torstai 24. huhtikuuta 2014

Potilaan kuulumisia

Pakko vähän päivittää meidän potilaan kuulumisia. Tai eihän se enää mikään potilas ole, mutta pari viikoa sitten oli. Eli Jimiltähän poistettiin pari viikkoa sitten vertavuotava patti kyljestä, KLIK.
Tiistaina päästiin eroon tikeistä (suuri kiitos Katille niiden poistosta!!!!) ja nyt ollaan odoteltu patologilta vastausta, että mitä se patti oikein sisälsi.


No, tänään sitten leikannut lääkäri Sari Granholm (aivan ihana eläinlääkäri, suosittelen!!!) soitteli, että kyllä se patti vaan oli pahanlaatuinen mastsolukasvain. Onneksi patti oli kapseloitunut ja saatiin leikkauksessa kokonaan poistettua. Mutta se mahdollisuus on tietenkin olemassa että se olisi jo lähettänyt etäpesäkkeitä jonnekin. Tosin samalla reissulla taas ultrattiin sisäelimet ja ne olivat kaikki, ainakin toistaiseksi, ihan tasakaikuisia eli terveitä.


Nyt sitten mennään päivä kerrallaan etiäpäin ja tutkaillaan, ettei patteja vaan tulis lisää.
Uusiutumisriski on olemassa ja erittäin ilmeinen, mutta osalla koirista saman tyyppisen kasvaimen uusiutumiseen on mennyt jopa 1000 päivää edellisestä leikkauksesta.
Eli Jimillä se tarkoittaisi 2,7 vuoden päästä, jolloin koiruuskin olisi jo lähes 13-vuotias.

Nautitaan nyt näistä terveistä päivistä täysin rinnoin!! <3
Muistakaahan rutistella niitä karvaisia kavereitanne joka päivä ja nauttia jokaisesta yhteisestä päivästänne!!!!

18 kommenttia:

  1. Rutistuksia ja rapsutuksia vanhalle herralle <3 Toivotaan, että patit pysyy poissa ja Jimi saa juoksennella vielä monta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!! <3 Nyt nautitaan näistä terveistä päivistä ja odotellaan kuumeisesti ensi viikon lomareissua!

      Poista
  2. Tsemppiä sinne Nanne ja lämpimiä ajatuksia Karvakamulle!! <3

    VastaaPoista
  3. Hyvää Koiranpäivää toipilaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kimberly!! <3 Huomasin itsekin vasta Peten Koiratarvikkeen sivuilta, että tänään on tuollainen ihana juhlapäivä!!

      Poista
  4. Täällä toivotaan runsaslukuisia koiranpäiviä vanhalle herralle!

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää koiranpäivää ja pitkää elämää Jimille <3 Tottakai niitä rapsutuksiakin :)

    VastaaPoista
  6. Ihana Jimi! :) Ylemmässä kuvassa Jimillä on hauska ilme ja alemmassa kuvassa naurattaa toi kissan asento :D Paljon terkkuja, herkkuja ja rapsutuksia suloiselle karvakuonolle ja patit hus hiiteen! :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jimi kiittää rapsutuksista! <3 Ja nimenomaan, patit hiiteen ja mahd. kauas meidän tontilta! ;) Joo kisut nautiskelee aina auringon paisteesta ihan "katollaan".

      Poista
  7. Toivottavasti patit pysyvät poissa mahdollisimman kauan! Rapsuja ihanalle harmaahapselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä samaa täälläkin toivotaan!! Onhan kyse jo vanhasta koirasta, mutta silti....jo pelkkä ajatus luopumisesta tekee kipeää!!! <3

      Poista
  8. Voi pientä potilasta. Kovasti toivotaan ettei uusia patteja ilmene. Jimi on niin arvokkaan näköinen vanha herra, varmasti aivan ihana koiruus. Ja sit kun teillä on vielä ihania kissojakin, ihan kateeksi käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni!! <3 Välillä on herrasta arvokkuus kaukana kun painaa kuin pikkupentu menemään, mutta muiden seurassa osaa kyllä esittää erittäin arvonsa tuntevaa herraa. On ne eläimet vaan niiiin <3

      Poista
  9. Hui että! Varmasti pelästytti tuo diagnoosi! Onneksi kasvain saatiin kokonaan pois ja toivotaan ettei uusia ilmaannu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se aina vähän hätkähdyttää!! Mutta eletään tässä ja nyt, ja nautitaan täysillä näistä terveistä päivistä! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)