keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Hossan retkeilyalue - CHECK


Joka syksyinen patikkareissu hyvän ystävän kanssa suuntautui tänä vuonna Hossaan. Eli sinne johonkin Suomussalmen ja Kuusamon väliin, itärajalle. Sunnuntaiaamuna lähdettiin, rinkat pakattuina ja koira takakontissa ajelemaan pikkuteitä pitkin kohti Oulua ja siitä sitten kohti Taivalkoskea. Oli hauska ajella vaihteeksi ihan uusia teitä pitkin. Kyllästyttää aina ajaa Ouluun tuosta Tampereen ja Jyväskylän kautta. Etenkin väli Jyväskylä-Oulu on ihan tappoa... ☻ Taivalkoskella meidän oli tarkoitus yöpyä yhden ystävän nurkissa, mutta siellä olikin samassa taloudessa juoksuinen narttukoira, joten arvaatte varmaan ettei yöpymisestä siellä tullut mitään tuon hormonihirviö Viskin kanssa. Soitimme ensiksi paikalliseen hotelli Herkkoon ja kysyimme vapaata huonetta. Kuulemma huoneita löytyi, mutta jos halvemmalla halusimme päästä niin kannattaisi kuulemma ottaa huone asuntohotelli Ruskasta. Aika outoa asiakaspalvelua, mutta mehän noudatimme kehotusta. Huone Ruskassa maksoi 60 €/yö ja se sisälsi aamupalat. Huone oli siisti ja siihen kuului oma WC ja suihku. Ihan riittävä varustus siis. Viskillä vei hetken aikaa tottua siihen, että käytävältä saattoi kuulua muidenkin ihmisten ääniä. Kotosalla kun saa elellä melko rauhassa.


Aamulla kävin ensiksi lenkillä Viskin kanssa ja vein hänet autoon aamupalan ajaksi. Kokeilimme aluksi jättää Viskin sinne huoneeseen, mutta eihän siitä mitään tullut. Aamupalan jälkeen suuntasimmekin auton nokan kohti Hossaa. Välissä poikkesimme pienestä kyläkaupasta hakemassa vielä viimeiset reissueväät (lue: saunasiiderit).


Hossaan saavuttua menimme ihan ensiksi Luontokeskukseen, josta ostimme paikan kartan sekä teimme vielä viimeiset tarkentavat kysymykset, kuten juomaveden tilanne. Ja vesien laatu kuulemma oli järvissä erinomainen, joten juomavesiä ei tarvinnut kantaa koko reissua mukana. Aikamoinen helpotus. Reissusuunnitelmaksi muodostui sellainen, että kiertäisimme osittain Laukkujärven polun ja osittain Järvien polun. Näiden välille sattuisi kaksi autiotupaa, joissa saisimme yöpyä. Kaiken kaikkiaan siis kolme päivää metsässä. Ja mikä hienointa, alueella ei tosiaan toiminut Soneran liittymät ollenkaan. Ainoastaan DNA:lla oli kuuluvuutta, mutta sitäkin taisi olla aika heikosti. 
Jätimme auton Huosivirran parkkikselle ja lähdimme kävelemään Laukkujärven polkua pitkin kohti Puukkojärven autiotupaa. Maasto oli koko reissun ajan todella tasaista, pieniä nousuja ja laskuja siellä täällä, mutta aika pitkälti tasaista, helppokulkuista kangasmetsää. Ja mikä parasta, järvinäkymät oli melkein koko reissun ajan. Kaikki laavut, nuotiopaikat ja autiotuvat sijaitsivat veden äärellä ja kaikki todella hienoilla paikoilla. Vettä ei siis tosiaankaan tarvinnut raahata mukana, vaan sitä sai järvestä aina tarpeen mukaan.


Puukkojärven autiotuvalle saavuttuamme aloimme lukea tapamme mukaan heti tuvan vieraskirjaa ja siellä oli aika moneen otteeseen mainittu, ettei mökissä tarvinnut yksin nukkua. Eli jyrsijäralli odotettavissa. Ja myyriä tosiaan oli paljon. Niitä vilisi mökin ovesta sisään ja ulos jatkuvalla syötöllä. No, tiesihän sen että tälläinen jyrsijäpelkuri ei kyllä siellä mökissä paljoa saanut nukuttua. Koko aika mietin, että kuinka monta pikkumyyrää on samassa makuupussissa mun kanssa.



Aamiaista saatiin sään puolesta syötyä ulkona. Muutenkin reissulla oli lähes koko ajan todella hieno keli, ehkä jopa vähän liiankin lämmin patikkahommiin. Ainoastaan keskiviikkona hieman tihutti vettä ja ilma oli muutenkin selkeästi kylmempi. Aamupalan jälkeen rinkat taas selkään ja matka jatkui hetken matkaa takaisin Laukkujärven polkua ja sitten poikkesimmekin yhdyspolulle, joka yhdisti tämän reitin Järvien polkuun. Järvien polulla törmäsimme ainoaan ihmiseen koko metsässä olo aikana. Muikkupuron laavulla oli metsämies koiran kanssa ja saimme harvinaisesti valmiiksi keitetyt kahvitkin samaisella laavulla. Luksusta. Muikkupuron laavulta matka jatkui kohti Ala-Valkeisen autiotupaa. Tässäkin autiotuvassa taisi olla vähän samaa jyrsijäongelmaa kuin edellisessäkin mökissä, mutta ehkä jo vähän paremmin pystyin tämän yön nukkumaan.



Keskiviikkona olikin vuorossa matkan loppurutistus. Vesisade yritti pilata matkan tekoamme, siinä kuitenkaan onnistumatta. Muutaman kilometrin ajan se jaksoi sataa. Juuri sen verran, että sai vähän takin hihat kastumaan ja itselle sellaisen kylmänkostean olon. Onneksi pysähtyminen laavulla ja syöminen antoivat vähän lämmikettä. Laukkujärven polun viimeinen etappi ennen autolle pääsyä oli normaalia hiekkatietä. Tylsää, niin kovin tylsää kävellä 15 kiloinen rinkka selässä muualla kuin metsässä. Kaiken lisäksi tämän loppupätkän pituus oli noin 6 km, eli aika pitkälti käveltiin sitä tienpohjaa pitkin... Väsyneinä (mutta onnellisina) pääsimme takaisin autolle. Kilometrejä näille kolmelle päivälle kertyi noin 40 km. Nämä kilometrit tosin sisältävät myös kaikki "pikkulenkit" (myös maanantain aamulenkin) joita tein Viskin kanssa ilman rinkkaa.


Metsäpäivinä kokkailut suoritettiin Trangian kanssa. Ja taas löytyi todella herkullisia reissuruokia, mutta myös ihan hirveän makuisia... Mountain Housen ruuat oli ihan mauttomia ja niitä ei tarvitse kyllä ikinä enää ostaa. Tykkään että reissuruuat maistuvat, jopa aika voimakkaastikin suolalle, koska harvemmin tulee raahattua rinkassa ylimääräisiä mausteita. Reiterin ja Blå Blandin ruuat on hyviä ja niitä ostan toistekin. Blå Bland oli itselleni uusi tuttavuus retkiruuissa, mutta ei kyllä pettänyt, päinvastoin.


Keskiviikkoiltana otimme Hossan Luontokeskuksen kautta "mökin". Tämä mökki oli siis paritalonpuolikas. Ihan mukavan kokoinen, saunallinen kämppä. On aika taivaallinen fiilis kun pääsee metsässä rämpimisen jälkeen saunaan! ♥ Kovin kauaa ei saunoa jaksettu, koska uni yritti viedä voiton. Mutta eihän se uni heti tullut, vaan vielä jaksettiin käydä läpi reissua ja suunnitella jo tuleviakin reissuja. Ja ehkä siinä muutamat "Viru Valkeat" eli Vana Tallinna -napsitkin tuli otettua! ;)


Tostaipäivän ohjelmaan olimme suunnitelleet Ölkyn-ähkäisy kierroksen. Myös Värikallion polku kiehtoi, mutta värikallion maalauksia ei valitettavasti päässyt katsomaan, koska siinä katselulaiturilla oli sortumisvaara ja sinne ei ihmisiä päästetty. Kävimme palauttamassa avaimet luontokeskukseen ja samalla vähän kyselimme lisätietoja tuosta Ölkyn-Ähkäisystä. Sinne ei sitten suositeltukaan menoa, koska maa oli niin märkä. Reittikuvauskin sanoo, että reitti on erittäin vaativa korkeuseroineen, kivikkoineen, juurakkoineen ja jyrkkine paikkoineen. Kävimme katsomassa reitin lähtöpisteellä, että pitääkö tämä paikkansa, mutta kyllähän se piti paikkansa. Julma-Ölkky jäi tällä kertaa näkemättä, mutta ehkä se tulee vielä joskus käytyä katsomassa. Viskin kanssa olin jo tehnyt aamulenkkinä pienen leirintäaluekierroksen, sekä kiertänyt luontokeskukselta lähtevän luontopolun, joten Viskinkään takia ei tarvinnut mihinkään suurpitkälle lenkille enää lähteä. Päätimmekin mennä vierailemaan Hossan Poropuistoon, jossa saimme myös ihan älyttömän hyvää poronkäristystä. Poropuiston porot oli jo päästetty metsään, mutta porojahan me oltiin nähty jo useita kymmeniä metsässä. Poropuisto oli kiva paikka, ja suosittelen vierailua siellä. Nuorten naisten kannattaa vaan varoa, ettei joudu emännäksi porotilalle.... ;)


Torstai-illan yöpaikka oli koko päivän ajan vähän hakusessa. Hossan alueelta ei tuntunut löytyvän saunallisia mökkejä, joten päätimme lähteä ajelemaan jo alaspäin, kohti Suomussalmea. Hyvinä kartanlukijoina onnistuimme valitsemaan erittäin mäkisen ja mutkaisen tien alaspäin ja jäi Hiljainen kansakin tällä kertaa näkemättä. Ja mökkikin oli pienoinen pettymys. Netissä olevissa kuvissa näytti ihan siistiltä ja hienolta, pikkumökiltä. Mutta paikanpäällä saimme todeta, että kuvat eivät kertoneet ihan koko totuutta. Mökki oli ilmeisesti vanhemman pariskunnan, joka vuokraili sitä omaa mökkiään. Ja se mökki oli sit niiiiin täynnä tavaraa ja tilpehööriä, ettei mitään järkeä. Siellä oli vähän sellainen olo, että nukutaan nyt äkkiä yö täällä ja aamulla äkkiä pois. Ja vähän sillä meiningillä mentiinkin. Oltiin aamulla jo liikenteessä kahdeksan jälkeen ja aamupalat syömättä. Haettiin aamupalat lennosta huoltoasemalta ja kotia kohti. Aika kivuttomasti meni kotimatka, vaikka kova sade ja ukkonen yrittikin kovin haitata matkantekoamme. Matkalla poikkesimme myös Korpilahteen tapaamaan isäni serkkua, jota en ollut ikinä ennen tavannut. Hauska huomata, että mistä on periytynyt suuri innostus jenkkiautoihin ja moottoripyöriin! ☺ Sieltä tuli samanlaista juttua kuin isänikin suusta, ja sama innostus on tainnut minulle ja veljellenikin periytyä, eli sukua taidetaan kaikki keskenämme olla. ;)


Kotiin pääsimme perjantai-iltana ja harvinaista kyllä, matkalla näkyi ainoastaan yksi hirvi. Sekin pönötti (kuulemma) kiltisti tien vieressä. Minä, kuski en sitä kyllä huomannut. Että turvallista matkaa vain! ;) Kotiin oli kiva palata ja täytyy sanoa, että niin poikki olin, että rinkkaa en kyllä samana päivänä vielä jaksanut purkaa. Ja taitaa se olla osittain vieläkin purkamatta...


Kiitos Heiska ihan parhaasta reissuseurasta ♥ ja Viski myös! Koiruus kulki taas niin nätisti mukana.
Saas nähdä mihin ensi syksyn reissu suuntautuu. Tällä hetkellä ei ole minkäänlaista ideaa vielä siitä.

Syksyllä 2010 olimme Savukoskella


Syksyllä 2011 olimme Syötteellä


Syksyllä 2014 olimme Kolilla


ja nyt 2015 Hossassa. Ensi vuoden kohde siis vielä avoinna. Onko ehdotuksia...?!

8 kommenttia:

  1. Vaellus on niin kamalaa, mutta silti niin hienoa ja koukuttavaa. :D Muoniossa ja Saariselällä on tullut patikoitua ja kyllä tykkäsin. Nyt, jos jonnekkin lähtisin, niin huristelisin Norjan puolelle. Pohjoinen Norja <3. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiivistit aika hienosti tuon, sitähän se juuri on; verta, hikeä ja kyyneliä! ♥ Mutta silti ihan parasta!!
      Norja itselläkin on sellaisena haaveena, mutta jos ensin toteutettais Suomen haave ja mentäis käsivarteen käymään. Siellä olisi paljon muutakin nähtävää...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Parasta mitä tiedän on viettää koiran kanssa aikaa metsässä. Ja kun siihen yhdistetään vielä hienot maisemat ja hyvä ystävä, niin eihän siitä voi tulla muuta kuin upea reissu ♥

      Poista
  3. Kyllä tuolla on kelvannu tarpoo! ..voi olla että ne yökaverit oiz häirinny vähän munki unta, o-ou!!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä!!! Tunturimaaston jälkeen ihan parasta on tuollainen kuiva kangasmetsä.
      Siellä tuli kyllä siedätettyä itseä aika hyvin...tosin kotioloissa en IKINÄ nukkuisi jyrsijöiden kanssa. Siellä ei oikein ollut vaihtoehtoja.... ☺

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)