakku pitää tehdä mitä pikimmiten. Mutta varmaan seuraavaksi kokeilen tuota Mimmin ruotsalaista marenkikakkua.

      Poista
  5. Kaunis kakku! Mansikka-brita on ehkä PARASTA koko kesässä, niin ihanaa se on! Mun suosikki!<3

    VastaaPoista
  6. Mun pitäis myös tehdä britakakkua. Siis en ole ikinä ennen tehnyt! Aion sen asian korjata tänä kesänä. Pitääkin käydä kurkkaaamassa Mimmin blogin ruotsalaista marenkikakkua myös.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)