sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Nimiäiset ❤


Viime viikon sunnuntaina vietettiin meidän neidin nimiäisiä. Meille oli heti selvää, että ristiäisten sijaan pidämme nimiäiset. Ei oikein koettu ristiäisiä omaksemme. Päättäköön neiti itse aikanaan, että haluaako liittyä kirkkoon (jos esim. haluaa käydä rippikoulun), mutta valinta on siinä kohtaa hänen omansa. Haluttiin myös pitää nimiäiset ihan vaan kahvitteluna lähimpien ystävien ja sukulaisten kanssa, eli meillä ei ollut mitään ohjelmaa nimiäisissä. Neiti nukkui lähes koko juhlien ajan, joten eipä tullut edes hänestä valokuvia otettua kuin ihan muutama.

Halusin juhliin tarjolle kakkubuffan ja sen myös sain. Kakkujen tekemisessä sain onneksi apuja veljeni nuorimmalta tyttäreltä, äidiltäni sekä mieheni veljen vaimolta. Mieheni täti (ja tyttäremme ns. varamamma) auttoi muiden makeiden leivonnassa.




Saimme ystäviltä lainaksi juhlateltan, joka pystytettiin pihalle. Halusimme sen mahdollisimman lähelle rantaa, ihan vaan maisemien vuoksi. Harmillisesti päivä oli todella tuulinen, vaikkakin aurinkoinen ja sateeton, ja jouduimme sulkemaan yhden teltan seinistä. Seinä blokkasi tuulta, mutta harmillisesti myös peitti näkyvyyden rantaan.

Herkut pistimme tarjolle navettabaariin. Tämä ihan siitäkin syystä, että siellä on kuumillakin keleillä aina viileää, jolloin ei tarvinnut niin kovin stressata tarjottavien säilyvyyden puolesta. Mieheni rakensi sinne pitkän pöydän tarjottavia varten. Olin alkuun sitä mieltä, että pöytä oli kolmemetrisenä ihan liian pitkä. Mutta kas kun saatiin tarjottavat paikoilleen niin sehän meinasikin olla liian lyhyt. Hups... 😁Juomat oli laitettava erikseen juomapöytään tarjolle. 





Kutsuttuja oli noin 40 henkilöä (osa lapsia) ja melkeinpä kaikki tarjottavat menivät. Huikea menekki, mutta en usko että ketään jäi mitään tarjottavia vaille vaan kaikki saivat aika lailla maistaa kaikkea. Ainoastaan jauhelihapiirakka meni kokonaan ja taas kinkkupiirakkaa jäi jonkin verran, eli seuraaviin kemuihin tiedän jättää kinkkupiirakan tekemättä ja tehdä sen tilalle jauhelihapiirakkaa.

Tässä nimiäisten menu kokonaisuudessaan:
🅐 Jauhelihapiirakka (täytteenä vain jauheliha-tomaatti-fetajuusto)
🅐 Kinkkupiirakka
🅐 Lohipiirakka
🅐 Porkkanakakku
🅐 Raparperi-kinuskikakku
🅐 Sitruunajuustokakku
🅐 Suklaakakku
🅐 Munaton, maidoton, gluteeniton & soijaton "marenkikakku"
🅐 Unelmatorttu
🅐 Korvapuustit
🅐 Raparperipiirakka
🅐 Lusikkaleivät
🅐 Sydänpiparit
🅐 Herkkutarjotin

Meillä oli astioina perinteisesti meidän tyyliin ihan vaan kertakäyttöastiat. Ja koska saatiin vielä itse valita teema, niin kyllähän se oli meri-ja kalastusaiheinen. 😁 



Ja neiti sai niiiiin ihania lahjoja ison kasan - isot kiitokset kaikille! ❤ Tässä kuvattuna suurin osa niistä (muutamat vaatteet, yksi valokuvakehys & Muumi-vauvakirja puuttuu).


 

Lisäksi tuli rahaa ja sitä törsättiinkin jo hänen leikkimattoon. Onneksi puhuin ystävälle leikkimattotarpeesta ja sain ostettua häneltä sen käytettynä, taas silkkaa säästöä ja win-win -tilanne molemmille.

Aika väsyneitä oltiin koko porukka bileiden jälkeen. Todettiin heti että synttärit tullaan tulevaisuudessa viettämään pienemmällä porukalla. Tai varmastikin sama porukka kutsuttujen joukossa, mutta pitää vaan jakaa juhlaporukkaa vähän pienempiin eriin. Näin ehtisi itsekin paremmin jutella vieraiden kanssa, eikä vaan häärätä tarjottavien parissa.


Ja jos vielä joskus juhlitaan näin (meidän mittakaavassa) isosti, niin saa joku muu hoitaa sekä tarjottavat että tarjoilun, jolloin itse pääsee vähemmällä stressillä ja ehtii nauttimaan itse juhlistakin. Seuraavaksi taitaa olla vuorossa mun 40vee pirskeet ellei sit juhlita ensi vuonna 10vee hääpäivää uusinta hääbileiden muodossa. 😁

Ja se päivän tärkein - neidistä tuli 💗 Aada💗

8 kommenttia:

  1. Hieno nimiäisjuhla on teillä ollut. Mitkä herkkutarjoilut.
    Kauniin nimen sai pienokainen.
    Mielestäni on hyvä, että voi valita joko ristiäisten tai nimiäisten välillä. Päätös siitä mitä Aada itse sitten tahtoo on hänen. Ennen muinoin ne olivat ristiäiset, se ei tuntunut silloin mieleiseltä valinnalta. Kotijuhlissa on aina tekemistä, vaikka juhlat olisivat pienimuotoiset. Toivotan teille
    mukavaa kesänjatkoa, (edellinen postaus) toivotaan, että kaikki menee hyvin ja Aadan jalka
    tulee kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 💗
      Nimiäiset taitavat olla nykyään jo melko suosittuja, en tosin tiedä mikä on prosenttiluku ristiäisten ja nimiäisten suhteen.
      Sitä täälläkin kovin toivotaan että lonkka tulisi kuntoon. Meillä on huomenna taas kontrolli, peukut pystyyn että lonkka olisi jo kunnossa!
      Oikein ihanaa kesän jatkoa! 💗

      Poista
  2. Aivan mahtavat tarjoilut olitte loihtineet! Niin paljon kaikkea herkullista syömistä. Oikein paljon onnea Aadalle nimen johdosta. <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 💗 Ja Aadakin kiittää. Tässä ollaan kovasti pohdittu että minkäköhänlainen lempinimi tuosta Aadasta vääntyy... Itse olen jo kutsunut Aaduskaksi ja Aadaliiniksi, mutta nehän ovat pidempiä kuin itse nimi, mutta toki voihan lempinimi olla myös ns. hellittelynimi.

      Poista
  3. Upea tarjoilu! Tuo on niin totta, että jos on itse "tarjoiluvastaava" , niin jää vieraiden kanssa seurustelu vähiin. Niin monesti olen sen todennut ja aina vaan sama toistuu juhlasta juhlaan 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla että minullekin käy just noin, että nyt sanon että "ei ikinä enää" ja kohta huomaan taas olevani samassa tilanteessa tarjoiluvastaavana! :D

      Poista
  4. Upeat tarjoilut ja Ihanan nimen tyttö sai <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)