maanantai 1. syyskuuta 2014

Tonnikala-pastasalaatti

Vielä ehdin pikaisen päivityksen tehdä ennen reissuun lähtöä! :) Tein eilen illalla isännälle tälläistä salaattia työevääksi ja oli niin hyvää, että pakko kirjoittaa ohje heti muistiin. Tätä meillä tehdään kyllä uudelleenkin. Määrät on vähän epämääräisiä, mutta näihin salaatteihin voi laittaa ihan oman mielensä mukaan oikeastaan ihan mitä tahansa.

Tonnikala-pastasalaatti


n.7 dl keittämätöntä simpukkapastaa
1,5 tl suolaa
vettä
1,5 suolakurkkua
2 pientä paprikaa
jäävuorisalaattia
1 iso sipuli
1 iso tomaatti
1 prk tonnikalapaloja öljyssä
1 prk chilimaustettua tonnikalaa
1 prk (250 g) rahkaa
2 rkl majoneesia
suolaa
mustapippuria

Keitä pasta sopivan kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
Pilko suolakurkku, paprika ja sipuli sopiviksi paloiksi. Revi jäävuorisalaatti. Kuullota ainekset pannulla öljyssä.
Pilko tomaatti pieniksi palasiksi ja laita se yhdessä muiden kasvisten kanssa pastan joukkoon. Lisää joukkoon myös valutetut tonnikalat, rahka ja majoneesi. Mausta oman makusi mukaan. Anna salaatin seistä hetki kylmässä maustumassa ennen tarjoilua.

 Pastasalaatti sai kaverikseen lämpimiä voileipiä, joihin tyhjensin jääkaapista vaikka ja mitä; tonnikalaa, valkosipulia, punasipulia, tomaattia, Aurajuustoa & leipäjuustoa. Leipäjuusto sopii kyllä ihan erinoimaisen hyvin lämpimiin voileipiin, kannattaa testata!


 Viikonloppuna syötiin joka aamu graavilohta aamupalaksi, nam!!! <3


 Ja näihin aamuisiin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä kirjoitus, ja toivottaa kaikille oikein ihanaa alkanutta viikkoa! <3 Minä otan nyt askeleen kohti Kolia, palataan loppuviikosta!!!! 


10 kommenttia:

  1. Hyvännäköinen salaattiohje, laitan tämän muistiin. Hieno toi sun uusi kalalautanen ja ihan mielettömiä aamu-usvakuvia, ihan pysäyttäviä!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija!! <3 Pikkuhiljaa oppii edes välttävästi käyttämään tuota järkkärikameraa. On siinä monta monessa ennen kuin oppii.... :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta ja minä täällä sekoilen työpaikan tilin ja omani kanssa, hah :)
      Tarkoitus oli kirjoittaa että rakastuin blogiisi ja vaikka en ole ruuan laittaja
      niin nyt on paljon juttuja joita voisin kokeilla. Viskille ja sulle ihanaa reissua ♥
      Kuvat ovat ihania ♥

      Poista
    2. Kiva kuulla että muille käy välillä samoin, sekoillessa eri tilien välillä! :)
      Voi kiitos!!! <3 Minäkin tykkään sun blogista, koirat on niiiiin komeita että oikein sydämeen sattuu kun niitä katsoo!! <3 Tulee aina vähän meidän entinen Jimi-herra mieleen sun koirista, vähän samaa näköä....

      Poista
    3. Hän oli kyllä komea ja sulhaspoikana arvokas ♥ Kiitos sulle

      Poista
  3. Ihanan näköinen pastasalaatti ja ainekset on ihanat! Mä tykkään niistä tosi paljon ja teenkin niitä usein. Viimeksi taisin tehdä kanasta. Melko upeat voikutkin olet tehnyt, ihana tapa aloittaa aamu :D
    Mukavaa reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru!! <3 Meilläkin tykätään tosi kovin pastasalaateista, mutta jostain syystä olen ollut kovin laiska niitä tekemään. Nyt yritän vähän tsempata kun arki taas alkaa!

      Poista
  4. Vaikka oonki herkkulakossa, ni kraavilohta voin kyllä syödä! Nimim. Jään odottamaan kutsua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveesi pistetty korvan taakse ja välitetty tuolle meidän kalamestarille! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)