keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Punaherukkapaistos


Hemmetin karkkilakko tekee sen, että jotain makeeta tekee koko ajan mieli. Kun karkki on kiellettyä, niin sit pullaa, jätskiä, leivoksia jne jne! ☺ Eilen kävin Lidlissä kaupassa ja ajattelin, että selviän pelkällä pienellä jätskipuikolla, mutta eihän siellä perhanan kaupassa myyty ollenkaan yksittäisiä jätskejä, ainoastaan isoja paketteja. No, sit tulin kotiin ja oli ihan PAKKO saada jotain hyvää. 
Ja hyväksi valikoitui tälllä kertaa Kakkukupu -blogista löytynyt punaherukkapaistos. Tein tosin vain puolikkaan annoksen, kun tiesin että tuo isäntä ei punaherukkaan koske, vaikka kuinka olisi makean himo.

Punaherukkapaistos 
(piirakkavuoallinen)


Taikina:
1½ dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
100 g voita

Marjaseos:
5 dl punaherukoita pakkasesta
1 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja

Mittaa kuivat aineet kulhoon. Lisää voi ja sekoita, kunnes taikina on murumaista. Voitele piirakkavuoka. Sekoita keskenään marjat, sokeri ja perunajauhot ja kaada vuokaan. Ripottele muruseos päälle. Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia.


 Sitä alkaiskin sit huomen aamulla neljän päivän tiukka työputki Helsingin messukeskuksessa. Henkisesti olen yrittänyt siihen jo valmistautua, sillä seurauksella että yöt on menny ihan pyörimiseksi... 
Mutta jos ootte tulossa MP15-messuille ja tunnistatte meikäläisen, niin tulkaahan moikkaamaan!! ☺ 


..ja huoli on tietenkin suuri, että miten tämä pikkumies pärjää ilman äippää!! ♥ Vaikka ihan hyvinhän sillä isännän kanssa on mennyt ainakun minä olen pois. Mutta kun minä olen paikalla niin isännän käskyt menevät aika lailla kuuroille korville... ☻
Ja kauheen listan olen tietenkin jo tehnyt, että "muista sit.." ja "muista sit...". Kun kummasti noille miehille joutuu joka kerta muistuttamaan samoista asioista! ☺ Taidan olla vähän tiukkis koirankasvatus asioissa, mutta omapahan on koirani ja minähän se vastuuseen joudun jos se joskus hölmösti käyttäytyy...


Palataan asiaan ensi viikolla!
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!!! ♥

6 kommenttia:

  1. Hihi, samat huolet ja neuvot on täällä meidän pikkumiehen kanssa kun iskä jää ekaa kertaa yksin useemmaksi päiväksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, samat ongelmat yhtaikaa. Mites teillä oli miehillä mennyt...? ♥

      Poista
    2. Hienosti ne oli viihtyneet noin "äijien" kesken :) <3

      Poista
  2. Hyvää messuviikonloppua!! :)

    VastaaPoista
  3. Nyt tiedän mihin seuraavaksi käytän pakastepunaherukoita... aika hyvin ne on kyllä kiisseleihin pakkasesta huvenneet :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)