lauantai 5. syyskuuta 2015

Hampurilaisia ananas-slawlla & (jouluisella) tomaattichutneyllä


Tämä ohje on kesäisestä Mökki-lehdestä. Ohjeen oli lehteen tehnyt Onko nälkä? -blogin Joonas. Hampurilaisiin oli alunperin lihaksi laitettu revittyä possua. Meillä nälkä yllätti niin nopealla aikataululla, että kasslerin kypsentämiseen ei ollut aikaa. Teimme siis ihan peruspihvit naudan jauhelihasta (maustettuna suolalla ja mustapippurilla).
Hampurilaismajoneesina käytimme Ruotsista ostamaamme hampurilaisketju Max:n omaa majoneesia. On aikas hyvää, kannattaa ostaa jos on mahdollisuus Ruotsin puolella käydä ruokaostoksilla.
Ananas-slaw oli kiintoisa uusi tuttavuus. Harmillisesti vaan tuo tuore ananas sai suupielet rikki.... :( Taidan siis pitäytyä ihan tavallisessa coleslawssa jatkossa.

Ananas-slaw


½ valkokaali
1 tuore ananas
2 rkl ananasmehua
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl sokeria
2 tuoretta punaista chiliä
suolaa,pippuria

Raasta kaali ja pilko chili sekä ananas pieniksi paloiksi. Sekoita ainekset keskenään.
Yhdistä ananasmehu, öljy, etikka, sokeri ja suola. Sekoita kunnolla ja kaada salaatin sekaan. Mausta pippurilla ja anna maustua kylmässä ½ tuntia.


Tomaattichutneyssä oli aika jouluiset maut. Tai senhän voi jo päätellä noista käytetyistä mausteista. Tämä olisi varmaan toiminut tosi hyvin, jos olisi käyttänyt lihana kassleria. Näiden nautapihvien kanssa tämä ei ehkä ollut paras mahdollinen soossi. Mutta kokeilemisen arvoinen silti.

Tomaattichutney


1 tlk kokonaisia säilyketomaatteja (kuorittuja) n. 500 g
½ dl punaviinietikkaa
1 dl fariinisokeria
½ tl kardemummaa, kanelia, neilikkaa ja suolaa

Kaada tomaateista neste pois ja laita ne kattilaan. Lisää sekaan muut ainekset ja anna poreilla miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Kaada chutney purkkiin ja nosta kylmään.


Ja minähän en normaaleja hampparisämpylöitä saa syödä, niin käytin näitä mantelileipäsiä. Ei ehkä parhaat mahdolliset tähän tarkoitukseen, mutta paremman puutteessa menivät.
Isännälle ostin tylsästi kaupasta valmissämpylöitä.


Meidän (huimasti kasvanut) pikku-Pimu on niin näppärä tyttönen, että ottaa itse ruokansa jos sitä ei ala ajoissa kuulumaan! ☺

 

2 kommenttia:

  1. Kissanpennut osaavat olla hyvin hyvin raivostuttavia, mutta myös niin mahottoman herttaisia, viattomia, ihanuuksia. pimu <3. Mä söin tänään Ypäjällä heppakisoja katsellessa pulled pork hampurilaisen, höystettynä jonkin näköisillä kaaliraasteella ja tuorekurkkukermaviili salaatilla. Ai, että se maistui hyvältä, vaikka olikin teltasta ostettua pikaruokaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoit aika osuvasti. Tuo on kyllä just se totuus kissanpennuista. Toisena hetkenä tekisi mieleni heittää se pihalle ja kun se taas käpertyy mun syliini nukkumaan, on se maailman herttaisin ja ihanin ♥
      Nam, pulled pork hampparia!! Hyvin tehtynä ja maustettuna ehkä maailman paras hampurilainen ☺

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)