tiistai 10. joulukuuta 2013

Puoloffee piiras


Tämä puoloffee piiras lähti ystävien kesken vietettyihin pikkujouluihin. Hyvin sopi makea kinuski & kirpsakat puolukat yhteen. Kakusta ei vaan tullut kovin näyttävän näköistä, koska piparit ikäänkuin loppuivat kesken. Muistin siis että kaapissa olisi niitä enemmän ollut, mutta koska en asiaa tarkistanut, niin eihän sieltä niitä riittävästi löytynyt. Olisi siis pitänyt tajuta tehdä kakku hieman pienempään vuokaan. Tämä on tehty halkaisijaltaan 26 cm vuokaan. Näyttävämmän näköisen, korkean kakun olisi saanut, kun olisi tehnyt esim. 22-24 cm vuokaan.
Mutta hyvää se oli, siitä ei pääse mihinkään! :)


Puoloffee


200 g Digestive keksejä
80 g voita

1 prk kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa
1 pss pakaste puolukoita
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria

Hienonna keksit monitoimikoneessa ja lisää joukkoon sulatettu voi. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja levitä keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille, laita vuoka hetkeksi jääkaappiin. Levitä jo aiemmin toffeeksi keittämäsi kondensoitu maito pohjan päälle. Ripottele toffeen päälle puolukat. Vaahdota ja mausta kerma ja levitä se puolukoiden päälle. Ripottele pinnalle loput puolukat ja raastettua tummaa suklaata.

Ja käykääpä katsomassa Inkiväärihillon blogista, kuinka kaunis tämä kakku on vähän korkeampana versiona, KLIK.
Näyttävä ja helppo kakku myös joulupöytään!! :)


Kinuskin keitin jo edellisenä päivänä valmiiksi. Ja keitin sen puuhellalla, koska teki oikein pahaa että olisi pitänyt pitää sähköhellan levyä niin kauan päällä! :)
Samalla tuli sitten keitettyä pannukaffet. Ai että oli hyvää!! 

8 kommenttia:

  1. Ja me saadaan herkutella kakulla vielä tänäänki, hah! :) kiitos eilisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vaan emännälle!! <3
      Kyllä Pitkäjärven Pirkot järjestää juhlat kun juhlat!! ;)
      Ja oli muuten ihan mielettömän hyviä ne porojutut. Soitin heti äitille ja sanoin, että näitä meilläki sit syödään jouluna!! :D

      Poista
  2. Tämä on kyllä ihan syntisen ihanaa herkkua! Itse en ole koskaan tehnyt, mutta ystäväni teki kerran kahvipöytään ja hyvin onnistui myös gluteenittomista pipareista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tämä oli ihan uusi tuttavuus, mutta voi mitä herkkua se olikaan. Kerran olen maistanut kinuski-banaani versiota, ja sekin oli ihan mielettömän hyvää.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Puolukat ja kinuski on kyllä aika makuhermoja kutkuttava yhdistelmä! :)

      Poista
  4. Pannukahvia, oijoi. Koskahan viimeks olen sitäkin juonut. Olispa ihanaa jos meilläkin olis puuhella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannukahvi on kyllä paljon parempaa kuin tavallinen kahvi. Etenkin kun meidän normikeitin on niin huono, että sillä ei edes saa kovin lämmintä kahvia. No, josko pukki kuulisi tämän toiveen ja toisi meille uuden kahvinkeittimen! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)