lauantai 25. huhtikuuta 2020

Persikka-juustokakkua



Tässä yksi niin takuuvarma ohje - jos haluaa hyvää ja raikasta kakkua, niin tämä on juurikin sellainen! Tämä samainen ohje löytyy jo useaankin kertaan täältä blogistani, koska aika useasti mieheni sanoo, että saisiko taas sitä hyvää persikkakakkua. 

Resepti löytyy 👉 täältä.


Kun vaihtaa vähän koristelua, niin tästä saa hyvän ja herkullisen vappukakun. 🎈
 Tai miksei nuo pääsiäismunat sovi olla kakun päällä vielä vappunakin. 
Marengin ovat sen verran värikkäitä, että sopivat vappuun(kin) kuin nenä päähän.


Tänä vuonna vappubrunssit jää nautittavaksi ainoastaan pienellä porukalla, mutta mikäänhän ei estä pakkaamasta eväskoria ja menemästä vaikka omalle terassille / parvekkeelle picknickille oman perheen kesken.


Meillä olisi eilen ollut lähtö perinteiselle kevään Ruotsin reissulle, mutta se reissuhan jouduttiin virusperäisistä syistä perumaan. Olin jo suunnitellut meille kivan vappubrunssin merenrantaan, mutta se jää nyt toteuttamatta. Uskon että vietämme vappua siltikin meren rannassa, mutta veikkaan että vappubrunssittelut siirtyvät ensi vappuun.


Mutta loma mulla alkoi juurikin nyt! 🍹
Alkuperäinen kahden viikon loma vaihtui vaan viikon lomaan, mutta väitän että tulee ihan tarpeeseen juuri tässä kohtaa. Toinen loma viikko siirtyi syksyyn. Toivotaan että virustilanteet ovat silloin jo paremmalla tolalla.


Loman alkamista piti tietenkin vähän juhlistaa kippistämällä kuoharin kanssa ja
syömällä näitä hyviä  👉 kylmäsavulohi-tortillarullia.


Onneksi ei koskaan tarvitse nauttia ruoasta yksin! 😂


Ja hän sitä paitsi juhlisti eilen Koiranpäivää, joten muutama herkku oli ansaittukin. 💙


Toivotan kaikille hyvää viikonloppua sekä aurinkoista ja lämmintä vappuviikkoa ja vappua! 💛
Saattaapi olla että lomalainen palailee jo ensi viikolla blogin kimppuun, mutta saattaapi olla että vasta loman jälkeen! 😁

6 kommenttia:

  1. Nam! Taas jälleen. On suussasulavan näköistä kakkua ja koirannekin sen selvästi huomasi:) ja kuoharikin vielä! Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihan mun luottokakkuni. Vielä ei ole löytynyt ketään joka tästä kakusta ei olisi tykännyt! :)

      Poista
  2. Tuo onkin aivan ihana vappukakuksi ja aika ihana on tuo kakun valmistuksen ja syömisen valvojakin <3

    Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laaduntarkkailijalla on tärkeä tehtävä aina leipomistouhuissa! ;)

      Poista
  3. Kiitos taas herkullisesta ohjeesta! Käväisin nappaamassa talteen sinun gluteenittoman kinkkupiirakan ohjeen vuodelta viisitoista. Puoliso opettelee uutta syöntimallia ja minä koitan tukea. Kiitos siitä vielä erikseen!
    Mukavaa ja turvallista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että olet löytänyt täältä mieleisen reseptin! <3
      Ja hieno homma että tuet miestäsi uudessa ruokavaliossa. Onneksi nykyään tuo gluteenittomuus ei ole enää niin hankala juttu, kun lähes kaikkea saa jo gluteenittomana. Jopa kahviloissa ja ravintoloissa on valikoimat lisääntynyt.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)