lauantai 28. heinäkuuta 2018

Gratinoitu tomaatti-kasvisvuoka


Voi kiesus mutta oli hyvää kasvisvuokaa!! Kasvikset on tällä hetkellä kyllä parhaimmillaan - syökää niitä ihmiset syökää! Vielä kun lisäätte tähän gratiiniin paljon tuoreita yrttejä, hyvänmakuista (voimakasta) juustoa ja punaista maitoa, niin AVOT! 
Resepti on peräisin Valion jostakin ikivanhasta reseptilehtisestä (joskus se siivoaminen kannattaa).

Gratinoitu tomaatti-kasvisvuoka


1 (n.400 g) parsakaali
1 (n. 500 g) kukkakaali
1 l vettä
2 tl suolaa
4 tomaattia
1-2 dl tuoreita yrttejä hienonnettuna

Juustokastike:
150 g juustoraastetta
25 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
ripaus suolaa
valkopippuria

Irrota parsa-ja kukkakaalit nupuiksi. Kukkakaali kypsyy hitaammin, joten tee siitä hieman pienempiä paloja. Kuori ja viipaloi myös parsakaalin varsi. 
Kiehauta vesi noin 3 litran kattilassa. Mausta suolalla. Nosta kattilaan ensin kukkakaalinuput ja niiden päälle parsakaalit. Keitä kasviksia 2-4 minuuttia niin, että ne jäävät vielä hieman napakoiksi. Kaada vesi pois.
Viipaloi tomaatit. Kaada kukka-ja parsakaalit voidellun vuoan pohjalle. Ripottele päälle puolet hienonnetuista yrteistä. Lado kerros tomaattiviipaleita ja niiden päälle loppu yrttiseos. 
Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Kaada päälle noin 1/3 maidosta ja sekoita voimakkaasti. Lisää loput maidosta. Kuumenna pohjaa myöten sekoitellen, kunnes kastike kiehuu. Lisää juustoraaste, ripaus suolaa ja valkopippuria. Sekoita, kunnes juusto sulaa.
Kaada kastike kasvisten päälle. Lisää pinnalle vielä hieman juustoraastetta. Kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen.


Kasvisgratiini sai seurakseen kalapuikkoja, uusia perunoita ja yksinkertaista kermaviilikastiketta (tuoretta tilliä, sinappia, sitruunamehua, suolaa ja mustapippuria). Oli kyllä ihan täydellinen kesäruoka. Ei yhtään hävettäisi tätä tarjota vaikka vieraille. Tosin nuo seitipuikot vaihtaisin ehkä itse kalastetusta kuhasta/ahvenista tehtyihin kalapuikkoihin. Muutama kuha ollaan nimittäin nyt saatu ja on se vaan niin maukas kala!!


Eilen illalla oli tarkoitus ihailla kuunpimennystä kotosalla, mutta jostain ihmeen syystä eiliselle sattui se viikon ainoa pilvinen ilta. Yllätys. Onneksi puolenyön jälkeen pilviverho sen verran raottui, että saatiin edes hetki ihastella.



Mun kameralla ei kummoisiakaan kuvia kuusta saanut, mutta näkee näistä nyt sen verran että kyllä se kuu pimennossa oli.


8 kommenttia:

  1. Hyvältä vaikuttaa,
    kasvisgratiinia täytyy tehdä, kun koittaa sellaiset lämpötilat, että uuniruuat saavat vuoron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt ei ilmat suosi ihan uunihommia. Meillä on ilmalämpöpumppu puhaltanut viileyttä alakertaan, niin on just ja just tarjentunut olla uunin ja hellan äärellä ;)

      Poista
  2. Mun itse kasvattamat parsakaalit valtasi ötökät. Sain vain kolme parsakaali kukkasnuppua ja niissäkin oli muutama mato, mut silti keitin ne kevyesti ja herkuttelin hartaasti. Ai, että ne olisi ollut niiin hyviä. Voisin syödä niitä sellaisenaan pihvin sijasta. <3 Kyssäkaalia onneksi näyttäisi tulevan; ne on kans erittäin hyviä!
    Olin suunnitellut perjantaille, että lähden ötököiden vuoksi vasta yhdentoista kieppeillä pellolle ratsastelemaan ja ihastelemaan samalla pimennystä. Juuh, en sitten mennytkään; pellon reunalle kerääntyikin valtava joukko ihmisiä. Samanlailla täälläkin pimennys pysytteli pitkään pilven takana, niin olisko ollut vähän koomista siinä sitten ripaskaa tanssia tuon Törppä-hepan kanssa. :,D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei... :( Parsakaalit ja kukkakaalit on kyllä nyt niin törkeen hyviä!!!
      Ei paljon pihviä tosiaan kaipaile.
      Me saatiin rauhaksiin ihailla kuuta, mutta katselin uutisista että paljon oli porukka kokoontunut yhteen ihastelemaan kuuta. Kuuta jota ei varmaan suurimmassa osassa Suomea edes näkynyt. No toivottavasti se näkyis kunnolla sit sillon tammikuussa kun seuraavaks kuu pimenee.

      Poista
  3. Ihana resepti! Menee pikimmiten kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita, kannattaa testata! Ja vielä nyt kun kaalit on parhaimmillaan!! :)

      Poista
  4. Mä rakastan gratiineja! Ne on ihan parasta ruokaa 😍 ihanan näköistä tämä sinun tekemä! Enpä ole koskaan laittanut gratiiniin tomaattia. Varmasti ihanaa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Vielä on tomaatit edullisia ja ihanan makeita, joten saa tehtyä hyvän "gratiinin päällisen"!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)