maanantai 19. tammikuuta 2015

Kaxholmenin kaalisalaatti


Kaali sattui olemaan kaupassa tarjouksessa ja siitä se ajatus sitten lähti.... ☺ Ensin piti vaan testata Liian hyvää-blogista löytynyttä Kaxholmenin kaalisalaattia, mutta pitihän kaalisalaatin kaveriksi tehdä myös vähän hampurilaisia! ☺
Salaatista sanottakoon sen verran, että mielestäni oli parempaa kuin aiemmin tekemäni coleslawt, vaikka hyvin samantyyppinen salaatti olikin.


Kaxholmenin kaalisalaatti


1 varhaiskaali tai pieni valkokaali suikaloituina
2 punasipulia suikaloituina
2 porkkanaa raastettuna

Kastike:
2 dl majoneesia
1 prk creme fraichea (150 g)
6 tl Dijon-sinappia
1 tl mustapippuria
6 hyppysellistä suolaa

Sekoita ensin kastikkeen ainekset yhteen maustumaan.
Suikaloi kaali niin ohuiksi rihmoiksi kuin vain pystyt. Raasta porkkanat karkeimmalla terällä raasteeksi. Viipaloi punasipulit niin ohuiksi kuin voit, pilko puolikuut vielä puoliksi. Sekoita kasvikset sekaisin.
Sekoita todella isossa salaattikulhossa kaikki kasvissuikaleet ja salaatinkastike sekaisin. Sekoita ensin puolet kasviksista kastikkeeseen ja lisää vähitellen kaalisilppua lisää. Aika nopeasti kaali alkaa pehmenemään. Sekoita kunnolla niin, että kastike tarttuu kunnolla kaikkiin kasviksiin. Laita kylmään tunniksi maustumaan.

Vitsit että tuli huono omatunto kaupassa, kun ostin hampurilaisiin valmiit hampparisämpylät... ☻ Joskus kai on ihan sallittua oikoa, mutta silti.... Ensi kerralla meillä kyllä syödään purilaisten kanssa myös kunnon itsetehtyjä sämpylöitä! ☺

Chilimajoneesi


2 dl majoneesia
3 rkl ketsuppia
3 rkl chilikastiketta
3 tl chilijauhetta
2 tl hunajaa

Sekoita aineet keskenään ja anna maustua.

Hampurilaisten väliin tuli kaalisalaatin ja chilimajoneesin lisäksi possun ulkofilepihvejä, marinoitua punasipulia, tavallista sipulia, valkosipulisuolakurkkua ja tomaattia ohuina siivuina. Minä voitelin sämpylät paholaisenhillolla, isäntä ketsupilla.


Sämpylät paahdettiin leivänpaahtimessa. 
Just ja just kelpas syödä!! ☺☻☺ 

Ai niin, meiän Pikku-Vikki täytti tänään 8 kuukautta!!! ♥ Tätä vanhenemista ei vielä juhlittu kakulla, ainoastaan pitkällä lenkillä ja kunnon tokotreeneillä! Tapansa kullakin juhlia.... ☺

Säkä 62 cm, painoa 30,5 kg.
♥♥♥

13 kommenttia:

  1. Vitsit tuota chilimajoneesia. Nyt iski nälkä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hyvää. Käytin chilikastikkeena Tokmannilta löytynyttä venäläistä chili-valkosipulikastiketta. Se on aika tulista pelkältään syötynä, mutta tähän kastikkeeseen sopi erinomaisesti.

      Poista
  2. Kyllä on herkkua :P Rakastan tuota salaattia. Ja ehdottomasti pitää testata chilimajoneesia - chiliä ei voi koskaan olla liikaa. Nyt yritän jo etsiskellä sopivia chililajikkeita kesäksi kasvihuoneeseen: uutuutena hakusessa olisi jokin hyvin mieto, minikokoisen paprikan näköinen lajike, joita voisi säilöä makeaan liemeen kokonaisina. Ja tottakai tulisempaakin sorttia :)
    Viskistä on kasvanut tosi upea koira - hieno kuva koiraherrasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin joka kesä kasvaa omat chilit. Taitaa olla ainoa lajike joka mun käsittelyssä menestyy! ☺
      Kyllä se pikkuherra kovaa vauhtia kasvaa..tosin vois himmata jo kasvamista, on aika kompaktin kokonen tällä hetkellä! ☺

      Poista
  3. Aivan ihana salaatti, tätä mäkin testaan joskus. Meillä tykätään kaalista kovasti! Voi että Viski on upean näköinen sydäntenmurskaaja!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija ♥ oli kyllä hyvää!!
      ..Viskistä on myös alkanut tuleen jo vähän känkkäränkkä. Tähän saakka kaikki on mennyt niin hienosti! ☺

      Poista
  4. Onpas Viski jo iso poika <3

    Kaalisalaatit on meilläkin suosittuja, joten täytyy muistaa testata tätäkin jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - äkkiä ne kasvaa!! ♥
      Kannattaa testata, tästä tuli heti meidän perheen herkkua!! ☺

      Poista
  5. Ai että näyttää herkulliselta! Mulla on ollut pitkään mielessä, että pitäis tehdä vaihteeksi nyhtöpossu hamppareita. Kesällä tehtiin useammankin kerran, mutta nyt se on vähän unohtunut. Voisi myös tuota kaalisalaattia...vaikka se jää yleensä yksin mun syötäväksi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei ole hetkeen tehty nyhtöpossuhamppareita. Ja olen nyt muutenkin tykästynyt enemmän nyhtökanaan, sen kerran tehtyäni. Ja kaalisalaatit kuuluu ehdottomasti hamppareiden väliin! ☺

      Poista
  6. Vesi herahtaa kielelle :P täytyy kyllä testata tämäkin salaatti, coleslaw on niin herkkua.Onnee ihanalle Viskille t.Sera (Serafiina) jo 6 1/2v.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)