lauantai 12. syyskuuta 2015

Grillatut kaalilohkot


Pakkohan meiänki ku muutki! Grillattu kaali tuntu olevan jonkin sortin hitti kesällä, mutta jäi sillon kokeilematta. Eikä me sitä nytkään sen enempää grillattu, mitä nyt laitettiin uunin grillivastuksien alla. Kaali valmistui samalla kun isännälle tehdyt perunat. Eli suht nopea valmistaa. Voisin tehdä uudestaankin, mutta ensi kerralla laitan kyllä kunnon voita öljyn sijaan! :)

Grillatut kaalilohkot


½ (n.500 g) keräkaali
1-2 rkl öljyä (tai voita)
 suola, mustapippuri 

Leikkaa puolikas kaali neljäksi lohkoksi. Sivele kaalilohkojen pintaan hieman öljyä ja grillaa lohkoihin kaunis paistopinta. Jatka kypsennystä miedolla lämmöllä pari minuuttia, jotta kaali pehmenee. TAI: laita kaalit uuniin ja kypsennä niitä sen aikaa että pehmenevät. Grillaa niihin sitten paistopinta uunin grillivastuksen avulla. 
Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria.


Me söimme kaalin kaverina pekoniin käärittyjä broilerinfileitä. Herkkua! ☺


Nyt pitäisikin pikkuhiljaa alkaa valmistautumaan tämän syksyn patikkareissuun. Tänä vuonna se suuntautuu johonkin tuonne Taivalkoski-Suomussalmi -akselille. Viime vuonna tehtiinkin vaan sellainen pieni pikapatikointi, koska Viski oli silloin vasta 3,5 kuukautta vanha. Täältä voi käydä lukemassa viime vuoden reissusta, KLIK
Nyt täällä on meneillään kova eväiden valmistus, koska ruokarajoitukset asettavat vähän haasteita tuohon evästykseen. Mutta ehkä kaikesta selvitään. Kirjailen reseptejä tännekin sitten kunhan ehdin kaikelta pakkaamiselta! ☺ Tässä vielä kuvia eiliseltä aamulta, oli kyllä upea syysaamu.


Ja viime yönä oli ilmeisesti ollut hienoja revontulia, mutta minähän se vaan nukuin..... Käytiin illalla testaamassa mun uusia vaelluskenkiä Liesjärven kansallispuistossa ja olin niin poikki sen reissun jälkeen, että menin suihkun ja jääkaapin kautta nukkumaan. 
Mutta pääasia että uudet kengät olivat pirun hyvät!! ♥

Mukavaa, syksyistä viikonloppua!!! ♥

6 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselta.
    Upeat auringonlaskukuvat. Mukavaa lauantai-iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati ♥ Syksyllä saa niin hienoja kuvia - sekä aamuisin että iltaisin!!

      Poista
  2. Kuulostaa niin mun jutulta!! ☺ Eipä ole tullut mieleen kokeilla.. vaan nytpä tämä täytyy testata :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullekaan ollut koskaan ennen tullut mieleenkään kokeilla. Mutta onnistunut kokeilu oli. Helppo ja nopea lisäke liharuualle. Ja maustamalla saa tietenkin vaikka joka kerta eri makuista kaalia.

      Poista
  3. Aivan upeat kuvat! Pitää tunnustaa, että minäkin nukuin Lapissa revontulet ohi, vaikka mökin ikkunaan vielä koputeltiin :D Oli makuista unet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ☺ kerrankos sitä nukkuu "onnensa ohi" ja silloinhan pitää nukkua kun nukuttaa. Sitä paitsi Lapissa ilma on niin paljon parempaa että siellä unikin maittaa paremmin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)