tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ehkä maailman loistavin keksintö - PERJANTAIKASSI

Kun Salossa toimiva aivan ihana pieni herkkuputiikki, Herkku ja Lahja Murena, haki yhteistyöbloggareita, piti minun tietenkin välittömästi tarttua härkää sarvista ja laittaa oma hakemukseni kehiin. Suureksi ilokseni pääsin näiden valittujen bloggareiden joukkoon ja viime perjantaina olikin sitten minun aikani testata suosittua perjantaikassia ja kertoa siitä myös teille.


Eli perjantaikassin ideana on se, että ei tarvitse mennä perjantairuuhkiin kauppoihin pohtimaan että mitä ihmettä sitä taas kokkaisi viikonloppuna, vaan yksinkertaisesti haet vain perjantaikassin Herkku ja Lahja Murenasta. Perjantaikassi sisältää kaiken tarvitsemasi; reseptin, valmistusohjeet sekä kaikki tarvitsemasi aineet. Ihanan helppoa, vai mitä...?!


Minun kassissa oli ohjeet ja ainekset Chorizo-vuohenjuustofettucineen, yrteillä terästettynä.
*slurps*

Täytyy heti alkuun tunnustaa, että en ole koskaan ollut mikään suuri pastan ystävä, mutta ennakkoluulottomana ihmisenä lähdin mielellään kokeilemaan tätä perjantaikassin ohjetta. Ja nyt tiedän miksi en ole koskaan ollut pastan ystävä...en vaan ole koskaan ennen syönyt kunnon pastaa!! Meillä kyllä varmasti syödään tästä eteenpäin melko useinkin tuota fettucine-pastaa. Se kun ei edes vaadi kuin 3 minuutin keittoajan.


Ja herkullistakin herkullisempi lopputulos!!! :)


 Kyseisessä liikkeessä kannattaa muutenkin vierailla, kun Salossa päin ajelette. Sieltä löytyy lähi-ja luomuruoan lisäksi paljon sisustuskamaa, lahjatavaroita ja kaikenlaisia muita herkkuja ja ihanuuksia. Oikeastaan ihan mitä vain, jos näin helposti tiivistetään! :)
Herkku ja Lahja Murena sijaitsee ihan siinä Salon torin laidalla, osoite Horninkatu 13 C 3.


VAROITUS!! 
Tässä kaupassa vierailu saattaa aiheuttaa ostohepulia ja hullaantumista, mutta se ei ole vaarallista !!! ;) Avulias henkilökunta varmasti antaa asiantuntevaa elvytystä tarvittaessa.

Perjantaikassi saatu Herkku ja Lahja Murenasta

PS. Saatte -10 % alennuksen PERJANTAIKASSISTA, kun ostaessanne mainitsette, että olette saaneet vinkkiä blogistani!! Tarjous on voimassa 31.5.2014 saakka.

17 kommenttia:

  1. Vau! Ensinnäkin pasta näyttää hurjan hyvältä, vaikken vuohenjuustosta kauheasti piittaakaan. Ideana tuo perjantaikassi on loistava. Olisipa täälläkin vastaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pasta oli hyvää!! Oli heti ostettava sitä lisää. Nyt jäi kutkuttamaan mieleen kunnon pastabolognese.... :)
      Idea on kyllä ihan loistava! Ja kivointa että tulee tehtyä ruokaa, mitä normaalisti ei olisi ikinä tullut tehtyä.

      Poista
  2. Loistava idea ja kiva, kun pääsit sitä testaamaan! Lopputulos näyttää ja varmasti myös maistui hyvältä.....muhun uppoaa ruoka kuin ruoka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin melkein uppoaa ruoka kuin ruoka. Ei vaan tule pastaa kovin usein tehtyä. Nyt kyllä ymmärrän miksi ei ole tullut tehtyä. En ole vaan koskaan ostanut kunnon pastaa. Nyt varmaan isäntä saa aina ne peliä edeltävät pastansa, eikös jääkiekkoilijat yleensä tuppaa semmosia syömään! ;)

      Poista
  3. Putiikissa on varmasti ihania herkkuja, resepti näytti mielenkiintoiselta ja tuo ruoka syötävän hyvältä. Kävisin mielelläni siellä putiikissa, muttei mulla ole nykyisin Saloon päin paljon asiaa. Lämpimin tuntein kuitenkin muistelen synnyinkaupunkiani. On siellä joskus tullut aikaa vietettyä ja mun edesmennyt isoäiti asui ihan keskellä kaupunkia Helsingintiellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se on sun synnyinkaupunki, mielenkiintoista!
      En itsekään Salossa älyttömän usein asioi. Olen itse kotoisin Forssasta ja siellä edelleenkin suurin osa sukulaisista asuu, siksi yleensä suuntaan ennemmin Forssaan ostoksille kuin Saloon. Mutta jos tarvitsen jotain erityistä, niin Salosta löytyy kyllä enemmän tälläisiä ihania pikkuputiikkeja.

      Poista
  4. Onpa herkullisen näköinen annos! Oltiin muutama viikko sitten moikkaamassa Salossa kummitytön perhettä ja olin suunnitellut poikkeavani samalla reissulla myös tuohon putiikkiin. Harmitukseksi se ei ollutkaan lauantaina auki. Ihan pakko ehkä tehdä joku perjantaiajelu Salon suunnalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi.... Suosittelen kyllä tekemään sen ajelun Saloon, on sitten niiiiin vierailemisen arvoinen kauppa!! Etenkin jos kaipaa itselle/vieraille jotain extraherkkua tai jos on vaikka lahjaksi keräämässä jonkinlaista herkkukoria. Herkkuja löytyy varmasti jokaiseen makuun.

      Poista
  5. Slurps, tosiaankin! :P~~ herramunjee, miten ihanalta näyttää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se todellakin oli hyvää!! :D Ja nämä pastakokkailut ei kyllä jää tähän.... ;)

      Poista
  6. hyvältä näyttää ja varmasti maistuu!!!! lurps!!! <3

    VastaaPoista
  7. Oih nam!! Näyttää todella hyvältä! Ja noi kaikki tuotteet näyttää tosi houkuttelevilta, sellaisilta että niistä tekee varmaan heti mieli alkaa kokkailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin heti hakemassa uuden satsin kaikkea ihanaa kyseisestä kaupasta! :) Ajattelin kokeilla sitä sun ihanaa broileri-vuohenjuustopastaakin, nyt kun on kunnon pastaa kaapissa.

      Poista
  8. Murenalainen täällä kommentoi että kyllä me lauantaisin ollaan auki klo 14.30 saakka, vähintään :) t. Tanja

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)